Kevät hidastui viime viikolla. Olen aina yrittänyt elää kaikki aistit avoinna kevättä, oivaltaa, kun on kevään ensimmäinen päivä. Tänä keväänä en tiedä, mikä se päivä oli. Jo helmikuussa oli hyvin keväistä, ja ihmettelin pihallani mullasta nousevia sipulikasveja. Mutta en silti tuntenut eläväni kevättä - talvi ei ollut oikein tullut, mutta kevätkään ei vielä silloin ollut.Kun olin Roomassa, olikin täällä ollut talven ainoa oikea talvi, yhden viikon kestävä. Lunta oli satanut, päivät olivat olleet pakkaskirkkaita. Olisin tahtonut elää sen viikon Suomessa, mutta en Roomaakaan jättää väliin - siellähän oli silloin kevät jo.
Torstaina olin oppilaiden kanssa teatterissa. Näimme KOM-teatterin Ähtäriin. Kun tulimme teatterista ulos puoli kahdeksan aikaan illalla, tuntui kevätillan valo ihmeelliseltä. Päivä oli ollut jo lämmin, kesää enteilevä. Juuri sillä hetkellä tuntui kevät - oli kevään ensimmäinen päivä.
Eilen kunnostin pihaa, niin kuin tuhannet muutkin. Se on rentouttavaa ja ihanan fyysistä työtä. Peipot ja punarinnat lauloivat. Nokkosperhoset lentelivät vastaharavoidun nurmikon tuoreille apilanlehdille.
Illalla kävin konsertissa, suomalaista nykymusiikkia. Valo oli kuulas ja ilma suloisen viileän keväinen, kun kävelin kotiin. Oli hyvä hengittää. On ihanaa elää.
On kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti