Pojuja ja tyttösiä

Matemaattisten aineiden opettaja piti päivänavauksen. Oikein monipuolisesti hän kertoi koulumme laajoista kansainvälisistä kontakteista, ystävyyskouluista ja projekteista. Voimme olla niistä ylpeitä, ja suuri ansio on koulumme entisten rehtorien sekä muutaman innostuneen opettajan. Joka vuosi on iso joukko oppilaita ollut innokkaita osallistumaan projektimatkoille ja majoittamaan vieraita muista kouluista.

Päivänavauksensa toisessa osassa hän kertoi, kuinka meidän koulusta mennään opiskelemaan teknillisille aloille, luonnontieteellisiin ja lääketieteellisiin tiedekuntiin. Onpa menty Cambridgeen ja Yhdysvaltojen arvostettuihin yliopistoihinkin. Näin hän puhui, passiivissa. Minä kuuntelin ykkösteni kanssa ja olin opona iloinen: he saivat lisää pontta omalle koulutyölleen. Hyvä esimerkki vaikuttaa aina.

Mutta sitten tuli jotakin, mitä en olisi tahtonut kuulla. Seuraavaksi hän sanoi, että edellä mainittujen (joista siis passiivissa puhuttiin) lisäksi on mainittava ehdottomasti tyttönen - ja hän mainitsi etunimen - kemiaa opiskellut.

Niinkö on edelleen, että matemaattisten ja luonnontieteiden normi on miesopiskelija, niin ehdoton normi, ettei sukupuolta tarvitse erikseen mainita. Nainen on etunimi, tyttönen - hän on anomalia.

Kyseinen entinen oppilas on yli kolmikymmenvuotias kemian alan tohtori, tutkijan uraa tekevä erittäin pätevä nainen. Tyttönen hän ei ollut lukiovuosinaankaan: hän oli kypsä, ajatteleva, tarmokas ja määrätietoinen nuori nainen, joka tiesi mitä tahtoi ja toteutti päämääräänsä -näitä ominaisuuksia on totuttu syystä tai toisesta pitämään miehisinä ominaisuuksina. Mutta samalla hänessä oli niitä ominaisuuksia, joita naisissa on totuttu arvostamaan: yhteishengen rakentamista, empatiaa, toisten kuuntelemisen taitoa. Opettaja saattoi luottaa siihen, että hänellä on edessään hyvä elämä.

Kuinka masentavaa olikaan kuunnella aamunavaus loppuun. Sanoin lyhyesti oppilaille, ettei mainittu nainen ole tyttönen, mainitsin hänen tohtoriutensa. Kerroin myös niistä muista tieteenaloista - siis kaikista muista - joille meidän koulusta on lähdetty. On humanisteja, yhteiskuntatieteilijöitä, kauppatieteilijöitä, oikeusoppineita.

Kaiken kaikkiaan lukio antaa hyvän pohjan, tahtoipa mille tahansa akateemiselle alalle. Niin pitää ollakin. Lukion tärkein tehtävä on antaa riittävä yleissivistys ja ne taidot, joilla akateemisissa opinnoissa menestyy. Eikä pidä unohtaa, että lukion jälkeen monet suuntaavat oppilaitoksiin, jotka ovat ammatteihin suoremmin valmistavia, ammattikorkeakoulujen ja ammatiopistojen monille linjoille. Niin tekevät sekä ylioppilasnaiset että -miehet.

Kun sitten välitunnilla lyhyesti mainitsin - puhujan saatua kehuja aamunavauksestaan - tytöttelystä, sain kuulla, ettei hän sillä mitään tarkoittanut. Muutamat muut miehet yhtyivät innokkaasti hänen näkemykseensä: ei sana tyttönen tarkoita mitään pahaa, ei sillä ole mitään vähättelevää merkitystä. Jotkut miehet siis katsovat oikeudekseen määritellä edelleen, mikä on naista vähättelevää ja mikä ei. Meidän naisten omilla kokemuksilla ja tuntemuksilla ei ole heille merkitystä. Kuinka surullista. Tuntuu kuin mikään ei olisi de Beauvoirin ja Lessingin kirjojen jälkeen muuttunut. Kielikin on edelleen niin sukupuolittunut, ettei sitä edes huomata - eikä ainakaan tunnusteta.

j.k. Kuva on peräisin netissä julkaistusta peruskoulun kemian opetussuunnitelmasta. Kiintoisaa olisi pohtia sitäkin, miksi kuvassa on juuri tyttö - ja kana! - ja tuo ilmeisen epäonnistunut kemiallinen koe.