Tampereen kaupunki on kylvänyt lenkkipolkuni varrelle mitä kauneimman kukkakeon: hunajakukkia ja unikoita.
Aloin sunnuntaipäiväni radion äärellä ja suosittelen muillekin YLE Radio 1:n kulttuuri- ja musiikkiohjelmia. Aamuisen kirjallisuusohjelman jälkeen lähdin lenkille, ja kun aamun valo oli lempeä ja taivas kaunis, kuvasin pitkään.
En tiedä, onko tällaisen kukkakedon perustaminen kallista tai suuri vaiva, mutta olen varma, että se on hintansa arvoinen. Lenkkipolku kulkee kerrostalojen ohi, ja kukkameri näkyy niiden ikkunoihin ja parvekkeille. Onnelliset asukkaat saavat ihailla sitä joka päivä. Ja me lenkkeilijät ohi kulkiessamme.
Kiitos siis Tampereen kaupungin puisto-osastolle (lienee oikea osoite) esteettisestä elämyksestä!
j.k. 27.7. Jopas olenkin ollut aatoksissani kirjoittaessani tätä tekstiä: olen taivuttanut keto-sanan omalla lapsuuden murteellani, enkä ole missään vaiheessa tullut sitä huomanneeksi. Kirjakielessä tietenkin keto:kedon.
Kukkapelto (kedoksi tuo on kenties liian laitettu, tyylitelty) on muuttanut ilmettään näinä parina viikkona. Kun tänään kuljin siitä ohi, sen valtaväri oli unikoiden punainen, hunajakukan lilaa oli siellä täällä ja saunakukan valkoiset kukinnot olivat saaneet lisää tilaa. Kamera ei sattunut mukaan tällä kertaa.
Taas alkaa reilun viikon netitön jakso.
Syksyllä yritän palata vanhaan rytmiini: kirjoitus kerran viikossa, suurin piirtein.
Heleitä heinäkuun päiviä ja suloisia elokuun öitä, lukijani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti