lauantai 5. huhtikuuta 2008

Don Juan ja Donna Juanita




















Viime päivinä monet ovat kyseenalaistaneet Kanervan tekojen moitittavuuden - tai varsin kiertelevin sanankääntein sitä kommentoineet. Kanerva on käyttäytynyt harkitsemattomasti, sanoivat Ben Zyskowicz ja Jyrki Katainen. On sanottu, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. On sanottu, että miehet toimivat niin kuin Kanerva toimi. Jos näin on, olen hyvin hämmentynyt ja surullinen miesten puolesta. Mutta en usko, että niin on: valtaosa miehistä ei käyttäydy niin kuin Kanerva.

Mitä Kanerva teki? Hän on koko aikuisikänsä ollut poikkeuksellisen kiinnostunut naisista - tarkoitan sillä donjuanismia. Yksi nainen kerrallaan ei ole hänelle riittänyt. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän julkisuus on pitänyt hänen naisseikkailujaan esillä, ainakin satunnaisesti. Siinä näkyy myös median muutos.

Mutta Kanerva on saanut jatkaa korkeassa asemassaan siitä huolimatta, että kaikki hänen lähellään ovat tienneet hänen elämäntyylinsä. Hän sai olla urheilujohtaja, hän sai olla eduskunnan puhemies. Vasta ministerinä hänen yksityiselämänsä alkoi näyttää haitalliselta. Ja vasta nyt kun media on muuttunut entistä kovemmaksi.

Monet Kanervan naiset ovat olleet julkkiksia tai juorulehtijulkkiksia, niin kuin Johanna Tukiainenkin on. Tukiainen halusi julkisuutta viemällä viestit Hymyyn, varmaan rahaakin. Jos julkisuutta tahtoo, voi olla vaikeaa jättää noin herkullinen tilaisuus käyttämättä. Tuskin hän halusi Kanervalle pahaa. Toisaalta tavalliset naiset, ne joilla ei ole halua julkisuuteen, eivät ole myöskään julkisuuteen tulleet: he eivät ole tekstiviestejä myyneet, sikäli kuin niitä on lähetetty ja sikäli kuin näitä tavallisia naisia on ollut. Kanerva ei ole tehnyt mitään rikosta, hän on elänyt omaa elämäänsä omalla tavallaan.

Mutta mikä on tilanne, jos joku nainen elää kuin Kanerva? Ensinnäkään hän ei koskaan pääse samaan asemaan kuin Kanerva pääsi. Häntä ei huolita minkään puolueen vaikutusvaltaiseen asemaan, eikä hän missään tapauksessa saa sellaisia virkoja kuin Kanerva on saanut. Ennen kaikkea hän ei siis saa tukea puolueen johdolta. On hyvin vaikea edes kuvitella, että nainen joka elää kaksoiselämää - jolla on työ- ja yökiireet - voisi olla päivääkään uskottava poliittinen vaikuttaja sen jälkeen kun ensimmäinen juorulehden juttu hänen teoistaan tulee julki.

Tanja Karpela on pilkan kohde missitaustoineen ja aviosotkuineen. Hän joutui tekemään kovasti työtä saavuttaakseen uskottavuuden poliitiikassa, ja hän saikin sitä ministerivuosiensa saavutusten ansiosta - ainakin jossain määrin. Mutta helposti hän sen myös näyttää menettävän juorulehtien tartuttua hänen viimeisimpiin yksityiselämän käänteisiinsä. Mutta ei hän Donna Juanita ole, Kanervaan häntä ei voi siinä mielessä verrata.

Donna Juanita ei saa hyväksyviä "naiset on naisia" -kommentteja, häntä ei tueta julkisesti eikä hänelle kudota ja viritetä turvaverkkoja sen varalta, että hän joutuu luopumaan asemastaan. Donna Juanitaa eivät tue sen paremmin toiset naiset kuin miehetkään. Paljon todennäköisemin hän on jo nuorena saanut jakorasian tai huoran leiman. Niitä leimoja tyttöjä kasvatetaan pienestä pitäen välttämään. Niinpä tytöt oppivat hallitsemaan seksuaalisuuttaan. Ja vaikka nykyään jotkut tytöt toimivat nuorina aikuisina miehen tavoin yhdenyön suhteineen, useimpien tavoitteena lienee silti pysyvä parisuhde.

Niin, asemaa Donna Juanitalla tuskin onkaan. Tai jos on, hänen täytyy osata salata kaksoiselämänsä hyvin taitavasti ja tarkasti. Ylipäänsä, en muista lukeneeni Donna Juanitoista, paitsi kaunokirjallisuudesta toki. Onko heitä? Missä he ovat?

Lisäys 8.4.: Kiinnostava kommentti Kataiselta. Juuri tätä saattoi odottaakin, muttei millään olisi tahtonut uskoa. Näin toimii hyvien ystävien kerho. Eikö kansanedustajan luottamustehtävä ole riittävän arvokas 60-vuotiaalle poliitikolle?

Ei kommentteja: