sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Aitamuuri melkein valmis


Perjantaiaamuna Jukka Kukkola aloitti aitamuurin rakentamisen Muurikko-kivistä.  Ensimmäisen kerroksen latominen ja muuraaminen valun päälle on tehtävä tarkasti, sillä vain vähänkin vinoon asetettu kivi aiheuttaa vinksalleen menneen muurin - virhe kun kertautuu pitkän muurin mittaan.Muuri rajaa meidän ja naapurin tontin ja tukee meidän pihamme niin, ettei siitä tarvitse tehdä kovin kaltevaa. Muuri ulottuu lähes autokatoksen päädystä valliin saakka. Katoksen takana muuri tekee kulman, ja siinä nousee talolle johtavien portaiden muurikivistä rakennettava kaide. 

Kerros kerrokselta muuri nousi lauantaipäivän mittaan.  Sää oli kolea ja välillä satoi.  Kaikki mahdolliset työrukkaset tarvittiin, jotta kädet pysyivät edes joltisenkin kuivina.  Muuria  olivat latomassa M:n poika ja tämän tyttöystävä - ahkeria nuoria. Nuorempi poika kärräsi rikkoutuneiden kattotiilien kappaleita muurin juurelle, jonne ne hautautuvat piiloon, kun täytöt tehdään.  Sinne piilotetaan myös pihalla olevat betoninkappaleet.



Tänään kävimme tarkistamassa eilisen työn tulokset valoisaan aikaan.  Nimittäin jo viiden aikoihin tulee niin pimeä, ettei mustia kiviä näe kunnolla latoa.  Vielä tarvitaan muutama kerros, jotta muurista tulee niin korkea, että se on myös matala aita pihan puolella. Kyllä siitä tuleekin hyvä ja kaunis!

Ensi viikolla on haettava lisää kiviä, ja toivottavasti ehditään rakentaa myös pihamuuri autotallin ja terassin väliin.

Sillä aikaa kun toiset ahkeroivat tontilla, minä hain tarjouksia kylpyhuoneen ja WC:n kalusteista.  Päätöstä ei ole vielä tehty, ja tarjouskierros jatkuu, mutta tuntuisi, että nämä ovat oikeat meille. Kuvassa on lähes se malli, joka voisi tulla saunan WC:hen.  Mutta katsotaan, mihin lopulta päädymme.  Valikoimaa riittää.


Ei kommentteja: