torstai 22. marraskuuta 2007

Pojuja ja tyttösiä

Matemaattisten aineiden opettaja piti päivänavauksen. Oikein monipuolisesti hän kertoi koulumme laajoista kansainvälisistä kontakteista, ystävyyskouluista ja projekteista. Voimme olla niistä ylpeitä, ja suuri ansio on koulumme entisten rehtorien sekä muutaman innostuneen opettajan. Joka vuosi on iso joukko oppilaita ollut innokkaita osallistumaan projektimatkoille ja majoittamaan vieraita muista kouluista.

Päivänavauksensa toisessa osassa hän kertoi, kuinka meidän koulusta mennään opiskelemaan teknillisille aloille, luonnontieteellisiin ja lääketieteellisiin tiedekuntiin. Onpa menty Cambridgeen ja Yhdysvaltojen arvostettuihin yliopistoihinkin. Näin hän puhui, passiivissa. Minä kuuntelin ykkösteni kanssa ja olin opona iloinen: he saivat lisää pontta omalle koulutyölleen. Hyvä esimerkki vaikuttaa aina.

Mutta sitten tuli jotakin, mitä en olisi tahtonut kuulla. Seuraavaksi hän sanoi, että edellä mainittujen (joista siis passiivissa puhuttiin) lisäksi on mainittava ehdottomasti tyttönen - ja hän mainitsi etunimen - kemiaa opiskellut.

Niinkö on edelleen, että matemaattisten ja luonnontieteiden normi on miesopiskelija, niin ehdoton normi, ettei sukupuolta tarvitse erikseen mainita. Nainen on etunimi, tyttönen - hän on anomalia.

Kyseinen entinen oppilas on yli kolmikymmenvuotias kemian alan tohtori, tutkijan uraa tekevä erittäin pätevä nainen. Tyttönen hän ei ollut lukiovuosinaankaan: hän oli kypsä, ajatteleva, tarmokas ja määrätietoinen nuori nainen, joka tiesi mitä tahtoi ja toteutti päämääräänsä -näitä ominaisuuksia on totuttu syystä tai toisesta pitämään miehisinä ominaisuuksina. Mutta samalla hänessä oli niitä ominaisuuksia, joita naisissa on totuttu arvostamaan: yhteishengen rakentamista, empatiaa, toisten kuuntelemisen taitoa. Opettaja saattoi luottaa siihen, että hänellä on edessään hyvä elämä.

Kuinka masentavaa olikaan kuunnella aamunavaus loppuun. Sanoin lyhyesti oppilaille, ettei mainittu nainen ole tyttönen, mainitsin hänen tohtoriutensa. Kerroin myös niistä muista tieteenaloista - siis kaikista muista - joille meidän koulusta on lähdetty. On humanisteja, yhteiskuntatieteilijöitä, kauppatieteilijöitä, oikeusoppineita.

Kaiken kaikkiaan lukio antaa hyvän pohjan, tahtoipa mille tahansa akateemiselle alalle. Niin pitää ollakin. Lukion tärkein tehtävä on antaa riittävä yleissivistys ja ne taidot, joilla akateemisissa opinnoissa menestyy. Eikä pidä unohtaa, että lukion jälkeen monet suuntaavat oppilaitoksiin, jotka ovat ammatteihin suoremmin valmistavia, ammattikorkeakoulujen ja ammatiopistojen monille linjoille. Niin tekevät sekä ylioppilasnaiset että -miehet.

Kun sitten välitunnilla lyhyesti mainitsin - puhujan saatua kehuja aamunavauksestaan - tytöttelystä, sain kuulla, ettei hän sillä mitään tarkoittanut. Muutamat muut miehet yhtyivät innokkaasti hänen näkemykseensä: ei sana tyttönen tarkoita mitään pahaa, ei sillä ole mitään vähättelevää merkitystä. Jotkut miehet siis katsovat oikeudekseen määritellä edelleen, mikä on naista vähättelevää ja mikä ei. Meidän naisten omilla kokemuksilla ja tuntemuksilla ei ole heille merkitystä. Kuinka surullista. Tuntuu kuin mikään ei olisi de Beauvoirin ja Lessingin kirjojen jälkeen muuttunut. Kielikin on edelleen niin sukupuolittunut, ettei sitä edes huomata - eikä ainakaan tunnusteta.

j.k. Kuva on peräisin netissä julkaistusta peruskoulun kemian opetussuunnitelmasta. Kiintoisaa olisi pohtia sitäkin, miksi kuvassa on juuri tyttö - ja kana! - ja tuo ilmeisen epäonnistunut kemiallinen koe.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hassua etteivät miehet sitä vähättelyä muka huomaa, vaikka käyttävät samaa keinoa myös keskinäisissä suhteissaan.

Esim. (mies)baarimikkojen olen kuullut kertovan, että tiskillä ”poikaa” huutavat asiakkaat jätetään aina viimeisiksi. Viesti on molemmin puolin siis täysin selvä.

Tuntematta hiventäkään myötätuntoa Jyrki Kataista kohtaan, onhan se aika kohtuutonta miten häntä jyrkitellään ja pojitellaan mennen tullen.

En kyllä ole huomannut, että mikään hänen teoistaan olisi ollut erityisen poikamainen, aika piinkovalta porvarilta hän minusta vaikuttaa. Mutta selvä viesti sekin.

Leila kirjoitti...

Juuri niin. Hurskasteluahan tuo miesten selittely tietenkin on. Jos sanalla ei olisi merkitystä, ei heillä olisi mitään tarvetta tytötellä tai pojitella. Sanoilla osoitetaan toiselle hänen paikkansa ja arvonsa.

Asiakas on kuningas, lukion laajan matematiikan miesopettaja on kuitenkin - ainakin omasta mielestään - aina arvokkaampi ja merkittävämpi ja älykkäämpi kuin yksikään nainen, olipa tämä edennyt mihin tahansa asemaan.

Rhodanthe kirjoitti...

Kyseisen opettajan tuntien, ei mikään ihme, että aamunavaus sai tuollaisen sävyn. Kaipa hän itse pitää sanavalintojaan hauskoina, ovathan koulun oppilaatkin hänen "kullanmurujaan".

Noh, minua ja paria muuta tuntemaani "tyttöstä" hän lähinnä inhottaa käytöksensä takia. Jos hän tähtää olemaan inhottava, on hän tavoitteessaan hyvin onnistunut.

Leila kirjoitti...

Arvaapa, Rhodanthe, millä sanoilla aamunavaus alkoi...

Rhodanthe kirjoitti...

"Huomenta kullanmurut", arvatenkin. Joidenkin mielestä ehkä hauskaa, minusta lähinnä alentavaa..

Leila kirjoitti...

Se on alentavaa aivan kaikista, uskoisin. Siinähän hän asettaa kuulijat paikalleen itsestään käsin. Eikä sitä sanota lempeällä äänellä. Useimmat eivät varmaan jää miettimään niitä konnotaatioita, joita tuo sana heissä herättää - ja hyvä niin. On hyvä ohittaa tuollaiset, antaa olla. Mutta toisaalta on meitä, jotka emme osaa niin tehdä, joiden mieli alkaa analyysin. Puhujalla on vastuu sanoistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Todella sääli, että pätevä opettaja tekee itselleen hallaa käyttämällä tuollaista kieltä - vaikka sitten tiedostamattaan. Ihmiset tekevät paljon sellaista, mikä pahoittaa toisten mielet, kun aina ei osaa asettua toisten asemaan ja miettiä, miten asiat pitäisi sanoa...

ja sitten vielä ps. en kyllä tajua, miten tuo kuvan maapallopää olisi muka tyttö...ehkä mun taiteellinen silmä ei ole tarpeeksi kehittynyt :P

Leila kirjoitti...

No, kukapa ei sanoisi joskus jotakin, mikä loukkaa toisen mieltä, se lienee inhimillistä. Tuo esimerkki on minusta toisenlainen, sillä kyse ei ole tietämättömyydestä, ei edes tahattomuudesta, vaan valitusta tavasta puhua, tietoisesta asenteesta, jonka puhuja antaa kuulua sananvalinnoillaan. Jos olisikin satunnaista, ja vahinko...

Minä näen hahmon tyttönä, sillä ajattelen keltaisen vaatteen mekoksi. Voisi kai se olla jokin muukin vaate. Päästä ei tosiaan voi mitään päätellä. Jääköön kunkin katsojan valittavaksi, ja kenties kuvan tekijäkin on niin ajatellut.