Tänään Ykkösaamussa Paula Lehtomäki ilmoitti, ettei lähde kilpailemaan Keskustan puheenjohtajuudesta. Se oli yllättävä, mutta ymmärrettävä päätös. Kun häneltä ohjelman jälkeen kysyttiin, mikä ero on hänen ja Jyrki Kataisen tilanteessa, onhan Kataisellakin pieniä lapsia, Lehtomäki vastasi: "Hänellä on vaimo, minulla ei."
Siinäpä se. Vaikka kuinka puhuisimme tasa-arvon maailmasta ja kuvittelisimme, että miehillä ja naisilla on samat mahdollisuudet, se ei ole totta. Naisen on aina punnittava paljon rankemmin perhetilannettaan. Vaikka hänellä olisi kuinka tasa-arvoa kannattava puoliso, joka myös on osallisena perheen arjessa, ei äiti ole korvattavissa. Tai jos niin tehdään, jäävät lapset paljosta paitsi. Jäävät lapset paitsi tietenkin isästäänkin. Poissaolevat isät ovat olleet todellisuutta vuosisadat, ellei -tuhannet. Mutta isät eivät tätä punnintaa samalla tavalla tee - ainakin tärkeisiin tehtäviin on aina ollut ehdolla myös nuoria isiä.
Niin ovat naiset joutuneet aina punnitsemaan: jos ennen nainen tahtoi edetä uralla, hän saattoi valita naimattomuuden - ja siis luopui sekä lapsista että avioliitosta. Jos hän valitsi avioliiton ja lapset ja silti tahtoi edetä uralla, hänelle jäi mahdollisuudeksi ulkoistaa äitiytensä - niin kuin Lehtomäki kuvasi. Naiset palkkasivat kodinhoitajan, joka oli lasten elämässä paljon enemmän kuin äiti, jota he näkivät kenties sunnuntaisin.
Hyvä esimerkki tällaisesta uralleen keskittyneestä äidistä oli Emmi Jurkka, jonka lapset vanhoilla päivillään kuvaavat lapsuuttaan suorastaan traagisesti: Vappu ja Sakari eivät muista olleensa koskaan äitinsä sylissä; heiltä suljettiin ovi, kun äiti oli tullut teatterilta ja tahtoi levätä.
Noin ei tahdo kukaan nykyäiti lapsiaan kasvattaa. Se ei siis ole enää mahdollinen vaihtoehto. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat siis lapsettomuus tai töiden valitseminen sen mukaan, miten ne sallivat äitiyden todellisen toteutumisen. Lehtomäen haastattelusta kävi ilmi, ettei Keskustapuolueen puheenjohtajan vaatimukset millään mahdu äitiyden vaatimusten kanssa samanaikaisesti hoidettaviksi. Hän totesi myös, että muissa puolueissa tilanne on ilmeisesti toinen.
Niinpä jäinkin miettimään, olisiko ollut mahdollista, että Lehtomäki olisi sittenkin lähtenyt kisaamaan puheenjohtajuudesta sillä näkemyksellä, että hän muuttaa Keskustan puheenjohtajuutta. Hän asettaa omat ehtonsa, hän päättää itse, onko hän jatkuvasti koko Suomen keskustalaisten käytettävissä. Ei hänen kai kuitenkaan olisi tarvinnut noudattaa aikaisempien puheenjohtajien tapoja eikä edes kentän vaatimuksia.
Aivan toisenlainen puheenjohtajakandidaatti on Paavo Väyrynen. Hänellä ei ole mitään esteitä pyrkimiselleen, ei hän pidä sellaisena edes ikäänsä. Pöyhkeästi hän esiintyy merkittävänä valtiomiehenä pitäessään 100-vuotiaasta isästään kirjoittamansa kirjan julkistustilaisuutta. Uskomatonta on, että hän on järjestänyt tilaisuuden ulkoministeriöön. Hän istuu ison pöydän ääressä, ulkoministeriön seinämän edessä kuin olisi ulkoministeri itse - tai kenties jotakin vielä suurempaa. Vaikka hän kuinka kiemurteli- väyrysteli - puhuessaan aikeistaan pyrkiä puheenjohtajaksi, katsojalle ei jää mikään epäselväksi noissa kulisseissa. Vastenmielistä.
Annan arvoa Paula Lehtomäelle hänen päätöksestään. Valinta on ollut varmasti raskas ja vaikea - ja silti ainoa oikea. Lapset tarvitsevat äitinsä, häntä ei voi kukaan korvata. Keskustapuolueelle kyllä puheenjohtaja löytyy.
Taitaapa käydä niin, että Keskustapuolue saa puheenjohtajakseen sen Väyrysen viekkaasti ehdottaman varttuneen puheenjohtajan - kaikista ennakko-oletuksista huolimatta. Hänen nimensä ei välttämättä kuitenkaan ala V:llä, vaan voi alkaa vaikkapa P:llä. Muunlaisen ratkaisun aika kuitenkin olisi juuri nyt.
17.1. j.k. Lehtomäen oman puolueen nuoret miehet - ainakaan yksi heistä -eivät näytä ymmärtävän niitä arjen olosuhteita, joista käsin Lehtomäki ratkaisunsa on tehnyt. Miehen maailma tosiaan on erilainen kuin naisen. Tero Mäenpää ei tunnu ymmärtävän, että Lehtomäen tilanne on aivan toinen kuin Angela Merkelin tai Hillary Clintonin, joihin hän Lehtomäkeä vertaa. Heillä ei ole pikkulapsia - Merkelillä ei lapsia ole, ja Clintonin tytär on jo aikuinen.
On harmillista, ettei pienten lasten äideillä tosiaankaan ole tilaa elää sekä äidin että merkittävässä poliittisessa asemassa olevan päättäjän elämää. Vaikka toisaalta juuri Lehtomäki on osoittanut, että se yhdistelmä on kuitenkin mahdollinen, onhan hän ministeriaikanaan, joka alkoi vuonna 2003, synnyttänyt kaksi lasta ja ollut aivan ilmeisesti myös arjessa heidän äitinsä. Mutta nuorta äiti-pääministeriäkö ei siis ole mahdollista tässä maassa nähdä? Onko heitä muualla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti