sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Perhesurma ja itsemurha


"Isä ampui perheensä ja itsensä Oulussa." (Otsikko Aamulehden etusivulla 19.10.2008)

Hesari käyttää uutisessa sekä perhesurma- että laajennettu itsemurha -käsitteitä. Aamulehti kirjoittaa perhesurmasta ja perheensä surmanneesta miehestä.

Käsitteitä tarvitaan, kun kirjoitetaan. Mutta sanoilla on merkityksensä. Kun puhutaan itsemurhasta, sisällytetään siihen merkitys, että vainaja on itse päättänyt kuolemastaan ja itse surmannut itsensä. Laajennettu itsemurha tarkoittaisi niin ollen sitä, että koko perhe on päättänyt yhdessä kuolla ja toteuttanut sen yhtä aikaa.

Näin ei kuitenkaan yleensä ole. Surmat on tehnyt jompikumpi vanhemmista. Aamulehden taustajutussa selostetuissa perhesurmissa tekijöinä oli neljä miestä ja neljä naista. Lapset ovat tekoihin osattomia, tuskin heíltä on kysytty tahtoa kuolemaan. Heidät surmataan vanhemman ahdistuksen vuoksi.

Perhesurma-käsite tuntuu oikealta, onhan kyse oman perheen surmaamisesta, oman itsemurhan lisäksi. Kyse on muiden perheenjäsenten tappamisesta, ei heidän tekemästään itsemurhasta.

Käsitteiden merkitykset ovat tärkeitä. Ei pidä puhua perheväkivallasta, jos koko perhe ei ole väkivaltainen. Silloin on puhuttava siitä, että mies käyttää väkivaltaa vaimoaan kohtaan, äiti lastaan, poika äitiään. Käsitteillä ei pidä hämärtää todellisuutta vaan näyttää se.

11 kommenttia:

Sininen kirjoitti...

Se onkin ihmeellistä, kuinka media nykyään vääristää sisällön sanoilla. Esimerkiksi käsite 'lievä raiskaus'. Käsite on kokonaan toimittajien keksimä, ei siis lainkaan oikea termi. Ehdin tästä asiasta jo tuohtua ystävälleni oikeustieteellisessä, mutta hän ystävällisesti selvensi, ettei käsite ole oikea. Hyvä, ettei ole, sillä en ymmärrä, miten kyseinen teko voi olla koskaan lievä. Sama pätee perhesurma-itsemurha -käsitteissä. Vaikka toimittajat eivät välttämättä sitä aina huomaa, niin näin kielentutkijalle tuo väärien käsitteiden käyttö saattaa olla tunteita kuohuttava. Toimittajat tahattomasti lieventävät tai tässä 'laajennettu itsemurha' -tapauksessa kuohuttavat tapahtunutta. Laajennettu itsemurha vaikuttaa vaarallisesti myynnin edistämiskeinolta.

Iines kirjoitti...

Aivan saman periaatteen mukaisesti ei pitäisi puhua myöskään koulukiusaamiesta, koska koulu ei kiusaa eikä aiheuta kiusaamista, vaan syyt ovat useimmiten muualla.

Samoin ei kai ole parisuhdeväkivaltaa, jos vain toinen osapuoli on väkivaltainen.

Näissä sanoissa lienee kuitenkin pääpaino sanan jälkiosalla, ja alkuosa määrittää lähinnä tapahtumapaikan.

Mitä vielä erikseen tulee tuohon laajennettuun itsemurhaan, niin sanonta on muokkautunut haettaessa motiivia teolle, ei niinkään itse tapahtumalle sinänsä. Sana olisi siis ikään kuin ammattikieltä, selityskieltä.

Leila kirjoitti...

Koulukiusaaminen-käsitteen suhteen olisin kyllä sitä mieltä, että siinä alkuosa on tarpeen. Vaikka syyt ovat useimmiten muualla, kiusaaminen tapahtuu koulussa, sille on ominaista juuri se, että koulun sosiaalinen ympäristö saa aikaan sen, että joku kiusaa jotakuta, jota ei muuten kenties lainkaan tapaisi eikä siis kiusaisi. Samanlainen on työpaikkakiusaaminen-termi. Näissä yhteisöissä ihmisten on oltava heistä itsestään riippumatta, he eivät voi aina valita olemistaan. Ne ovat termeinä laajempia, ikään kuin kattotermejä koko ilmiölle.

Kun on kyse yksittäisestä tapauksesta, tuota termiä ei tarvita, pelkkä kiusaaminen riittää. Ja joskus kiusaaminenkaan ei ole oikea termi, vaan esimerkiksi väkivalta, pahoinpitely, syrjintä.

Laajennettu itsemurha on oikein tyypillinen ammattijargonin termi. Se ei merkitse mitään, sitä ei tarvita lainkaan yleisluontoisessa tekstissä, joita uutiset ja kansantajuiset artikkelit ovat. En ymmärrä sen tarvetta kyllä ammattiterminäkään. Mitä se selittää? Perheenisän tai -äidin motiivin? Minkä motiivin? Tahdon viedä koko perhe mukanaan kuolemaan,kun ei jaksa itse elää?

Perhe- ja parisuhdeväkivalta-termejä olen aina vierastanut. On uskallettava puhua ja kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Aina on se, joka käyttää väkivaltaa. Aina on se, jota kohdellaan väkivaltaisesti. Ne ovat perusasioita, ja toinen kerros on se, mitkä syyt parisuhteessa ovat johtaneet väkivaltaan - jos syyt parisuhteessa edes ovat, eivät välttämättä ollenkaan aina.

Leila kirjoitti...

Sininen, ylipäänsä uutisointi Oulun tragediasta oli aikamoista myynnin edistämistä, eikä vain iltapäivälehdissä. Korostettiin vanhempien ammatteja, haastateltiin saman tien naapureita, rehtoria, koulutoimenjohtajaa, pohdittiin kuin parhaatkin psykologit kahden asunnon loukun merkitystä.

Me kuitenkin jokainen tiedämme, etteivät mitkään yksittäiset syyt, vaikka olisivat kuinka ahdistavia - kuten tuollainen taloudellinen ahdinko - voi johtaa noin traagiseen ja lopulliseen tekoon. Kyllä ihmisessä on perimmäisenä aina tahto elää ja haluta lapsilleen parasta elämää, aina niin kauan kuin hänen oma mielensä on kutakuinkin terve. On täytynyt tapahtua paljon ennen viimeistä iskua. Ja niistä emme voi tietää, eivät voi tietää naapurit, ei rehtori.

Lievä raiskaus on kyllä oikein hyvä esimerkki orwellilaisesta kielestä. Miltä mahtaa tuntua raiskatusta,kun hänelle sanotaan tai kun hän saa lehdestä lukea kokeneensa lievän raiskauksen. Ei sen pitäisi enää viikon päästä miltään tuntua, turhaan itket ja tunnet ahdistusta.

Kielellä vaikutetaan, saadaan muutettua musta valkoiseksi, jos niin tahdotaan. Termejä rakentelemalla saadaan asiat näyttämään mitättömiltä - tai mammuttimaisilta.

Anonyymi kirjoitti...

Sekin on ihmeellistä ettei kielentutkija ota selvää mistä häntä kuohuttanut termi on saanut alkunsa ;)

Lievä raiskaus ei ole oikea termi, mutta ei myöskään "kokonaan toimittajien keksimä". Minusta se vaikutti enemmän virkamieskieleltä ja pikaisen googlauksen perusteella sitä se juuri on: termi, jota käytettiin ahkerasti mm. eduskunnan lakivaliokunnassa kun rikoslakia uudistettiin.

En usko, että laajennettua itsemurhaakaan on keksitty toimituksissa, se on silkkaa psykologiaa, joka on otettu sellaisenaan lehtitekstiin. Eli toisin sanoen toimittajien olisi nimenomaan PITÄNYT keksiä paremmat termit.

Toisaalta, onhan lieväkin raiskaus vahvempi ilmaus kuin se mikä lakitekstiin päätyi, eli pakottaminen sukupuoliyhteyteen.

En minäkään pidä laajennettu itsemurha -termistä, mutta vaikuttaako se todella ihmisten asenteisiin lieventävästi (tai kuohuttavasti), saako se oikeasti jonkun vähättelemään esim. Oulun tapausta? Kieltä analysoimalla saa aikaan kiinnostavia keskusteluja, mutta toteutuvatko nuo päätelmät aina tosielämässä? Saattaahan joku lehdenlukija osata itsekin ajatella...

Ja vielä: en ymmärrä miksi tällaisesta tragediasta pitäisi edes yrittää kirjoittaa tai puhua niin, ettei se vaan "kuohuta" kenenkään tunteita. Koko perhe kuoli, eihän se voi muuta kuin kuohuttaa.

Leila kirjoitti...

Mia, en ole näitä käsitteitä kyllä ajatellutkaan toimittajien keksineen. Kyllä ne kuulostavat juuri niin paperisilta, että virkamisetyönä ovat syntyneet - ja siihen tarpeeseen, joka virkamiehillä on heidän kirjoittaessaan arkisista ja vaikeista aiheista virallisia tekstejä.

Siinä niiden ongelma juuri onkin: ne eivät ole testautuneet laajassa kielenkäytössä, vaan ne on lanseerattu ylhäältä alaspäin. Kun aihe on vaikea, on toimittajankin helpompaa kirjoittaa sanoilla, joiden merkitys ei ole niin latautunut ja täsmällinen.

Aivan toinen seikka on se, saako ja pitääkö uutisen kuohuttaa, pitääkö sen aiheuttaa joukkosuru. Minusta tällaiset uutiset voisivat olla paljon pienempiä. Ne ovat perhetragedioita ja kuitenkin yksittäisiä, vaikka 2000-luvulla onkin tapahtunut perhesurma vuosittain.

Iines kirjoitti...

Ei pidä puhua perheväkivallasta, jos koko perhe ei ole väkivaltainen. Silloin on puhuttava siitä, että mies käyttää väkivaltaa vaimoaan kohtaan, äiti lastaan, poika äitiään. Käsitteillä ei pidä hämärtää todellisuutta vaan näyttää se.

Koulukiusaaminen-käsitteen suhteen olisin kyllä sitä mieltä, että siinä alkuosa on tarpeen. Vaikka syyt ovat useimmiten muualla, kiusaaminen tapahtuu koulussa, sille on ominaista juuri se, että koulun sosiaalinen ympäristö saa aikaan sen, että joku kiusaa jotakuta, jota ei muuten kenties lainkaan tapaisi eikä siis kiusaisi. Samanlainen on työpaikkakiusaaminen-termi. Näissä yhteisöissä ihmisten on oltava heistä itsestään riippumatta, he eivät voi aina valita olemistaan. Ne ovat termeinä laajempia, ikään kuin kattotermejä koko ilmiölle.

Samalla tavoin perheväkivalta-termissä perhe on ympäristö, jossa väkivalta tapahtuu. Sekin on yhteisö, jossa on oltava itsestä riippumatta. En osaa nähdä eroa siis näiden käsitteiden nimeämisessä.

Perhe ja koulu eivät ole ole motiivin kaltaisia tekijöitä, ne eivät aiheuta yhtään mitään, vaan ne ovat miljöitä. Perimmäiset syyt väkivaltaan löytyvät väkivallantekijän sisältä, ei reaalisesta ympäristöstä.

Leila kirjoitti...

IInes, olet oikeassa. Samaa itsekin mietin. Ainoa ero on se, että koulu tai työpaikka tosiaan ovat sellaisia yhteisöjä, joihin on "pakko" kuulua ja joiden jäseniä ei ole voinut oikeastaan lainkaan itse valita. Perhe on yhteisönä toisenlainen. Sitä tarkoitin tuolla koulukiusaaminen-termin selityksellä. Olenkin sitä mieltä, että myös perheväkivalta on vain kattotermi, jota tutkijat voivat käyttää tutkimuksissaan mutta joka missään yksittäisessä tapauksessa ei ole tarpeen. Niissä on kyse väkivallasta, yksiselitteisesti. Perhe ei ole siinä olennainen vaikuttaja. Sen ei pitäisi olla lieventävä tekijä, niin kuin rikoslaki edelleen tulkitsee. Siksi sitä käsitettä niin kovasti vierastan.

Leila kirjoitti...

Niin, eiväthän lapset tietenkään voi perhettään valita. Ajattelin äskeisessä puolisoita. Väkivaltaisesta suhteesta on mahdollista irrottautua, vaikka se on monesti vaikeaa. Työpaikkaakin voi tietenkin vaihtaa, kouluakin. Kuitenkin noissa yhteisöissä, siis perheessä, koulussa ja työpaikalla, on hyvin erilaiset suhteet jäsentensä välillä. Perheenjäsenet ovat toisilleen läheisiä, heidän välillään on tiukka side, joka perustuu - on ainakin perustunut - rakkaudelle. Minusta ne eivät ole pelkästään miljöitä. Sosiaalipsykologia tekee eron erilaisten ryhmien välille.

Iines kirjoitti...

Totta mitä kirjoitat.

Jään vain miettimään sitä, millä tavoin perheet oikein muodostuvat ja mikä niitä pitää koossa. Onko se aina rakkaus? Joskushan perhe syntyy lähes sattumoisin tai kenties tottumuksesta, ei ehkä aina siitä suuresta rakkaudesta, mutta jonkin asteisesta kiintykyksestä kai sentään.

Perheissä on olemassa myös paljon vihaa, ja voi olla ehkä niinkin, että viha on tuhoisuudestaan huolimatta myös koossapitävä voima. Jotakin tällaista ajattelin, kun mietin sitä, että joskus perheessä vain ollaan, vaikkei olisi lämmintä rakkautta.

Iines kirjoitti...

korjaus tuohon edelliseen, po kiintymyksestä