torstai 8. marraskuuta 2012

Siivottu talo ja piha


Viime viikonloppu meni taas siivotessa.  Jukka Kukkola on rakentanut väliseiniä ja LVI-asentaja vetänyt vesiä ja keskuspölynimurin johdotuksia.  Jätettä ja roskaa syntyy. Vanha imuri meni heti tukkoon kipsilevypölystä.  Onneksi olimme varautuneet siihen ja ostaneet alennusmyynnistä pienen rakennusimurin, joka kestää vettä ja tuhkaakin.  Sillä saatiin lattiat siisteiksi - joksikin aikaa.

Lämmityspuhallin on tehokas ja talossa on oikeastaan jo lämmin.  Betoni kuivuu kovaa vauhtia, ja kosteutta on talon sisäilmassa aika lailla.  Siksi pidämme olohuoneen ovea auki aina, kun joku on talossa.  Ehkä pitää tehdä johonkin oikein pysyvä aukko kosteuden poistumista varten sitten kun tilapäinen styroxovi saadaan korvattua toisella, vähän paremmalla tilapäisellä.












Piha ei ole ollut näin tyhjä sen jälkeen, kun rakentaminen alkoi.  Yhden yönseudun ajan pihalla ei ollut muuta rakennustarviketta kuin autotallin seinälevyt.  Mutta jo maanantaina pihalle kuormattiin muurikiviä 12 lavallista.  M. on kärrännyt niitä tontin rajalle valmiiksi muurin rakentamista varten.  Rakentaminen itse asiassa alkoi tänään, ja se jatkuu koko viikonlopun. Mutta siitä seuraavassa tekstissä enemmän.
 

Muutama iso muutos on tullut eteen levytysvaiheessa. Isoin niistä on yläerrassa. Piirustusten tarkistusvaiheessa emme olleet huomanneet, että kylpyhuone on aika kapea. Luonnospiirustuksissani se oli leveämpi: oven kummallakin puolella oli noin 30 cm leveä seinä, mutta lopullisessa piirustuksessa seinä oli vain portaiden puolella. Siihen seinälle on piirretty myös kalusteet, joiden paikat näkyvät kuvassa: vasemmalla on suihkukaapin paikka, keskellä pytyn ja oikealla lavuaarin viemäri ja vesijohto.


Kun juttelimme tilaongelmasta kirvesmiehen kanssa, kävi ilmi, että kuvassa etualalla olevaa seinää voi siirtää, vaikka toki on oltava tarkkana, kun lattiaan on asennettu lämmitysputket ja lämmönluovutuslevyt.  Onneksi edessä näkyvä makuuhuone on tilava, eikä tuota ongelmia, vaikka se kapeneekin noin 30 cm.  Silti siihen jää tilaa yli 14 neliötä.

Jukka Kukkola on jo siirtänyt seinärungon oikealle paikalle.  Tänä iltana menemme purkamaan lattialevytyksen pieni pala kerrallaan, jotta lämmitysputket säilyvät ehjinä.  Kukkola on piirtänyt niiden paikat kipsilevyyn, niin että työ kyllä onnistuu.



Alakuvassa näkyy takkatavarat: aikamoisen painavaa tavaraa neljä lavaa. Takan muuraus alkoi itse asiassa jo eilen, mutta kirjoitan siitä sitten kun takka on valmistunut, mikä tapahtunee huomenna.
 

Ei kommentteja: