Rauhaisaa joulun odotusta Mäntymäeltä

Pieniä, mutta tärkeitä

M. on ollut ahkera viime viikkoina ja monet pienet, mutta tärkeät puutteet ovat tulleet kuntoon.  Yläkerran kylpyhuone on valmistunut.  Suihkuseinän asennuksessa oli mittailemista ja asentamista, mutta hyvä tuli. Tuumattavaa riittää: kylpyhuoneen WC-paperitelineelle ei oikein tuntunut löytyvän hyvää paikkaa, mutta varsin hyvin toimii tuo, johon päädyimme. Seinällä on Kati-pyykkiteline, johon miellyin jo edellsessä kodissani.  Ostimme sellaisen sekä yläkerran kylpyhuoneeseen pyyhkeiden kuivatukseen että kodinhoitohuoneeseen erityisesti lakanoiden kuivattamiseen.

Rakennusvalvonta määräsi, että parvekkeen kaiteisiin on asennettava suojalevyt, jotka estävät kiipeämisen ja putoamisen.  Niinpä tilasimme kaiteisiin lasit AKi-lasista, joka teki myös yläkerran aulan sisäikkunat. Kaidelasit on niin hyvin asennettu, ettei niitä juuri huomaakaan.  Ulkoa ne eivät näy lainkaan. Nyt on parveke turvallinen, vaikka pieni vierailija olisi siellä hetken yksinkin  - mitä tuskin kuitenkaan tapahtuu.

Viimeistelytöitä oli portaikossakin. Olimme jo suunnitteluvaiheessa päättäneet, että lasikruunu sijoitetaan portaikon kulmaan, josta se näkyy niin ulos, alas kuin ylöskin ja antaa valoa moneen suuntaan.

Sen asentaminen valmiiseen portaikkoon oli kuitenkin vähän kinkkinen juttu, ja siihen tarvittiin M:n insinööripojan suunnitteluapua.  Mutta nyt valaisin on paikallaan, eikä lamppuja varmasti kovin usein tarvitse vaihtaa.  Samalla tuli pestyä yläikkuna.

Pieniä yksityiskohtia on joskus väsyttävää, joskus mukavaa mietiskellä ja etsiskellä.  Aika tovi meillä meni siihen, kun valitsimme alakerran WC:iden pyyhe- ja paperitelineet.  Päädyimme ruotsalaisiin Smedbon terästelineisiin. Ne ovat kauniita ja linjakkaita.

Aikamoinen oivallus oli se, kun hoksasimme sijoittaa työkalut kodinhoitohuoneen isoon alalaatikkoon.

Pakki oli ollut kuukausia kodinhoitohuoneen tiskipöydän alla, sillä sitä tarvitaan tämän tästä.  Siinä se oli kuitenkin hankalassa paikassa, ja siihen löi jalkansa, kun teki töitä tiskipöydän ääressä.

Pienen mietinnän jälkeen keksin sovittaa pakkia laatikkoon, ja sopihan se.  M. hoksasi, ettei sen tarvitse olla kiinni (kiinni ollessa se olisi ollut muutaman millin liian korkea). Ja kas! Siinäpä oli maino työkalulaatikko.

Laatikon yläpuolella on lenkkeiljän vaateille kuivatuspatteri, ja taso on penkki, jonka päällä on mukava pukea lenkkivaatteet - tosin siihen helposti jää myös tarpeellista tavaraa.

Ensimmäiset yöpakkaset ovat jo takana, ja ne saivat tiaiset koputtelemaan ikkunoita ja keikkumaan parvekkeen kaiteilla ruokaa odottaen.  Niinpä ripustin talipalloja vaahteran jo paljaille oksille.  Tiaiset löysivät ne saman tien, ja niin teki metsämme tikkakin. Näppärästi tikka keikkuu pallossa pitkän tovin syömässä helppoa saalista.  Eipä taida olla konstia, joka sen estäisi.  Harakat eivät palloihin pääse, mutta ne sen sijaan osaavat syödä pähkinät uudelta lintulaudalta. Mitähän sille tekisi?

Tänään näin punarinnan!

On iloista elää näin lähellä luontoa!

Kun ikkunasta näkyy metsä ja kun siihen metsään on vain pari askelta, on luonto toden totta osa minua.  Kun ostimme tontin, en osannut kuvitella, miten paljon luontoa saisin elämääni.

Toivoin tiaisia ruokittavaksi, ajattelin, että puissa vilistää varmaankin oravia, mutta sitä lintupaljoutta, niitä jäniksiä ja kaikkea sitä pieneläjämäärää en osannut aavistaa.

Metsässä humisevat tutut puut - männyt, vaahterat, pihlajat, koivut, lepät - mutta kasvien maailmassakin riittää opittavaa.  Viime kesänä löysin sattumalta musta-apilan.  Mitähän muuta metsä kätkee?

Tänä aamuna puupinon päällä viivähti punarinta.En ehtinyt hakea kameraa, mutta enköhän vielä joskus kuvankin saa, ensi kesänä.  Suloista lintua katsellessani päätin alkaa pitää lajipäiväkirjaa tässä blogissa. Kirjoittelen luonnosta, ja merkitsen sivupalkkiin havaintoja. Aloitan vähän takautuvasti närhestä  - sattuneesta syystä. (Luontoportin sivuilta löytyy lisää kuvia punarinnasta, niin kuin muistakin linnuista.)

Punarinta on yksi lempilintujani.  Asuin  13 vuotta rivitalossa, jonka piha oli minimetsä: kymmenkunta isoa kuusta, yksi tavattoman kaunis vanha mänty, muutama koivu, kaksi komeaa vaahteraa ja pari tervaleppää sekä sammaleinen nurmikko. Keittiön ikkunan yläpuolella oli talon kulmauksessa leveä räystäspelti, ja sen päälle punarinta teki pesänsä monena kesänä.  Keväällä se tuli pihalle tepastelemaan, ja pian jo olivatkin pesässä munat ja poikaset.  Punarinnan laulu on yksi kauneimmista.  Ja lintu niin tavattoman sievä ja herttainen pyöreine muotoineen ja iloisen oransseine rinnuksineen.

Punarintahavainnon jälkeen lähdin metsään ja sauvakävelylle.  Kun olin valmiiksi herkistänyt aistini tarkkailemaan meidän metsää, tulin huomanneeksi metsän laidassa, kävelytien varressa muutaman kauniissa syysvärissä hehkuvan puun, jota en ollut ennen huomannut ja jota en tunnistanut.  Jos siis joku lukija tunnistaa yllä ja alla olevista kuvista, mikä puu on kyseessä, olisin iloinen tiedosta.

Kotiseudun kankaita pihamaalle

Talon piha rajautuu olohuoneen ja saunan terassin puolella kaupungin metsään.  Tontin perustamisen aikaan Mikko Ojala siirsi kaivurillaan tontilla olleita suuria kiviä metsän puolelle rajaamaan alueet toisistaan.

Kesän aikan aloimme tuumata, että metsä saisi kasvaa terassiin saakka, sillä nurmikko ei kuitenkaan siinä kasva, kun maa on hapanta. Männyt nimittäin varistavat neulasiaan aika määrät.

Niinpä otin alkusyksystä selvää, miten ja mistä saisimme pihaamme kunttaa, havumetsän pohjaa.  Kuntan toimittajia löytyikin useita.  Hämeen Viherrakennus pystyi toimittamaan erän vielä tänä syksynä, ja niin tilasimme heiltä 50 neliötä Kainuun ja Koillismaan rajalla kasvanutta kangasmetsän pohjaa. Maanantaina 23. syyskuuta se irrotettiin kasvualustastaan jossakin pohjoisen hakkuumetsässä.

Keskiviikkona kuntta tuotiin meidän pihaan muutaman neliön rullissa. Asennusjoukolla ei kauaa kestänyt, kun rullat oli levitetty pihakaistaleelle.

Nyt piha on kanervan ja puolukan varpujen peittämää, pehmeää mattoa. Kunttaa ei tartse sen kummemmin hoitaa, mutta nyt sitä täytyy kastella päivittäin, jotta se kiinnittyy hyvin alustaansa.
 

Syksy on tullut nopeasti.  Sen huomaa siitäkin, että paikkalinnut etsiytyvät ruoka-apajien ääreen.  Parina viime päivänä kotimetsään näyttää kotiutuneen närhi.  Toivottavasti se viihtyy talven yli.  Pian onkin aika aloittaa lintujen ruokinta.

Ranskalainen parveke kruunaa julkisivun

Yläkerran makuuhuoneessa on korkea, avattava ikkuna.  Sen kokoa suurennettiin suunnitteluvaiheessa siksi, että se antaa kauniiseen pohjoiseen valoon.  Ikkunasta on myös kaunis näkymä: etualalla on iso vaahtera ja taustalla puutarhamyymälä.

Muuttotarkastuksessa rakennustarkastaja määräsi, että ikkunan ulkopuolelle on asennettava pleksi, sillä ikkunasta on putoamisvaara.  Hän oli oikeassa: kun ikkunapenkki on vain 30 senttimetrin korkeudella lattiasta, voi aikuinenkin vahingossa horjahtaa ja pudota, lapsesta puhumattakaan.  Pudotusta on monta metriä.

Pleksiä emme kuitenkaan ikkunaan tahtoneet.  Sehän peittäisi näkymät, ja mikä pahinta, se olisi muutaman vuoden päästä tosi ruman näköinen likaannuttuaan ja naarmuunnuttuaan. Päätimme asentaa ikkunaan ranskalaisen parvekkeen.

Netistä siis parveketta etsimään.  Tampereelta löytyi yksi liike, joka myy valmiita takorautaisia.  Käväisimme katsomassa niitä, mutta ne eivät olleet meidän taloomme sopivia.  Parvekkeenvalmistajiapa ei oikein ollutkaan.  Onneksi löysin kausalalaisen Henri Soikkelin.  Hän teki meille tarkasti mittojen mukaisen parvekkeen, johon hän suunnitteli myös turvallisen poistumisen kädensijoineen ja astumistasoineen.  Ikkuna on nimittäin myös hätäpoistumistie.

Soikkeli teki sepäntyönsä jo kesällä, mutta saimme asennettua parvekkeen paikoilleen vasta sunnuntaina. Silloin meillä oli tontilla leguaani, josta käsin myös parvekkeen asennus kävi näppärästi. Kolme asentajaa siinä silti tarvittiin - ja yksi kuvaaja.

Mutta nyt on talo viimeistä silausta myöten valmis - ulkoa. 

Emme kuitenkaan aio jättää sokkelia betonille.  Mutta ensi kesänäkin on oltava työtä. :D

Hurraa, talo on valmis!

 Yli vuosi sitten, kesäkuun alussa kirjoitin ensimmäisen kerran meidän talosta.  Silloin muuttui osa Mäntymäen metsää meidän tontiksi, ja sille tontille alkoi nousta talo.

Laskimme eilen, että olemme käyttäneet talon rakentamiseen noin puolen vuoden oman työpanoksen kokonaisia työpäiviä. Meillähän on siis ollut ammattilaiset tekemässä: kirvesmies Kukkola sekä sähkö- ja LVI-asentajat, tasoitemies ja tapetoijanainen sekä monia muita.  M:n työtä on tarvittu paljon enemmän, mutta en minäkään ole toimeton ollut.  Se työ on ollut palkitsevaa, mukavaa ja iloista, mutta välillä myös raskasta ja väsyttävää.  Väsymys oli suurimmillaan pimeinä syksyiltoina, kun tulimme tontilta siivoamasta tai muuria rakentamasta kotiin kymmenen uutisille ja takana oli ensin työpäivä palkkatyössä ja toinen melkein samanmoinen tontilla.  Silloin tiesi tekevänsä.

Viimeinen iso urakka on kestänyt melkein koko kesän: se alkoi kesäkuun toisella viikolla, kun M. aloitti lomansa, ja loppui eilen. Nyt olemme maalanneet koko talon, ja se tarkoittaa myös sitä, että talo on valmis! Emme nyt ajattele sitä pitkää listaa, jossa lukee "pyyhekoukkujen ja WC-paperitelineiden asennus, olohuoneen valolistan viimeistely, verhotankojen kiinnitys" ja paljon muuta samanmoista.  Emme myöskään ajattele nyt pihaa, joka tyynesti odottaa ensi kesää.  Ajattelemme taloa!

Perjantaiaamuna Rentlift toimitti pihaan leguaanin, ainoan henkilönostimen, jonka mahtui ajamaan meidän yläpihallemme ja jolla oli riittävästi ulottuvuutta kaikkien korkeimpien seinien ja räystäiden maalaamiseen. Alkuvaiheessa maalaamista olimme varmoja, ettemme pysty niitä itse maalaamaan, mutta sitä mukaa kuin maalaaminen edistyi, myös maalaajan rohkeus kasvoi.  Nosturi oli ratkaisun avain: telineiltä ja tikkailta maalaaminen ei olisi ollut turvallista, mutta nosturista käsin työ oli varmaa, vaikka tutisevaa siinäkin.

Rentliftin palvelu on kyllä vertaansa vailla.  Kun M. soitti tilatakseen nosturin, tuli toimitusjohtaja kymmenessä minuutissa pihalle suunnittelemaan, mikä laite olisi paras. Kun kone sitten perjantaiaamuna tuotiin, sen tuoja ajoi sen oikeaan paikkaansa ja antoi perusteellisen opastuksen sen käyttöön. Niinpä työ sujui hyvin, ja myös sen siirtäminen talon takaa toiseen päätyyn onnistui ilman ongelmia.

M. teki kolme pitkää työpäivää ja sai kuin saikin kaiken valmiiksi sunnuntaina.

 Hurjiin korkeuksiin oli M:n uskallettava.  Minä tarkkailin tilannetta olohuoneessa korkean ikkunan takaa.

Onneksi säät suosivat, olihan viikonloppuna suorastaan kesä.

Maalatessa on yläilmoissakin tehtävä kaikki työvaiheet: maalarinteipit on kiinnitettävä ja ensimmäisen maalikerroksen raskaat pensselinvedo vedettävä. Toinen kerros on jo paljon, paljon kevyempää.

Talo on valmis.  Mukavien naapurien pihan takaa näkyy meidän talo Mäntymäellä. Kun aurinko paistaa, seinät hohtavat sinisyyttään - kuin taivas konsanaan.

Sinistä ja valkoista

 Tämän kuvan otin juuri työhuoneen ikkunasta.  Siinä M. maalaa olohuoneen korkean ikkunan yläpuolista seinää.   Räystäs on  tuolla kohdalla kuuden metrin korkeudessa.

Taloa on maalattu koko kesä.  Säät ovat suosineet meitä varsin hyvin, vaikka ajoittain onkin ollut pidettävä taukoa sateiden takia.

Alkukesästä pihassamme oli iso henkilönosturi, josta aiemmin jo kirjoitin.  Pidimme sitä muutaman päivän niin että M. sai maalattua julkisivun ja pohjoisen puolen räystäät ja seinät ylhäältä kahteen kertaan.  Näiden päivien aikana M. ahkeroi aamusta iltaan, ja tuntui hyvältä, kun valmista ehti tulla niin paljon.

Minä olen maalannut paljon, paljon vähemmän.  Lähinnä olen heiluttanut maalipensseliä ikkunoiden ja ovien pielissä sekä niissä seinissä, joihin olen keittiöjakkaralta ulottunut.

Olohuoneen seinää ja räystästä maalatessa ovat olleet ongelmana ampiaiset, jotka ovat ehtineet tehdä pesiään kahteenkin kohtaan räystästä.  Aikamoiset suojaukset täytyi olla alkuun, kun niitä myrkytti.  Sinnikkäitä olivat hyönteiset, mutta ei maalarikaan antanut periksi.  Aikamoisesta voimistelusta ja kuntoilusta maalaaminen käy, eikä lenkille olisi ehtinytkään.  Niin on saatu valmiiksi myös talon länsipuoli, kattojen välistä seinää lukuunottamatta.

Talo on siis melkein kierretty.  Mutta jäljellä on vielä kaikkien korkeimmat kohdat: parvekkeen yläpuolen seinät ja työhuoneen ikkunan yläpuolella olevat pieni seinä sekä varsinkin yläkaton korkeat räystäät.  Niitä varten täytyy vuokrata ensi viikonlopuksi pieni henkilönosturi, joka saadaan ajettua talon takaa etupihalle. Sillä ulottuu yli kymmeneen metriin  -sellaisiin hirmuisiin korkeuksiin on uskallettava, että nuo kuvassakin näkyvät seinät saavat maalinsa.  Kuvissa muuten  näkyy ero pohjamaalin ja maalatun seinän välillä. Olemme maalanneet Tikkurilan Ultra Luxilla.  Pinnasta tulee kauniin kiiltävä ja sileä ja toivottavasti myös hyvin kestävä.

Metsä on ollut kesän aikana monen eläimen koti ja poikueita ovat saaneet niin oravat, linnut kuin jäniksetkin. Nuo nuoret eläimet ovat hyvin rohkeita ja kesyjä.  Oravanpoika päätti tutkia kirjosieppojen pönttöä, kun linnut olivat sen jättäneet.  Metsässä vilistää varmaan kymmenkunta oravaa.  Jäniksiä loikkii pihassa melkeinpä joka päivä, ja ne ruokailevat usein terassin vieressä.

Olemmekin päättäneet, että terassin ja metsän väliin tulee kunttaa, metsän pohjaa.  Mutta sen aika on vasta keväällä. Päätimme siirtää kaikki pihatyöt ensi vuoteen, sillä talon on saatava maalinsa ennen talven tuloa.

Ensi kesän urakka on siis piha!