Hesari kirjoitti näyttävästi lähiruoan ongelmallisuudesta ilmastotalkoissa. On ilmiselvää, ettei kaikki lähiruoka ole järkevästi tuotettua. Talvipimeällä ja pakkasilla vaatii aikamoisen määrän energiaa, useimmiten kai öljyä, viljellä kurkkuja ja tomaatteja Suomessa. Toisaalta niiden tuottaminen Espanjasta tai Kanarialta ei sekään tunnu järkevältä, kun ottaa huomioon, miten ja keiden orjatyönä ne siellä tuotetaan. Muistissa on vielä erittäin hyvin Kuukausiliitteen reportaasi espanjalaisilta tomaattiplantaaseilta, joissa afrikkalaiset työläiset yrittävät ansaita mitättömän elantonsa ja joutuvat asumaan ihmisarvolle sopimattomissa asumuksissa.
Syksyllä ajattelin, että yritän välttää sekä kotimaisia että espanjalaisia tomaatteja. En ole aivan onnistunut aikeessani, vaikka olenkin vähentänyt niiden syömistä. Ostan suomalaisia, useimmiten luomutomaatteja. Muunkin ruoan ostan mielelläni luomuna, jos sitä vain on tarjolla - aina ei ole. Luomuleipä on hyvää, ja se tulee läheltä.
On tosi vaikeaa valita arkiset ostoksensa niin, että tulisi tehneeksi viisaita valintoja. Jokapäiväiset ekoteot ovat tärkeitä. Siinä, etten osta mitään mitä en tarvitse, olen kehittynyt kovasti - oikeastaan olen aina ollut varsin tarkka kuluttaja, shoppailu ei ole minua varten kuin aivan satunnaisesti.
Kierrätän, lajittelen jätteet hyvin tarkkaan; käytän kangaskassia ostoksilla, käyn ruokaostoksilla kaksi kertaa viikossa ja ostan siis kerralla monen päivän ruoat ja muut jokapäiväiset tarpeet; energiansäästölamput on lähes jokaisessa valaisimessa, sammutan turhat valot, en pidä laitteita valmiustilassa, jos voin ne sammuttaa, lämmitän saunan harvoin enkä koskaan pidä sitä yliaikaa kuumana.
Käytän tuulisähköä, joka ei Tampereen sähkölaitokselta ostettuna meidän, poikani ja minun, kulutuksella ole juurikaan kalliimpaa kuin tavalliseen tapaan tuotettukaan (lienee maakaasulla ja ydinvoimalla). Rivitaloasunto lämpiää kaukolämmöllä.
Isoimmat miinukset listassani ovat auto ja lentomatkat. Autoa tarvitsen välttämättä työmatkoihin. Mutta helposti ajan autolla kaupungillekin, vaikka pääsisin portilta bussilla. On paljon tekemistä, että saan muutettua tuon tapani. Polkupyöräkin minulla on, mutta aivan liian vähän sitä käytän.
Lentomatkoja olen päättänyt vähentää, vaikka en toki ole nytkään mikään ahkera lentäjä, kerran tai kaksi vuodessa Euroopassa. Yhteen kertaan vuodessa voin hyvinkin päästä. Kaukolennoille en aio osallistua. Kesämatkan olen jo ostanut, eikä se tapahdu lentäen. Siitä tulee hieno matka: kohde on aivan uusi ja hyvin mielenkiintoinen, ja matkaseura on mitä parhain.
Olen siis juuri se hyvätuloinen, keski-ikäinen nainen, joka Hesarin mukaan on ympäristötietoisin. Molemmat poikanikin pitävät ympäristötekoja tärkeinä, toisin kuin Hesarin mukaan keski-ikäisten naisten pojat yleensä. Monessa muussakin asiassa olen saanut havaita olevani tilastojen esimerkkitapaus - muun muassa kulttuurin kuluttajana. Mutta siitä toisella kerralla.
4 kommenttia:
Äitini suurin vihreä linjaus oli 90-luvun alussa kannattaa kauppoja, johon voi kävellä. Asuimme vilkkaassa lähiössä ja muistan nurisseeni ainaisia kävelyitä lähi-Alepaan kun muiden perheet pääsivät autolla marketteihin kehäteiden varsilla. Nykyisin aika moni lähistön pikkukaupoista on kuollut, mutta jäljellä oleviin sisarukseni ja minä kyllä kävelemme.
Juuri noin kuin toimisivat useimmat, äänestäisivät jaloillaan pienten kauppojen puolesta! Kuntien päättäjät tekevät paljon arjen valintoja meidän puolestamme kaavoittamalla jättimarketeille tontit ja tukemalla niitä. Eivät pikkukaupat siinä kilpailussa menesty kovin hyvin. Minäkin kävelen lähikauppaani aika usein, mutta pakko on tunnustaa, että useimmiten ajan autolla markettiin ja lastaan auton takakonttiin kolmen, neljän päivän ostokset.
Äidit tosiaan tekevät ekotekoja, minun äitini 50 - 70-luvuilla. Mutta siitä voisikin kirjoittaa joskus pidemmästi.
Vastuullinen kuluttaminen on tosi vaikeaa, sillä tuotteen "eettinen laatu" ei välttämättä näy päälle. Oma lähtökohtani onkin se, etten hanki mitään turhaa. (Ja lähikauppaan käveleminen, niin kuin Lina muisteli.
Luomuruokakin on jo vähän kaksipiippuinen juttu. Luomu kuulostaa hyvältä. Itse sösin ja kasvattaisin mielelläni luomuruokaa. Lähipiirissäni on kuitenkin henkilö, joka saa elantonsa lannoitteisiin liittyvästä liiketoiminnasta.Hän palauttaa minut maanpinnalle toteamalla, että ilman lannoitteita suurelle osalle maailman väestöstä ei riittäisi ravintoa.
Blogisi aiheet näyttävät tosi kiinnostavilta. Olen etsinyt tämäntyyppisiä henkilökohtaisia asiablogeja!
Toki luomulannoiteravinnon ja teollisuuslannoiteravinnon eroa voi tarkastella globaalista kulmasta noin kuin kirjoitit. Kukaan ei voi kiistää sitä, että keskeisiä globaaleja ongelmia on nälänhätä, ja se on voitava ratkaista vaikka sitten tehotuotannolla, jos muuta ratkaisua ei ole näkyvissä.
Toisaalta yksilön valintana luomu on kuitenkin hyvin perusteltu, ei vain vihreiden arvojen näkökulmasta vaan myös terveyden. Se, että minä ostan luomua, ei ole pois niiltä, jotka maailmassa näkevät nälkää. Tulevaisuuden näkymänä pitäisi olla köyhyyden vähentäminen ja sen mukana väestönkasvun pysäyttäminen. Siitä alkaa myös nälänhädän väheneminen. Tuskin koskaan koko maailman väestöä on mahdollista ruokkia luomuruoalla, mutta kasvavana mahdollisuutena se voi olla.
Mukava kuulla, että kirjoitukseni ovat olleet kiinnostavia. Ja erityisesti on näin blogikirjoittamisen alkuvaiheissa hauskaa tietää, että on lukijoita. Enpä ole itse ajatellutkaan blogiani noin kuin sen määrittelit, Pioni.
Lähetä kommentti