torstai 20. syyskuuta 2012

Seinä valmis räystästä myöten


Tänään oli taas kirkasta ja aurinkoista.  Niinpä kuvatkin onnistuivat paremmin kuin eilen.  Kaareva seinä ja korkean ikkunan päätyseinä alkavat olla valmiit odottamaan sisätöitä.  Ikkunoiden pienatkin ovat seinän tasalla, kun ei puutu kuin kipsilevy ja tapetti. Valo tulee sisään, ja metsä.  Alempi kuva on otettu ulko-ovelta.

Keittiön seinästä voi nähdä yhden SPU-levyn olevan erivärinen.  Se on päällystetty voimapaperilla.  Samanlaista levyä on jossakin paikassa kaikkiin ilmansuuntiin.  Tällä tavalla varmistetaan se, että kännykkä toimii talossa. SPU-eristetyissä taloissa onn nimittäin ollut ongelmia siinä, että signaalit eivät pääse sisään.

 Aikamoista telineurheilua talonteko on.  Tässä siis huomenna kiipeillään kiinnittämässä ulkoverhouslautoja seiniin, räystäisiin ja terassin kattoon.


Rakentajan paperi on aina lähellä. Liiteriin on viety erinäisiä lankun pätkiä, joissa on jos jonkinlaista numero- tai muuta muistiinpanoa.




Tänään oli valmistunut kokonaan talon pohjoispääty.  Naulat ovat suorissa riveissä, ja laudat ojennuksessa. Kauniilta näyttää!  Ikkunat on viimeistelty valmiiksi: smyygi- ja vuorilaudat ovat valkoiset, samoin ikkunan vesipelti.

Autokatos on melkin valmis.  Vain nurkkalaudat, katon harjatiilet, koristerimat  ja sisäkaton verhous puuttuvat. Tietenkin maalaamme verhouksen toiseen kertaan, samoin kuin pilarit, joista tulee valkoiset. Katos peittää mukavasti naapurin varsin muurimaisen autotallin seinän.

j.k. Sinisarja kaipaakin talveksi VALOISAn mutta VIILEÄn paikan. Niin tietenkin, kun tarkemmin ajattelen: Madeiralla ne kasvoivat teiden varsilla, siis valoisassa ja viileässä talviaikaan.  Nyt on hierottava aivonystyröitä, että löydän niille hyvä paikan. 

Ei kommentteja: