Poikakirja, Nenäpäivä ja Keltaiset tyypit

Finlandia-ehdokkaat on taas julkaistu.  Lista näkyy yllä.

Nenäpäivä, katoamispiste.

Kärpäsenkesyttäjä. 

Totta.

27. Eli kuolema tekee taitelijan; karkkipäivä. 

En ole lukenut ainoatakaan.  

Olisin odottanut Olli Jalosen Poikakirjan olevan mukana. Pidin siitä, sen rehellisyydestä ja vilpittömyydestä, sen  hellyydestä kaikkia henkilöitään kohtaan, myös ankaraa ja väkivaltaista opettajaa. Pidin Poikakirjan pojasta, Ollista, joka tahtoi oppia ja joka oppikin paljon, jopa liikaa niin pieneksi pojaksi. Pidin Poikakirjan kerronnasta, lapsen äänestä, ehyistä ja kauniista lauseista. 

Kävin iltapäivällä kirjakaupassa.  Ostin kaksi kirjaa: Mikko Rimmisen Nenäpäivän ja Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit.

Rimmisen ostin siksi, että on aloitettava Finlandia-ehdokkaiden lukeminen jostakin, ja ajattelin, että Nenäpäivä voisi olla hauska ja kenties se voisi olla jopa voittaja.

Keltaiset tyypit ostin siksi, että annoin yhdelle abiryhmälle tehtäväksi valita yhden esikoiskirjan ja kirjoittaa siitä arvostelun.  Ryhmä valitsi Keltaiset tyypit.  Joku on sen jo lukenut ja kirjoittanut arvostelunkin.  Minun on luettava se pikimmiten.  

Taidankin lopettaa nyt ja mennä peiton alle Keltaisten tyyppien kanssa.

Hilman päivät

Matti Kassilan ohjaama farssi Hilman päivät tulee tänään Teemalta.  Kannattaa katsoa.  Muistaakseni se on oikeinkin hauska.

Maistuvaa kekriä!

Eilen hain Postitorvenkadulta (miten hauska nimi varsin karulle tielle) tilaamani luomulaatikon: kahdeksi viikoksi on taas perusjuurekset ja vihannekset hankittuna.  Päivälliseksi teen munakoisorullia ja uunijuureksia.

Tänään vietän kekriä ja muistelen lähes 11 vuotta sitten kuollutta äitiäni.  Hän oli taitava ruoanlaittaja, ja mikä moderneinta: hän ja isä kasvattivat ison osan meidän kuusihenkisen perheen ruokatarpeista itse.  Isossa kellarissa oli peruna-, porkkana- ja lanttulaarit, punajuuria ja kaalejakin varastoitiin talveksi. Hyllyt täyttyivät mehuista ja hilloista.  Ja kun pakastin joskus 70-luvun alkuvuosina hankittiin, äiti innostui syksyllä ostamaan puolikkaan possunruhoa kinkkuineen kaikkineen muiden pakasteiden lisäksi.Vaikka marjoja pakastettiin, eivät kellarin hyllytkään tyhjentyneet: viinimarjt ja puolukat mehustettiin edelleen, ja puolukoita säilöttiin vedessä ja survottuna ikiaikaiseen tapaan.

En oikein pidä amerikkalaisesta halloweenista, vaikka sen juuret kyllä ovat aivan samanlaisessa sadonkorjuuperinteessä kuin suomalainen kekrikin.  Kurpitsa on otettu intiaanien juhlista. Mutta kun amerikkalaiset ovat saaneet tämänkin juhlan tuntumaan niin kovin muoviselta.  Sitä siinä vastustan, ja sitä kaikkea tavaramäärää.

Kajaanilaiset ovat nostaneet uudelleen kerkin syyskauden juhlaksi.  Sotkamolaiset maanviljelijät ovat tehneet suuren kekripukin, joka on ollut viikon verran Kajaaninjoessa kaupunkilaisia ilahduttamassa. Tänään se poltetaan, vanhan perinteen mukaisesti.

Linnut ovat nauttineet omaa kekriään, kun aloin viikolla taas täyttää niiden syöttöastiaa.  Tänään ne saivatkin aloittaa aamupäiväruokailunsa sakeassa lumipyryssä, talven ensimmäisessä.

Kirjamessuilla

Kävin messuilla lauantaina.  Pysähdyin kuuntelemaan, kun Hannu Väisänen kertoi kirjoistaan, jäin katsomaan, kun esikoiskirjapalkintoehdokkaat nousivat lavalle, seurasin sivusta, kun dekkarikirjailijat vetivät yleisöä.

Ostin kirjoja kassillisen. Osa kirjoista oli hyvinkin edullisia, mutta toisaalta on sanottava, etteivät messut mikään kirja-ale ole.  Enemmän viihdyn messuilla sen vuoksi, että siellä näkee kirjailijoita, ja ennen kaikkea kuulee heitä.  Tosin tänä vuonna messuohjelmani ole sellainen, etten oikein ehtinyt kuuntelemaan.

Messuilla oli hirveä tungos (vaikkei se kuvasta näykään).  Kahvilla on pysähdyttävä, mutta kaikkialla oli pitkät jonot.  Aikaa kului yhden pahvimukillisen metsästykseen.

Eniten innostuin sähkökirjasta.  En käytä sen yhteydessä termiä lukulaite, sillä se versio lukulaitteesta, jota kokeilin, ei minua houkuttele. Se oli ankea ja mitätön.  Se on jo mennyttä aikaa.   Sen sijaan kiinnostuin heti oikeista sähkökirjalaitteista, jotka ovat kosketusnäyttöisiä tietokoneita.  Niille on varmasti käyttöä jokaisen opiskelijan olkalaukussa.  Taulutietokoneesta näkyvät toimittajat puhuvan - tabletista.  Hah, taas uusi, monimerkityksinen sana.

Olen välittömästi valmis siirtymään digikirjaan oppilaitteni kanssa.  En usko, että kukaan oppilaistani vastustaisi reppunsa kevenemistä.  Kaikki kirjat olisi samassa laitteessa, ja siihen voisi tehdä myös kaikki tarpeelliset muistiinpanot.Puhumattakaan siitä, että sillä pääsisi myös nettiin. Koulun tietokoneluokat ovat jo nyt historiaa, mutta kun tällaisten laitteiden hinta on kohtuullinen ja kun kustantajat saavat oppimateriaalin sähköiseen muotoon, opiskelussa tapahtuu iso murros.

Nyt vain hinnat kohdalleen ja kustantajien ja kirjailijoiden sopimukset kuntoon.

Kaunokirjallisuuden sen sijaan ainakin vielä luen mieluummin paperikirjasta, ainakin iltaisin sängyssä. Sitä paitsi kirjat ovat kauniita ja niitä on mukava katsella hyllyssä.  Kaikesta vanhasta en ole valmis luopumaan - ainakaan vielä.  Tulee kyllä mieleen ne ajat, kun vinyylilevyistä alettiin siirtyä cd-levyihin.  Vaikealta sekin tuntui, mutta nyt ovat vinyylit vaatehuoneen nurkassa laatikossa. Vuosiin en ole niitä edes katsellut.  Kummallista.

Päivitetty 5.11.2010.