Kesäloman ensimmäiset päivät ovat kuluneet väsymyksen tunteessa. On oikein riuhtaistava itsensä tekemään jotakin, mikä on muuta kuin lojumista sohvalla tai tuolilla jäähtyvä kahvi tai tee ja kirja tai lehti käden ulottuvilla.Suursiivous on ollut vuosikaudet minun tapani aloittaa loma. On liki tyhjennettävä huoneet ja komerot, ja setvittävä poisheitettävät, kierrätettävät. Jokainen nurkka on saatava puhtaaksi ja järjestykseen. Se tarmo, joka on vielä kouluvuoden jäljeltä tallella, tulee käyttöön. Ja siitä saakin uutta tarmoa. Nuorena opettajana pidin tapanani myös paastota viikon tai pari, saman aikaan siivouksen kanssa. Se tapa loppui siihen, kun pyörryin mattoja pestessäni.
Siivous odottaa nytkin, mutta vielä en ole saanut kunnolla aloitetuksi. Matot olen käyttänyt pesulassa - enää ei ole intoa itse pestä. Kirjahyllyn olen jo pölyttänyt ja järjestänyt kirja kirjalta.
Onneksi maanantaina ystävä tuli käymään. Yhdessä menimme luovuttamaan verta - edellisestä käynnistä olikin jo aikaa.
Eilen saimme pojan kanssa aikaan niin ikään pitkään odottaneen projektin: talutimme pyörät korjaamoon - kumit olivat tyhjät, rikkinäiset, ja ajokit perusteellisen huollon tarpeessa. Kävelimme takaisinkin. Kiertelimme puistojen poikki. Näimme kottaraisen. Niin harvinainen lintu se on nykyään, että piti pysähtyä seuraamaan sen touhuja puistonurmella.
Kyllä tästä loma alkaa, vaikka alkaakin hitaammilla kierroksilla kuin nuorempana. Mikäpä kiire minulla. Kun päivässä on yksi tavoitteellinen hommahomma, voi muun ajan lukea ja katsella sekä kastella pihaa.
(Kuva: Petro Pynnönen, Luonto-Liitto)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti