Nalle Sammon kammessa

Nalle Wahlroos ei tietenkään enää johda Sampo Pankkia, vaan siirtyi Sammon konsernijohtajaksi myytyään Sampo Pankin Danske Bankille erinomaisella hinnalla. Noissa kaupoissa hän rikastui mukavasti itsekin. Talouselämä hehkuttaa jutussaan Wahlroosin taloustaitoja ja -näkemystä: hän ei ole rikastunut perinnöillä, vaan hankkinut omaisuutensa omin käsin. Hmm... kiintoisaa käsityötä. Mutta kaikki kunnia osaamiselle.

Toisenkinlaista näkemystä kyseisessä lehdessä esitetään. Onko suuri kaunista, onko se suomalaisen etu? Ainakaan näinä aikoina se ei näytä olevan. Aivan toisin ainakin tämä rikas konsernijohtaja toimii kuin pääministeri ajattelee: kun suuri pohjoismainen pankki on ostanut keskisuuren suomalaisen pankin, ei siinä paljon paina suomalainen työllisyys. Osakkeenomistajien voitot ratkaisevat. Kaikki se työ, mikä voidaan Suomesta siirtää muualle, siirretään. Niin tehtiin verkkopalveluille, vaikka suomalainen järjestelmä oli paljon parempi kuin tanskalainen.

Wahlroos jätti pankin ja siirtyi tekemään suurta ja kaunista vakuutuskonserniin. Saapa nähdä, mihin se myydään, kunhan aika koittaa. Niin meni muruiksi Sampo, kirjokansi kappaleiksi.

Bjorn Wahlroos on kunnostautunut myös maanviljelijänä. Hänhän on hankkinut omistukseensa Joensuun kartanon suurine tiluksineen. Maanviljelijänä hän lienee osa-aikainen, sillä suuren vakuutuskonsernin johtaminen on uskoakseni kokopäivätyötä. Mutta kyllä kai tila muutaman hengen työllistää näinäkin aikoina, jonkunhan on työtkin tehtävä: pehtoorin, karjakon, pari renkiä ja navettapiikaa.

Maataloutta tuetaan monin tavoin, jotta se olisi näillä leveyksillä kannattavaa. Niinpä konsernijohtaja ja osakkeilla omin käsin rikastunut osa-aikaviljelijäkin on oikeutettu hakemaan tukea viljelyksilleen. Vuonna 2004 hän sai kotikuntansa Halikon suurimmat tukirahat, yli 150 000 euroa. Halikko sijaitsee lounaisessa Suomessa, jota on Suomen vilja-aitaksikin sanottu. Taitavaa on hänen talousosaamisensa.

Ehdottomasti on kulttuuriteko kunnostaa ja hoitaa kulttuurihistoriallisesti merkittävää kartanoa ja sen suojeltuja tiluksia. Mutta se lieneekin itsestään selvää. Kulttuuria ovat rikkaat onneksi ennenkin tukeneet. Kiitos patruunoille, että meillä on nyt lukuisia taidemuseoita aarteineen.

Yksi eniten arvostamistani on sanan varsinaisessa merkityksessä omin käsin rikastunut kenkätehtailija Emil Aaltonen. Hänen perustamansa säätiö on ollut tukemassa suomalaista tiedettä vuosikymmenet ja hänen kotinsa Pyynikinlinna on nykyään upea taidemuseo ja kulttuurisäätiöiden kotipaikka. Nykyrikkaiden rahat tuntuvat paljon nihkeämmin siirtyvän kulttuurilaitoksille, niiden osoite näyttäisi olevan mieluummin veroparatiisi.

(Tämä teksti syntyi oikeastaan jälkikirjoituksena edelliselle tekstille. Olen siitä korjannut kursiivilla ne kohdat, jotka olivat alun perin väärin. Kirjoitinhan aluksi Björn Wahlroosista Sampo Pankin johtajana.)