En tiedä, iloinenko olisin vai pitäisikö vaipua alakuloon. Sain perjantaina työpaikalta kaksi lahjaa: tasasumman huonekaluliikkeeseen ja lupauksen huivista (tai pyyhkeestä), tavara kuulemma tulee myöhemmin. Lahjat liittyvät vanhenemiseen, sekä virka- että ikävuosissa.En tiedä kumpaa olisi mukavampi saada, pyyhkeitä vai pääliinoja. Keinutuoli on kyllä mukava huonekalu, mutta sitäkin mietin vielä... Jotenkin en vain osaa asettua tuohon kuvaan, milloinpa sitä itsensä vanhaksi tuntisi (paitsi lähes joka toinen päivä, niinä päivinä, kun ei oikein jaksa, kun ei huvita, kun työt kasaantuvat, kun ei ole saanut nukuttua).
Totuus on kuitenkin paras tunnustaa itselleen: ikää tulee ja virkavuosia. Mutta niitä, nimittäin virkavuosia, on kyllä aivan riittävästi vielä jäljelläkin - iästä ei voi tietää. Onko se sitten onni vai harmi. Siitäkään minulla ei ole tasavarmaa mielipidettä.
2 kommenttia:
Lapsuuden jälkeen aika kuluu paljon nopeammin kaikilla. Vaikka minulla on vuosia takana vasta 22, tuntuu siltä että on yhä kovempi ikävä siihen aikaan, kun sai käpertyä kuulemaan iltasatua. Toisaalta ikä on rikkaus. Kuinka hienoa varmasti onkaan olla sinun ikäisesi. Elämää on jo nähty ja koettu. Nautinnon vuodet ovat vasta edessä! Ajttele niitä lukemattomia kirjoja (heh, hauska sanaleikki tuo 'lukemattomia') jotka saat vielä lukea. Kun on terve, niin ei iästä ole huolta. Voit vain nauttia ihanista sieniretkistä metsässä ja sateisista illoista hyvän kirjan parissa. Se vasta on elämää! Lopulta vanheneminen on kuitenkin väistämätöntä, ja samalla hyvin palkitsevaa. Eikös itseään kehittävä ihminen olekin aina vuosi vuodelta viisaampi! Älä siis pelästy elettyä elämää, vaan katso ylpeydellä taakse päin. Lue vaikka Valan Kukkiva puutarha. 'Elää, elää, elää...'
Niinpä. Kukkia on vielä, valoakin. Lukemattomia kirjoja riittää, sekin on ilo. Oikeassapa olet, Sininen.
Lähetä kommentti