Elämäni kuvat

Keskikoulun viimeisellä luokalla kuviksen opettajani, joka innostuneesti kertoi taidemuseokäynneistään ja näytti episkoopilla postikortteja, tuli ohimennen sanoneeksi meille, ettei Helsingissä käydessä saa jättää käymättä Ateneumissa, se kun on aivan rautatieaseman kupeessa. Minä en ollut koskaan käynyt Helsingissä, enkä juuri missään muuallakaan. En tiennyt, että seuraavana kesänä pääsisin Helsinkiin.

Ateneumiin suuntaisin kulkuni heti ensimmäiseksi. Talon julkisivun en muista tehneen vaikutusta, kenties en sitä katsonutkaan, kun piti tuijottaa jalkoihin, ihmisiin, ratikoihin. Mutta kun pääsin sisälle - tiedätte, ettei se niin helppoa ole - häikäistyin: portaikko lumosi. Myöhemmin olen ajatellut portaista muitakin ajatuksia.

Kiertelin luultavasti talossa aika kauan, arkana ja puhumattomana. Kovin paljon en teoksista muista, muttta muistiini on jäänyt kirkkaana se, miten Toipilas pysäytti minut eteensä. Sen maalauksen lumo ei ole haihtunut vieläkään. Sairaan lapsen hidas päivä kirjastossa itseään viihdyttäen tuntui tutulta, vaikken ollutkaan lapsena sairastanut mitään vakavaa sairautta ja vaikkei meillä kirjastoa ollutkaan. Kirjakaupasta ostin Toipilas-postikortin ja kotona se sai paikkansa seinältä kirjoituspöytäni yläpuolelta.

Mikään matka ei ole mitään, ellen pääse taidemuseoon, ainakin pieni näyttely on löydettävä. Onnellinen olin viime viikolla Roomassakin, kun sain yhtenä päivänä kierrellä omaan tahtiini museossa. Palazzo Massimo esittelee antiikin taidetta, erityisesti kuvanveistoa ja arkkitehtuuria. Siellä katseeni poimi erityisesti naisia; suuri osa marmoriinkin ikuistetusta historiasta kun on miesten.

Museossa oli asetettu esille antiikin jumalattarien lisäksi roomalaisista naisista tehtyjä veistoksia, ja saatoin tehdä havaintoja heidän vaatetuksestaan ja hiuksistaan. Kiinnostavaa. Samantapaisia kauniita kampauksia huomasin illalla oppilaillani: yksi tytöistä on taitava kampaaja, joka ilokseen kokeili taitojaan huonekavereidensa hiuksilla. Joka päivä oli tytöillä toinen toistaan ihastuttavampia kampauksia.














Mutta onnellinen olin myös siksi, että nuoret kiertelivät museoissa mielellään. Ehkäpä joku sai kipinän taiteeseen juuri Roomassa.

Kun kävin kolme viikkoa sitten taidegalleriassa ystäväni kanssa, toteutin pitkäaikaisen haaveeni: ostin oikean taideteoksen omalle seinälleni. Kun käytin siihen saamani lahjarahat, en tyytynyt pieneen vaan nyt on seinälläni suuri työ, josta iloitsen loppuelämäni: siinä on kesän värit, syvyys ja rauha.