Tänään vietän kekriä ja muistelen lähes 11 vuotta sitten kuollutta äitiäni. Hän oli taitava ruoanlaittaja, ja mikä moderneinta: hän ja isä kasvattivat ison osan meidän kuusihenkisen perheen ruokatarpeista itse. Isossa kellarissa oli peruna-, porkkana- ja lanttulaarit, punajuuria ja kaalejakin varastoitiin talveksi. Hyllyt täyttyivät mehuista ja hilloista. Ja kun pakastin joskus 70-luvun alkuvuosina hankittiin, äiti innostui syksyllä ostamaan puolikkaan possunruhoa kinkkuineen kaikkineen muiden pakasteiden lisäksi.Vaikka marjoja pakastettiin, eivät kellarin hyllytkään tyhjentyneet: viinimarjt ja puolukat mehustettiin edelleen, ja puolukoita säilöttiin vedessä ja survottuna ikiaikaiseen tapaan.
En oikein pidä amerikkalaisesta halloweenista, vaikka sen juuret kyllä ovat aivan samanlaisessa sadonkorjuuperinteessä kuin suomalainen kekrikin. Kurpitsa on otettu intiaanien juhlista. Mutta kun amerikkalaiset ovat saaneet tämänkin juhlan tuntumaan niin kovin muoviselta. Sitä siinä vastustan, ja sitä kaikkea tavaramäärää.
Kajaanilaiset ovat nostaneet uudelleen kerkin syyskauden juhlaksi. Sotkamolaiset maanviljelijät ovat tehneet suuren kekripukin, joka on ollut viikon verran Kajaaninjoessa kaupunkilaisia ilahduttamassa. Tänään se poltetaan, vanhan perinteen mukaisesti.
Linnut ovat nauttineet omaa kekriään, kun aloin viikolla taas täyttää niiden syöttöastiaa. Tänään ne saivatkin aloittaa aamupäiväruokailunsa sakeassa lumipyryssä, talven ensimmäisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti