tiistai 11. marraskuuta 2008

Nuoren miehen tie

Uutisissa kerrottiin, että eduskunnassa on valmisteilla pikavippejä koskeva lakimuutos. Toimittaja haastatteli nuorta miestä, joka ei uskonut lakimuutosten muuttavan tilannetta. Laki kieltäisi pikavippien myöntämisen 23:n jälkeen, mutta nuoren miehen mielestä vipit otetaan jo alkuillasta, kun on pakko päästä baariin, vaikka rahaa ei ole. Ei heitä huominen huoleta, vaan he ovat varmoja, että voivat seuraavasta tilistä hoitaa vippinsä.

Lehdet ovat uutistoineet isosti lokakuun liikennekuolemia. Nuoret miehet ajavat autoillaan holtittomasti. Öiseen aikaan heidän kaasujalkansa painaa liikaa ja veressä on alkoholia. Kyydissä on usein muita nuoria. Nuori hurjastelija ei osaakaan ajaa autollaan kuin rallikuski, ja kolarin jäljet ovat lohduttomat. Itsensä lisäksi nämä tähtikuskeina itseään pitävät tappavat muitakin nuoria.

Poikien koulu menee keskimäärin heikommin kuin tyttöjen. Heikosti mennyt peruskoulu johtaa ammattikouluun, joka jää helposti kesken, kun koulupohja on heikko eikä motivaatiota löydy. Nämä nuoret miehet elävät vanhempien ja yhteiskunnan rahoilla. Työtä he tekevät vain pätkittäin. Alkoholi maistuu työttömille nuorille miehille liian hyvin.

Armeija jää entistä useammalta kesken, ja entistä enemmän siitä nykyään myös vapautetaan kokonaan. Pojat eivät selviydy niistä vaatimuksista, joita entinen miesten koulu heiltä edellyttää.

Mikä nuoria miehiä vaivaa? Vai vaivaako heitä, ketä vaivaa? Miksi yhteiskunnan odotukset ovat heille niin vaikeita? Mitä on se elämä, jota he tahtovat elää?


Tutkijoita tarvitaan. Ei kenenkään 18-vuotiaan tavoite elämässä voi olla syrjäytyä ja jäädä työttömäksi, elää köyhänä toimeentulotuella ja kuolla kolarissa öisellä tiellä vähän yli 20-vuotiaana.

Ei kommentteja: