Olen kirjoittanut blogiani vuoden päivät - syntymäpäivä meni minulta ohi huomaamatta. Se oli viime perjantaina.Tänäänkin on vuosipäivä: neljä vuotta sitten muutimme tähän asuntoon. Vuodet ovat vilahtaneet vilkkaasti. Poikani on kuvannut osuvasti kotejaan - niitä on ollut kolme: vauvakoti, josta hän muutti yhdeksänkuukautisena, juuri kävelemään opettelevana lapsuudenkotiinsa. Ja tämä nykyinen on siis nuoruudenkoti. Seuraava muutto on itsenäistyvän nuoren ensimmäiseen kotiin - vuoden parin kuluttua, kenties.
Minullla oli kaksi lapsuudenkotia, nuoruudenkoti, kolme opiskeluasuntoa - koteja nekin olivat - ja työvuosina olen asunut neljässa kodissa ennen tätä nykyistä. Pisimpään asuin edellisessä kodissani, 13 vuotta. Tahdon ajatella, että tässä kodissa elän vielä pitempään: tässä asun ja elän kunnes kuolen. Mutta mistäs sen tietää.
Blogikin tuntuu kodilta. Tämä on minun maailmaani, johon vieraat ovat tervetulleita. Iloinen olen joka käynnistä. Kiitos teille lukijani!
Olen kirjoitellut harvakseltaan, mutta tahti on aika lailla tasainen: teksti viikossa. Enempään minulla ei riitä aikaa, mutta eipä taitaisi olla aiheitakaan. Päiväkirjaa en tahdo kirjoittaa. Mieluiten kirjoitan yhteiskunnallisista aiheista ja kirjallisuudesta. Mutta ne tunnen myös vaativimpina aiheina. Jotakin olisi osattava sanoa. Likikään aina en siinä onnistu.
4 kommenttia:
Onneksi olkoon sen syntymäpäivän johdosta; olipa talvinen maisema kaikenkaikkiaan sinulla jo nyt.
Hyvää syksyä, kiitos kauniista teksteistä.
Kiitos!
Otsikkokuva on kaino toive säänhaltijoille: tule talvi, saapukaa lumihanget. Kuva on pohjoisen tykkytalvesta - toivon, ettei ole mennyttä maailmaa.
Myöhästyneet onnittelut myös minulta. Blogi on todellakin jollakin tapaa kuin pieni koti. Itse kirjoitan blogiani kuin päiväkirjaa. En tosin päivittäin. Blogiin voin laittaa tuntojani päivän polttavista aiheista, harmittavista asioista, tai ihan vaan omista huolista. Blogi on erittäin vapauttava. Ei tarvitse miettiä, että mitä mieltä ihmiset ovat teksteistäni, kun ne ovat osa elämääni. Jos joku ei halua lukea elämästäni, ei hänen sitä tarvitse tehdä. Blogi on samalla tavalla vapauttava, kuin kotikin. Kiireisen päivän jälkeen on mukavaa polkea kotiin yliopistolta ja päästä rentoutumaan blogin parissa. Eikä blogissa tarvitse kirjoittaa tiettyä määrää. Välillä kirjoitan pitkät pätkät, välillä vain muutaman rivin. Asiasta viidenteen: Oletkos Hilma lukenut nuo Harry Potterit? Itse aloitin juuri ensimmäisen, mutta en ole kovin ihastunut. Kaikki lähipiirissäni ovat puhuneet kyseisestä kirjasarjasta, ja päätin viimein lukea ne. En ole kuitenkaan erityisesti pitänyt. Sain juuri Parfyymin päätökseen. Se oli hieno teos. Suosittelen.
Sininen, minuakin on moni kehottanut Potterit lukemaan ja olen tietenkin niihin tutustunut, jo työnikin vuoksi. Olen ostanut ne pojalleni ja muistan lukeneeni ensimmäistä osaa hänelle ääneen kun hän oli kuumeessa. Ensimmäistä osaa luinkin pisimmälle, ja toistakin jonkin verran. Mutta koko sarjaa en ole lukenut. Olen nähnyt jonkin elokuvista.
Parfyymi on minulle tuttu. Se oli suuri lukuelämys aikanaan, 1980-luvulla. Elokuvastakin pidin, hienosti toteutettu epookki.
Lähetä kommentti