atseellani. Äiti luki meille tytöille Astrid Lindgrenin Melukylän lapsia, Pekka Töpöhäntiä, Topeliuksen satuja. Muistan vieläkin niiden hetkien tiheänrauhallisen tunnelman. Lukuhetket jatkuivat vielä sittenkin kun me kaikki osasimme jo itse lukea.Kun viisivuotiaana opin itse, lukemisesta tuli minulle yksi tärkeimmistä tavoista olla olemassa. Kirjat olivat turvallisia ja rakkaita ystäviä ja kiinnostavia vieraita, joihin tahdoin tutustua paremmin. Pekka Töpöhäntä oli ensimmäinen itse lukemani kirja, ja ujosta, rehellisestä ja rohkeasta Pekasta tuli minulle rakas. Äidin olikin sen jälkeen helppoa ostaa minulle nimi- ja syntymäpäivälahjoja: uusi Töpöhäntä vain pakettiin, ja minä olin onnellinen.
Lapsuuden lukuhetket olivat maailmojen tavoittamista, mielikuvien ja ajatusten avartamista, yksinäisen olemisen ihanuutta. Enpä tietenkään pikkutyttönä osannut lukemisen merkitystä tuohon tapaan muotoilla, mutta jokaiseen päivääni kirja kuului. Kirjasto oli mielipaikkani, kun oli odotettava koulun jälkeen pianotunnin alkamista. Oppikoulun hyppytunnilla suuntasin askeleeni kirjastoon, ja usein poikkesin myös mummin ja ukin luona kirjoineni, asuivathan he aivan kirjaston naapurissa.
En tehnyt eroa tyttö- ja poikakirjojen välillä. Luin Tiinat ja Tarzanit, Viisikot ja Seljat. Lapsen kannalta on onnellista, että kirjailijat kirjoittavat luomistaan henkilöistä ja maailmoista kokonaisen sarjan. Heidän omista olennoistaan tulee lukijan ystäviä, jotka teoillaan ja ajatuksillaan auttavat kuin ystävät aina. Heidän kanssaan pääsee niihin koteihin, niihin maisemiin ja aikoihin, joihin ei muutoin olisi mahdollista päästä. Seljan perheessä oli monta tyttöä niin kuin meilläkin, mutta kovin erilainen oli Seljan perhe omaani verrattuna. Haaveilin voivani elää kuin Seljan tytöt.
Milloinkahan koittaa se päivä, kun lastenkirjailijalle myönnetään kirjallisuuden Nobel? Ei sitä saanut Tove Jansson, ei Astrid Lindgren, vaikka he tekivät kirjallisuuden hyväksi uskomattoman elämäntyön. Onneksi lapsille kirjoittavat tietävät työnsä tärkeyden ja luovat nykylapsillekin fiktiivisiä ystäviä.
2 kommenttia:
Hei,
äitini osti aikoja sitten kirpputorilta koko vanhan Pekka Töpöhäntä -sarjan. Niitä lukiessa kului monta kesää mökillä. Nyt ne ovat jo vaihtaneet omistajaa, mutta itsellekin tulee lämpimät muistot mieleen niistä tarinoista.
- Johanna R.
Kirjojen kierrätys onkin hyvä teko: moni lapsi saa iloa ja lämpöisiä muistoja. Muistat varmaan niiden kirjojen viehättävät kuvat.. minä värittelin niitä lukemisen lomassa. Mulla on tallessa vain muutama, aivan resuinen kirja. Loput ovat eksyneet johonkin monissa muutoissa ja kuluneet loppuunkin: luin niitä nimittäin sisareni tytölle ja äidin hoitolapselle.
Lähetä kommentti