Kirjaesikoinen

Hesari otsikoi tänään räväkästi: Henriikka Tavi on vuoden paras esikoinen.
Hetkinen. Nyt tekee mieli näsäviisastella. Miten niin Tavi on paras esikoinen? Eikö Hesari hae, jos siis kirjallisuudesta tosiaan on kyse, vuoden parasta esikoiskirjaa?

Olen aina yrittänyt ajatella, että kirjallisuupalkinnot jaetaan teoksesta ja vain siitä. Haluan uskoa niin. Kirjailija on ilman muuta teoksensa kirjoittanut, hän luonut palkitun sanataiteellisen kokonaisuuden. Mutta teos on se, jonka lukija lukee, jonka merkitystä hän arvioi, josta hän pitää tai on pitämättä.

Esim. Esa on siis vuoden paras esikoinen. Valinta on onnistunut, vaikka aivan varmasti jokin muukin tämän vuoden ehdokkaista olisi voitu valita ilman vastalauseita. Ostin Esim. Esan heti kohta keväällä, kun se oli ilmestynyt. Innoissani vein sen kouluun, kun opetin ykkösluokkalaisilleni kirjallisuutta. Nuoret pitivät Esim. Esan runoista, vaikka ne eivät tosiaankaan vastanneet heidän aiempia ajatuksiaan siitä, mitä runot ovat. He intoutuivat pohtimaan runojen puhujaa, kieltä, muotoa. He ottivat kirjan tarjoaman haasteen vastaan heti, ilman ehtoja.

Kun kieli elää kokeiluissa, kollaaseissa, kun esim. eri tekstityyppejä yhdistetään, kuten dada tekee, merkitys ei ole tekstin itseisarvo, se ei ole lähtökohta, vaan se syntyy siitä mitä on tullut. Tietysti runoilija luo tekstinsä eikä varmaankaan voi irrottaa ajatteluaan eikä itseään, omaa käsityöläisyyttään tehdessään runoa, mutta voi myös aivan tietoisesti pyrkiä rikkomaan kaikkia niitä konventioita, jotka rajautuvat ehyeen merkitykseen, ehyeen runon tulkintaan.

Merkityksen etsimisessä ei ole aina mieltä, kun runoa luetaan. Olennaista voi olla jokin muu: sanojen sävyt, kielen leikit, asioiden yhdistely niin absurdilla tavalla, ettei synny merkitystä. Silti runo tietenkin puhuu jotakin ainakin jollekulle lukijalle. Sikäli merkitys aina on.

Tavin runot ovat hyvin vahvoja. Niissä on iloa, surua, elämän voimaa. Seuraavat säkeet ovat esimerkki siitä, miten yhdessä yllättävät sanat päästävät taakseen, ja syntyy aivan uutta. Juuri sitä on runo - mikään muu teksti ei voisi sanoa samoin. Runoa ei voi selittää, vaikka tulkita voikin.

Soitan. Vastaat. Kysyn. Sanot. Puhut. Tuulet. Tuulee. Tuulen.
Kiellät. Myönnän. Kiellän. Tiedät. Paasaan. Kiitän. Otat. Annan.
Siedän. Siedät. Työnnä. Pyydän. Annan. Kiität. Luet. Pohdin.
Pysyn. Emmin. Ostan. Maksan. Pysyt. Tiedän. Tulet. Avaan. Istun.

* * *

Otan lisää vauhtia. Opettelen parempia aikoja.
Säästän sinua myöhemmäksi.

Henriikka Tavi, Esim. Esa (2007)