torstai 22. marraskuuta 2012

Muurit valmistuvat


Muurit ovat valmistuneet, mutta työtä on ollut paljon.  M. on urakoinut Mäntymäellä joka ilta, minä vähemmän.  Joskus päivät ovat venyneet iltamyöhään.  Eilen tulimme kotiin kymppiuutisille, mutta nyt ovat kivet muureissa ja talvi voi tulla.

Kivien kärrääminen ja nosteleminen on ollut kuitenkin minullekin sellainen työ, että kädet ja selkä ovat olleet kipeät päiväkausia. Jokainen kivi on pitänyt nostaa yksitellen kottikärryyn, työntää muurin lähelle ja nostaa taas maahan, josta M. on sen saanut muurille asetettavaksi. Eikä se ole ollut mitään kevyttä siirtelemistä, vaan melkein jokaista kiveä on täytynyt käännellä ja asetella, varsinkin pihamuurissa, jonka muoto on mutkainen kuin Kiinan muuri.

Muurien korkeisiin osiin valettiin anturat (näkyy yläkuvassa) betonirautoineen.  Raudoitus oli kuitenkin liian lyhyt ja osittain väärillä väleilä, joten jouduimme rakentamaan muuria ilman raudoitusta.

Matalammat osat, jotka nousevat pihalle, on perustettu maavaraisiksi.  M. kaivoi soraan tasaisen pinnan ja latoi perustukseksi kansikiviä.  Niiden varaan syntyi  autokatoksen suuntainen muuri.  Katoksen ja muurin väliin rakennamme aikanaan portaat.  Pihalle syntyy mukavia solia ja piiloja niille lapsille, joita kenties joskus pihalla leikkii.


 Pihamuurin rakentaminen oli aivan oma lukunsa.  Se alkaa autotallin perustuksesta ja jatkuu keittiöterassin portaille.  Asemakuvassa muuri on piirretty kulmikkaaksi, mutta me tahdoimme, että muoto on kaareva, kuten olohuoneen seinäkin.  Lopulta muurista tuli S-kirjaimen muotoinen, ja se näyttää kyllä mukavalta. muuri rajaa alapihan ja jättää myös varaston eteen riittävästi pihaa.  Muurin viertä nousevat aikanaan portaat.  Ne rakennetaaan keväällä.

Rakentaminen vaati M:ltä pitkiä hermoja ja sinnikkyyttä: kivet piti asetella tarkasti, ja usein kiveä sai käännellä monenmonta kertaa, ennen kuin oikea asento löytyi.  Ruduksen insinöörit eivät ehkä kuitenkaan olleet ajatelleet tällaista muuria Muurikko-kivistä rakennettavaksi.  Mutta sellainen niistä vain syntyi.













                                                                                                                                                                                    Yläpihan puolella muuri jää muutaman kerroksen korkuiseksi aidaksi.
 Pihan puolella on vielä melkoinen vallihauta, ja talven tulo määrää, tehdäänkö täytöt ennen sitä vai vasta keväällä.

Jukka Kukkola raudoitti ja muurasi eilen muurit valmiiksi: kivissä oleviin reikiin (ne oli asetettava niin, että reiät ulottuivat muurin läpi alimpaan kerrokseen saakka) laitettiin betonirautaa ja ne valettiin täyteen betonia.  Kun betoni kuivuu, ylimmäksi kerrokseksi muurataan kansikivet.
Iltamyöhällä on tarvittu paljon pihavaloa. Kadulta katsoen pihamuuri näyttää hyvin sopusuhtaiselta työmaavalaistuksessaan. Marraskuisen pimeyden ja ajoittaisten sateiden lisäksi muurinrakennusiltoihin on kuulunut Hornet-lentojen korviinkäyvä melu.  Hornetit ovat harjoitelleet pimeälentoja Tampereen yllä - niiden harjoituslentorata tuntuu kulkevan hyvin lähellä Jyväskylä - Helsinki-moottoritietä.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Uuni nurkkaan



Uunia muurattiin pari viikkoa sitten. Aamulla oli ensimmäiseksi muurattu seinämä uunin taakse. Uuni oli jo pitkällä, kun tulin iltapäivällä katsomaan. Painavia elementtejä nosteltiin kaksissa miehin paikoilleen.

En käytä enää sanaa takka, sillä meidän nurkkaamme tulee oikeastaan aika perinteisen kaakeliuunin mallinen, reilut kaksi metriä korkea uuni isoine luukkuineen.

Uunin muodon ja korkeuden määräsi sen sijainti asunnossa.  Ainoa järkevä paikka oli olohuoneen nurkassa ala- ja ylätason seinustalla.  Kun siinä on olohuone korkeimmillaan - yltää lähes viiteen metriin - ei siihen mikään matala laatikkomalli sopinut.  Nurkkamallisia uuneja, joissa on päältäliitos, ei valikoimissa kovin paljon olekaan. Uuni on meidän mieleemme, emmekä muunlaista olisi tahtoneetkaan.

Kun hormiliitos on saatu paikalleen, nostataan uunin päälle kansikappale. Aikamoista kiipeilyä muurarin homma on, mikä näkyy hyvin näistä kuvista.  Toisena päivänä vuokrattiin telineet.

Kun hormi valmistui ja sai pintaansa slammauksen, uuni jäi odottelemaan pintakaakeleita.  Ne tullaan asentamaan joulukuun alussa. 


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Aitamuuri melkein valmis


Perjantaiaamuna Jukka Kukkola aloitti aitamuurin rakentamisen Muurikko-kivistä.  Ensimmäisen kerroksen latominen ja muuraaminen valun päälle on tehtävä tarkasti, sillä vain vähänkin vinoon asetettu kivi aiheuttaa vinksalleen menneen muurin - virhe kun kertautuu pitkän muurin mittaan.Muuri rajaa meidän ja naapurin tontin ja tukee meidän pihamme niin, ettei siitä tarvitse tehdä kovin kaltevaa. Muuri ulottuu lähes autokatoksen päädystä valliin saakka. Katoksen takana muuri tekee kulman, ja siinä nousee talolle johtavien portaiden muurikivistä rakennettava kaide. 

Kerros kerrokselta muuri nousi lauantaipäivän mittaan.  Sää oli kolea ja välillä satoi.  Kaikki mahdolliset työrukkaset tarvittiin, jotta kädet pysyivät edes joltisenkin kuivina.  Muuria  olivat latomassa M:n poika ja tämän tyttöystävä - ahkeria nuoria. Nuorempi poika kärräsi rikkoutuneiden kattotiilien kappaleita muurin juurelle, jonne ne hautautuvat piiloon, kun täytöt tehdään.  Sinne piilotetaan myös pihalla olevat betoninkappaleet.



Tänään kävimme tarkistamassa eilisen työn tulokset valoisaan aikaan.  Nimittäin jo viiden aikoihin tulee niin pimeä, ettei mustia kiviä näe kunnolla latoa.  Vielä tarvitaan muutama kerros, jotta muurista tulee niin korkea, että se on myös matala aita pihan puolella. Kyllä siitä tuleekin hyvä ja kaunis!

Ensi viikolla on haettava lisää kiviä, ja toivottavasti ehditään rakentaa myös pihamuuri autotallin ja terassin väliin.

Sillä aikaa kun toiset ahkeroivat tontilla, minä hain tarjouksia kylpyhuoneen ja WC:n kalusteista.  Päätöstä ei ole vielä tehty, ja tarjouskierros jatkuu, mutta tuntuisi, että nämä ovat oikeat meille. Kuvassa on lähes se malli, joka voisi tulla saunan WC:hen.  Mutta katsotaan, mihin lopulta päädymme.  Valikoimaa riittää.


torstai 8. marraskuuta 2012

Siivottu talo ja piha


Viime viikonloppu meni taas siivotessa.  Jukka Kukkola on rakentanut väliseiniä ja LVI-asentaja vetänyt vesiä ja keskuspölynimurin johdotuksia.  Jätettä ja roskaa syntyy. Vanha imuri meni heti tukkoon kipsilevypölystä.  Onneksi olimme varautuneet siihen ja ostaneet alennusmyynnistä pienen rakennusimurin, joka kestää vettä ja tuhkaakin.  Sillä saatiin lattiat siisteiksi - joksikin aikaa.

Lämmityspuhallin on tehokas ja talossa on oikeastaan jo lämmin.  Betoni kuivuu kovaa vauhtia, ja kosteutta on talon sisäilmassa aika lailla.  Siksi pidämme olohuoneen ovea auki aina, kun joku on talossa.  Ehkä pitää tehdä johonkin oikein pysyvä aukko kosteuden poistumista varten sitten kun tilapäinen styroxovi saadaan korvattua toisella, vähän paremmalla tilapäisellä.












Piha ei ole ollut näin tyhjä sen jälkeen, kun rakentaminen alkoi.  Yhden yönseudun ajan pihalla ei ollut muuta rakennustarviketta kuin autotallin seinälevyt.  Mutta jo maanantaina pihalle kuormattiin muurikiviä 12 lavallista.  M. on kärrännyt niitä tontin rajalle valmiiksi muurin rakentamista varten.  Rakentaminen itse asiassa alkoi tänään, ja se jatkuu koko viikonlopun. Mutta siitä seuraavassa tekstissä enemmän.
 

Muutama iso muutos on tullut eteen levytysvaiheessa. Isoin niistä on yläerrassa. Piirustusten tarkistusvaiheessa emme olleet huomanneet, että kylpyhuone on aika kapea. Luonnospiirustuksissani se oli leveämpi: oven kummallakin puolella oli noin 30 cm leveä seinä, mutta lopullisessa piirustuksessa seinä oli vain portaiden puolella. Siihen seinälle on piirretty myös kalusteet, joiden paikat näkyvät kuvassa: vasemmalla on suihkukaapin paikka, keskellä pytyn ja oikealla lavuaarin viemäri ja vesijohto.


Kun juttelimme tilaongelmasta kirvesmiehen kanssa, kävi ilmi, että kuvassa etualalla olevaa seinää voi siirtää, vaikka toki on oltava tarkkana, kun lattiaan on asennettu lämmitysputket ja lämmönluovutuslevyt.  Onneksi edessä näkyvä makuuhuone on tilava, eikä tuota ongelmia, vaikka se kapeneekin noin 30 cm.  Silti siihen jää tilaa yli 14 neliötä.

Jukka Kukkola on jo siirtänyt seinärungon oikealle paikalle.  Tänä iltana menemme purkamaan lattialevytyksen pieni pala kerrallaan, jotta lämmitysputket säilyvät ehjinä.  Kukkola on piirtänyt niiden paikat kipsilevyyn, niin että työ kyllä onnistuu.



Alakuvassa näkyy takkatavarat: aikamoisen painavaa tavaraa neljä lavaa. Takan muuraus alkoi itse asiassa jo eilen, mutta kirjoitan siitä sitten kun takka on valmistunut, mikä tapahtunee huomenna.
 

torstai 1. marraskuuta 2012

Seiniä ja hankintoja


Tänään ehdimme Mäntymäelle vasta iltamyöhällä. Talossa oli pilkkopimeää.  Huomasimme jo pihalla, että sähköliittymässä oli tehty kaivutöitä, ja sisälle päästyämme havaitsimme, että sähköpääkeskus oli asennettu.


Sähköjä talossa ei kuitenkaan vielä ole missään, sillä sähkötöitä ei ole aloitettu huoneissa.  Kirvesmieskin oli vienyt johtokelansa mennessään, niin että emme saaneet taloon valoa.  Onneksi oli taskulamppu ja kamerassa jonkinmoinen salama.  Kuvat ovat kyllä rakeisia - ei salama kovin kauas valaise.

Alakerran vessa oli saanut seinänsä tänään, ja yläkerrassakin on huoneet.  Enää ei voi ajatella järjestävänsä isoja tansseja avarassa yläkerrassa.  Mutta kun ovet ovat auki, on näkymä talon läpi yhä olemassa, kuten kuvasta voi nähdä.  Ikkunoista kulkee valo läpi talon.  Kuvassa valo tulee pohjoisen isosta ikkunasta. Kuva on siis otettu työhuoneesta, parvekkeen ovelta.  Putket piiloutuvat aikanaan vaatekaappien väliin.



Ilta jatkui Mäntymäeltä Rauta-Otraan, jossa valitsimme suihkuja, hanoja ja pyttyjä.  Saapa nähdä, millaiset ovat lopulliset, mutta näitä tässä vaiheessa ajattelemme:


Suihkuja ja hanoja on aivan mahdoton valikoima.  Valinta on vaikeaa, sillä niitä ei voi kokeilla.  Kuitenkin olisi hyvä tietää, miltä vedentulo tuntuu varsinkin suihkussa ollessa.  Ulkonäkökin on tietenkin tärkeä, eikä hintakaan voi aivan mahdoton olla.  WC-pyttyjen valikoima on pienempi, mutta pitkä rivi oli niitäkin kaupassa tarjolla. Pyttyvalinta oli kuitenkin aika helppo: piti löytää linjakas ja vettä säästävä.

 Onneksi on vielä aikaa siihen, kun WC:iden  ja kylpy- ja pesuhuoneen kalustaminen on ajankohtaista.  Ehdimme harkita ja pyytää muutaman tarjouksen.  Se nimittäin on opittu, että tarjouksia kannattaa pyytää ainakin kolme - hinnoissa ja toimituksissa on eroja.

Alkuviikolla kannoimme viimeiset parkettipakkaukset kaupan varastosta meidän varastoomme - ja muutama pakkaus jouduttiin tuomaan kotiin, kun varaston katto tuli vastaan.  Koti näyttää muuttuvan vähitellen varastoksi sekin, mutta ehkä sen kestää, kun kuukaudet kuitenkin kuluvat niin nopeasti.  Päädyimme valkolakattuun tammiparkettiin, jota oikeastaan alun alkaenkin olimme miettineet.  Välillä oli tumma vaihe, mutta siitä pääsimme pian irti, kun kuulimme, miten pöly ja lika näkyvät helposti tummalla lattiapinnalla.