Koneen valta, kestämätön kehitys

Pari viikkoa sitten ilmoitettiin, että jos luokan koneella on tiedostoja, joita tarvitsee, ne on syytä tallettaa muistitikulle hetimmiten. Ennen joulua tuodaan uudet koneet.

Jaha. En ollut kaivannut uutta konetta, vanha toimi vielä oikein hyvin siinä käytössä, jossa sitä tarvitsin: kirjoituksessa ja nettiyhteyksissä. Hyvin olen pystynyt tykin kautta näyttämään kaikenlaista opetuksellisesti kiinnostavaa netistä. Olen ollut tyytyväinen uuteen tekniikkaan.

Mutta että tuodaan uusi kone ja uusi näyttö. Ei koulu ole niitä tilannut, vaan kuntayhtymän tietotekniikka päättää siitä. Meillä ei ole asiaan mitään sanomista. Koneilla on tietty kiertoaika, ja säännöllisin välein ne vaihdetaan. Siis kaikissa kuntayhtymän yksiköissä.

Niin tietokoneet vaihdetaan joka puolella Suomea: kouluissa, virastoissa, sairaaloissa. Yksityisissä yrityksissä kierto on varmasti vielä tiuhempi, en osaa kuvitellakaan. Mikä valtava määrä toimintakelpoisia koneita siirtyy - niin minne. En tiedä, mihin vanha koneeni vietiin. En tiedä, kiertääkö se johonkin, jossa sitä vielä käytetään, vai meneekö se romuttamoon. Ei asentajilla ollut aikaa minun kysymyksilleni, ja sitä paitsi minun oppituntini oli meneillään, kun he piuhojaan virittivät.

Tietotekniikka on tehnyt itsensä välttämättömäksi, korvaamattomaksi. Se on tullut ihmistäkin tärkeämmäksi. Sen osoittaa se, miten siihen riittää resursseja, vaikka ihmisiin ei riitä.

Viime viikkoina Hesarin mielipideosastolla ovat lääkärit kirjoittaneet väsyneinä siitä, miten heidän aikansa menee nykyään koneen äärellä sen sijaan, että he voisivat keskustella potilaiden kanssa, tutkia heidät huolellisesti ja hoitaa heitä.

Sen olemme jokainen kokeneet, kun olemme joutuneet lääkärin vastaanotolla käymään. Tovin jos toisenkin olemme istuneet puhumattomina ja peukaloitamme pyöritellen, kun lääkäri on tutkinut intensiivisesti tietokoneensä näyttöä ja availlut milloin mitäkin ohjelmaa. Ei heillä enää ole sihteeriä, joka purkaisi heidän selostuksensa potilaan tutkimisesta. Ei , itse he sen kirjoittavat. Ei reseptiä voi enää kirjoittaa käsin, ei lähetteitä myöskään. Kaikki on tallennettava koneelle ja tulostettava.

Tuntuu kummalliselta, että pitkän ja kalliin koulutuksen saaneet erikoisammattilaiset tekevät työtä, joka ennen kuului konekirjoittajille. Kuinka yhteiskunnalla on varaa maksaa siitä sellaisia palkkoja kuin lääkäreille maksetaan. Työaikanaanhan he kaiken sen kirjoittamisen tekevät, ja sillä aikaa jää potilaita hoitamatta. Eikö kuitenkin olisi halvempaa palkata kirjoitushommiin sihteereitä, niin kuin ennen tehtiin.

Ei kouluunkaan ihmisiä ole vara palkata. Jokaisesta kouluavustajasta, -kuraattorista, -psykologista, -terveydenhoitajasta, -lääkäristä, sijaisista puhumattakaan käydään kiivasta vääntöä kuntien valtuustoissa ja rehtorien huoneissa. Useimmiten ihmiset jäävät palkkaamatta. Rahaa ei ole.

Mutta siihen tuntuu tässä yhteiskunnassa olevan varaa, että toimivat, käyttökelpoistet koneet vaihdetaan uusiin käyttäjiltä mitään kysymättä. En osaa olla iloinen uudesta koneestani, vaikka varmasti minun pitäisi. Muistanhan toki nekin ajat, kun koulun välineet olivat vanhat ja kuluneet, kun luokissa oli ikiaikaiset koneet, joiden aika oli auttamatta ohi. Silloin koulu hankki koneensa itse, omasta budjetistaan, ja sehän on tunnetusti pieni.

Elämme kestävän kehityksen aikaa, ilmastonmuutos on pysäytettävä, kuuluu slogan. Se tuskin tapahtuu tällaisella käsittämättömällä kulutuksella. Jotkut ovat onnistuneet myymään osaamistaan.

Ja kuitenkin tarvitsemme koneita, kuten kuvakin osoittaa.