Tänään jaetaan esikoiskirjapalkinto. On häpeällistä myöntää, etten ole montakaan ehdokkaista lukenut. Mutta lupaan lukea. Anu Silfverberg on kirjoittajana tuttu: hän on kirjoittanut Tulvaan ja Hesariin, ja kummankin lehden jutuista olen pitänyt. Siksipä soisin mielelläni hänen Kung Po -romaanilleen palkinnon.
Huomenna nimetään Finlandia-ehdokkaat. Uskon sentään niistä muutaman lukeneeni, nimittäin jos listalla ei ole Sofi Oksasen Puhdistusta eikä Riku Korhosen Lääkäriromaania, ihmettelen. Mieluusti näkisin siellä myös Arne Nevanlinnan Marien, se sopisi esikoiskirjan paikalle, onhan se kirjoittajansa ensimmäinen romaani, vaikka Nevanlinna on toki aikamoisen tuotannon kirjoittanutkin.
Päivät ovat olleet harmaita. Luin abien tuntien aloitukseksi kappaleen Minna Canthin Hannasta, siinä kun kuvataan yhdessä luvussa juuri tällaista synkeää, hidasta loppusyksyn päivää - ja sitä miten tylsää kaikilla oli. Pitää muistaa, ettei Kuopiossa ollut 1880-luvulla sähköjä. Niinpä lukeminenkin oli hankalaa, vaikka tottuneita kai olivat tuon ajan ihmiset heikoissa valoissa lukemaan. Silti ihmettelen, kuinka ihmeessä ihmiset saivat itsensä viihtymään, kun nytkin alkaa nukuttaa jo seitsemän aikaan. Työtä heillä tietenkin riitti, mutta ei aivan kaikkea voinut hämärässä tehdä.
Laskin viikonloppuna Hesarin sivulta löytyvällä mittarilla hiilijalanjälkeni. Tulos oli hirmuinen, 9500. Suurin syy kamalaan lukuun on se, että ajan yksin autollani joka työpäivä 75 kilometrin työmatkan. Muuta vaihtoehtoa ei oikein ole, sillä julkisten vuorot eivät hyvin epäsäännöllisiin työaikoihini sovi. Odottelua ja lorvailua tulisi liikaa.
Olisi minulla parannettavaa muutenkin: tämän talon lämmitystä pitäisi säätää asteen parin verran viileämmäksi. Samoin pitää esittää jätteiden kierrätystä tehostettavaksi, sillä taloyhtiön pihalla ei ole kartongin-, metallin- eikä lasinkeräysastiaa. Vettäkin holvaamme liikaa, kun asuntokohtaisia mittareita ei ole. Kuulun taloyhtiön hallitukseen, niin että tunnen syyllisyyttä, kun en ole topakammin vaatinut asioita kuntoon.
Kuinkahan pieni mahtoikaan olla Hannan hiilijalanjälki? Hanna, hänen vanhempansa ja veljensä olivat keskiluokkaa, kuten minäkin olen. Heidän elämäntavallaan maailma pelastuisi. Eikä meidän tarvitse edes heidän aikaansa palata. Silti joku hyvinvoivan näköinen mies sanoi jossakin haastattelussa, ettei ole valmis tinkimään mistään, kun ei tahdo kivikauteen siirtyä. Hän kenties tahtoo lastenlastensa siirtyvän, sillä tätä menoa maailma ei kyllä pelastu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti