TV1 ja Teema lähettävät uusintana brittiläistä laatusarjaa Kuningattaren jalokivi. Se kertoo Intian vaiheista vuosina 1939 - 1945, siis vuodet jotka johtivat Intian itsenäistymiseen. Britannia on sodassa Euroopassa, ja Intiassa ovat alkaneet laajat levottomuudet. Sarjan näkökulma on muutaman Intiassa työskentelevän tai vain oleskelevan britin ja Britanniassa eläneen ja opiskelleen intialaissyntyisen Hari Kumarin (kuvassa), joka joutuu vallanhaluisen brittisotilaan koston uhriksi.
Sarjan tekee kiinnostavaksi se, miten siinä asetetaan rinnakkain ja vastakkain toisaalta joutilas, Intian todellisuudesta kiinnostumaton yläluokkainen valtaa pitävä vähemmistö, muutama harva ongelmat tiedostava britti sekä intialaiset. Draaman lomaan leikataan uutisfilmiä mm. Gandhin puheista, rotulevottomuuksista ja sodasta. Brittien enemmistö ei näe intialaisten kurjistuvaa tilannetta eikä hindujen ja muslimien kärjistyvää kiistaa, joka on johtamassa maan jakautumiseen ja avoimeen konfliktiin. Brittien näkökulmasta kyse on vain siitä, että rotulevottomuudet on tukahdutettava, sillä vallan on pysyttävä heidän käsissään keinolla millä hyvänsä. Gandhin väkivallaton vastarinta johtaa kuitenkin lopulta Intian itsenäistymiseen 1947.
On ollut mielenkiintoista seurata sarjaa Intian tilanteesta toisen maailmansodan aikaan, kun samaan aikaan olen lukenut Doris Lessingin romaanisarjaa Väkivallan lapset. Niissä on paljon samaa. Kumpikin kertoo Ison-Britannian siirtomaasta sodan aikaan, brittiläisen valtaa pitävän luokan ja maan alkuperäisten asukkaiden välisistä äärimmäisen eriarvoisista suhteista, sodan vaikutuksista siirtomaissa itsenäistymisprosessin käynnistäjänä. Kummassakin teoksessa on päähenkilöinä nuoria naisia: Kuningattaren jalokivessä ensin Daphne Manners, joka kuolee synnytykseen, ja myöhemmissä jaksoissa Sarah Layton; Lessingin romaanissa Martha Quest.
Nämä nuoret naiset ovat tiedostavia, rotuennakkoluuloja vastaan taistelevia, aktiivisia ihmisiä, jotka tekevät henkilökohtaisia poliittisia valintoja jopa henkensä uhalla, kuten Daphne. Hän rakastuu intialaissyntyiseen Kumariin. Poliittisesti levottomana yönä intialaiset miehet raiskaavat hänet, hän tulee raskaaksi ja tahtoo uskoa, että lapsi on Harin, jonka kanssa hän on rakastellut samana iltana uhmaten kaikkia sovinnaisuussääntöjä. Tytär syntyy, mutta Daphne kuolee.
Molemmissa teoksissa minua kiinnostaa ennen kaikkea juuri se näkökulma, miten yhteiskuntaa ravistelevat tapahtumat kuvataan yksilön kautta. Niissä todentuu se totuus, että henkilökohtainen on poliittista. Jokaisessa vallankumouksessa, jokaisessa taistelussa, jokaisessa muutoksessa on liikkeellepanevat voimat ihmisissä. Myös muutoksia jarruttavat voimat ovat ihmisten voimia. Niiden törmäämisestä toisiinsa Kuningattaren jalokivi kertoo, mutta se muistuttaa ennen kaikkea siitä, kuinka suuri oli Gandhin voima, hänen rakkauden oppinsa, väkivallattomuuden periaate: rakkaus voittaa vihan, totuus lyö valheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti