Kirjamessuilla on kivaa, vaikka siellä on tungosta ja vaikka ei millään ehdi kaikkea, mitä on suunnitellut. On hauskaa kierrellä antikvaarisia pöytiä ja löytää kirja, jota on pitkään etsinyt. On mukavaa istahtaa kuuntelemaan kirjailijaa ja samalla lepuuttaa seisomisesta väsyneitä jalkojaan ja kirjakassien kantamisesta venyneitä käsiään. Jos haastattelija on paneutunut teokseen, voi syntyä oikein syväkin keskustelu. Joka tapauksessa on kiinnostavaa kuulla, mitä kirjailijalla on teoksestaan sanottavaa.Erityisesti nautin siitä, että tapaan tuttavia ja ystäviä. Muutaman sanan vaihdamme, kenties juomme kahvitkin, ja jatkamme taas kierrostamme. Kohtaamiset kirjojen äärellä tekevät kirjojen rakastajille messuista onnenpäiviä.
Harmillista on se, että esiintyjälavoilla saavat valtaosan tilasta ne kirjat ja kirjailijat, jotka jo muutenkin tuntuvat olevan esillä joka mediassa. Sanotaan, että on runobuumi (mistä sanasta en lainkaan pidä), mutta niin marginaalista runous vain on, ettei sitä juurikaan messuilla päästetä esiin. Perjantaina toki oli ERK:n järjestämä runokavalkadi, mutta muutoin lavat täyttyivät romaanien, elämäkertojen ja tietokirjojen kirjoittajista. Dekkarille oli omistettu kokonainen päivä, vaikka se tulee oikein hyvin toimeen: ei tarvitse kuin vilkaista divarien pöytiä. Siksipä dekkarit tietenkin ovatkin niin esillä; yleisöä varmasti riitti. Onneksi lapsille on omia tapahtumiaan, ja jopa nuortenkirjojakin esitellään.
Eroa messuilla kuitenkin on: kun on pienemmästä tapahtumasta kyse, kuten Turussa ja Tampereella, saavat myös marginaalisemmat lajit ja tuntemattomammat tekijät enemmän tilaa. Mistä johtunee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti