perjantai 29. helmikuuta 2008

Lukemista Roomassa














Enpä palaakaan vielä Himmelblauhun, vaikka niin edellisessä tekstissäni arvelin. Ei ole vielä sen aika.

Sen sijaan on aika valmistautua Roomaan. Leirikoulumatka alkaa aamuaikaisin sunnuntaina. Iltasella kiertelemme jo Colosseumia. Tiistaiksi on varattu ryhmävierailu Vatikaaniin. On tiedossa paljon kävelyä toivon mukaan keväisen kepeässä säässä.

Huomiseksi olen säästänyt yhden tärkeimmistä matkavalmisteluista: matkakirjojen hankkimisen. Olen yrittänyt miettiä, mikä olisi se uusi suomalainen romaani, joka olisi uusi myös romaaniudeltaan. Enpä ole vielä saanut mieleeni. Onneksi voin ostaa Sirpa Kähkösen romaanisarjan kolmannen osan, sillä sen parissa joka tapauksessa viihdyn. Yksi kirja ei minulle kuitenkaan viikoksi riitä, vaikka ohjelma onkin tiukka.

Ei kommentteja: