Onnellinen vapaapäivä

Julkisen päiväkirjan pitäjä toivoo, että päivissä olisi sisältöä - ainakin silloin tällöin - jotta olisi kirjoitettavaa. Kukapa jaksaa lukea jatkuvaa aamukahvin juomista, lehden lukua, kävelylenkkejä, työstä puhumattakaan. Enkä nyt tarkoita lainkaan niitä kirjoittajia, joilla on aina jotakin syvällistä kirjoitettavaa. Heidän teksteillään onkin aivan toiset tavoitteet.

Perjantaina oli kouluton päivä. Olin aikaa sitten päättänyt, että en tee silloin työtä, vaikka monenmoista tekemistä olisi ollut koko päiväksi. Olin ansainnut päivän itselleni. Päiväni olikin mitä mainioin, päiväkirjan pitäjän ihannepäivä.

En kyllä välttynyt täysin työasioilta, mutta ne hoidin aamuaikaisin, sähköpostia lähettelin. Keitin toiset kahvit ja rauhassa luin aamun lehdet pojan lähdettyä kouluun. Kymmenen maissa suuntasin kaupungille. Istuin kahvilassa ja odottelin ystävääni kampaajalta. Olimme sopineet menevämme taidegalleriaan.

Selailin sisustuslehteä. Kahvila näytti olettavan asiakkaidensa olevan kiinnostuneita sisustamisesta, sen verran runsaasti sen alan lehtiä oli tarjolla, iltapäivälehtien lisäksi. Sen paremmin sisustus- kuin juorulehtikään ei saanut minua innostumaan lukemisesta, mutta kyllä niiden seurassa odottaminen sujui. Kahvi oli hyvää, muffinsi liian iso ja makea - puoletkin olisi riittänyt, mutta en oikein vieläkään osaa jättää mitään lautaselle.

Ystäväni tuli, joi kahvinsa, ja sateen tihkussa kipaisimme sisäpihan yli kosken partaalla olevaan galleriaan. Gallerian ikkunat antavat suoraan koskeen. Koski ja vastapäinen tiilivalli tekevät näkymästä ainutlaatuisen, graafisen. Paksut, kiiltävät jääputoukset peittivät paikoin tiilipintaa. Taideteos.

Olimme ainoat kävijät ja saimme parasta mahdollista palvelua. Galleriavierailuun palaan uudelleen ensi viikolla, sen verran merkityksellinen käynti se meille oli. Poikkesimme katsomassa myös vedostajia työssään grafiikanpajassa.

Gallerian jälkeen olikin jo aika lounastaa. Menimme siihen ravintolaan, jossa olemme käyneet silloin tällöin jo liki 20 vuotta ja josta aina saa hyvää ruokaa. Niin sai nytkin. Söin mainiota kurkkukeittoa ja loimutettua siikaa. Jälkiruoalle ei ollut tilaa, ei muulle kuin kupilliselle kahvia. Istuimme yli kaksi tuntia ja juttelimme. Aina meillä on puhumista. Kirjoista ja maailmasta.

Enempää en voi itselleni varaamaltani päivältä toivoa: uusia elämyksiä, hyvää seuraa, innostavia keskusteluja.

Lounaan aikana sääkin oli kirkastunut. Kotona tutkiskelin, mitä pihalla tapahtuu, kun kevät etenee näin vauhdikkaasti. Tulppaanit ovat työntäneet vartensa mullasta, samoin ruohosipuli. Unikko ja malva ovat kasvattaneet ensi lehtensä. Mikä suru tuleekaan, kun ne kuitenkin paleltuvat ennen pysyvää kevättä. Tiaisten titityy täytti ilman, pesääkö jo tekevät. Käänsin kasvot aurinkoon, suljin silmäni ja nautin kirkkaudesta ja lämmöstä suojaisella pihallani.

Illalla katsoin Kuningattaren jalokiven - se loppuu ihan pian, oivoi - kävin saunassa, lueskelin ja menin aikaisin nukkumaan.

Onnellinen päivä.