Hyvää työtä, hyvää elämää

Eilen oli Tampere-talossa 500 kuulijaa Kriittisessä tilassa. Tänä vuonna Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampere-talon järjestämä päivä keskittyi työn iloihin ja kiroihin. Professori Mikko Lehtonen sanoi avauspuheenvuorossaan, ettei valmistelutoimikunta voinut mitenkään arvata alkaessaan vuosi sitten valmistella tapahtumaa, miten ajankohtainen aihe olisi.

Kuuntelin Kari Uusikylän ja Miina Äkkijyrkän esitykset. Kumpikin puhuja innosti kuulijansa ajattelemaan ja tuntemaan. Kari Uusikylä puhui siitä flow'sta, jonka saavuttaa kun työn tarjoamat haasteet ja siihen vaadittavat taidot sattuvat kohdakkain ja kun olosuhteet ovat muutenkin otolliset. Sen tunteen vallassa syntyvät parhaat tulokset, ilman että kukaan määrää tai kontrolloi. Jokainen flow'n kokenut sen kyllä tietää. Eikä se synny vain niin sanotuissa luovissa töissä, vaan missä tahansa työssä, kenelle tahansa.

Kari Uusikylä puhui siitä, mikä meitä työssä - missä tahansa työssä - elähdyttää. Hän korosti sitä, miten jokaisessa työpaikassa tehdään työtä, miten jokainen työ on tärkeää, miten luovuus on osa kaikkea tekemistä. Innovaatio ei synny siitä, että siitä maksetaan, että sen syntymistä kontrolloidaan, että sitä varten rakennetaan rakenteita ja suunnitellaan arviointimenetelmiä. Se ei synny säätiöissä eikä edes rahalla, vaan se syntyy ihmisten työssä ihmisten kesken.

Tietenkin työstä täytyy maksaa palkkaa, ja sitä palkkaa on maksettava oikeudenmukaisesti. Miina Äkkijyrkkä sanoi, että epäoikeudenmukaisuus on varmin tapa vahingoittaa työyhteisön toimintaa, saada aikaan kyräilyä ja pahaa mieltä. Silloin kun jatkuvasti kontrolloidaan, onko joku tehnyt sen mikä hänelle kuuluu, kun toiselle maksetaan bonuksia silloinkin kun hän ei ole tehnyt mitään erityistä, on ovi kateuteen avattu.

Kateus, nokkiminen, takanapäin puhuminen, selkään puukottaminen, kahdenkeskinen supattelu - siinä Miina Äkkijyrkän lista niistä tavoista, joilla työyhteisö murtaa omaa olemistaan. Kun työyhteisössä toimitaan tuohon tapaan, on varmaa, ettei siellä kukaan voi hyvin.

Miina Äkkijyrkkä kehotti meitä kuuntelemaan itseä, tulemaan sinuiksi itsemme kanssa, etsimään ominta tapaa tehdä työtä. Se vaatii hyvät työolot - ja aivan varmasti hyvää ruokaa. Äkkijyrkkä aloitti kuvaesityksensä kuvalla ruokapöydästä. Ilman hyvää ruokaa kukaan ei jaksa.

Se johdatti minut ajattelemaan, mahtaisiko yksi syy suomalaislasten hyviin tuloksiin Pisa-tutkimuksissa olla maukas kouluruoka, jonka jokainen suomalainen lapsi saa ilmaiseksi. Nälkäisenä ei kukaan jaksa koulutunneilla olla ja opiskella. Ruokatunti katkaisee koulupäivän, silloin jutellaan kavereiden kanssa, rentoudutaan. Sen jälkeen taas jaksetaan.

Kenties jonkun kannattaisi tutkia tarkemmin. Loppuisivat puheet siitä, miten kouluruoasta voitaisiin säästää. Aina säästöpuheiden yhteydessä kuulee jopa sitäkin, miten muissa maissa ruoasta maksetaan. Niin kuin ei voitaisi olla ylpeitä siitä, että meillä on ollut varaa tarjota lapsille ilmaista kouluruokaa silloinkin, kun Suomi oli paljon köyhempi kuin nyt. Koulukaupunkini käyttää yhden kouluaterian raaka-aineisiin 68 senttiä. Se tuntuu mahdottoman vähäiseltä summalta, ja silti sillä saadaan aikaan useimmiten oikein hyvä ruoka-annos, jonka syö mielellään.

Parasta opettajan työssä onkin se, kun näkee oppilaat innostuneina työn touhussa. Miina Äkkijyrkän maalaaman vastasyntyneen vasikan suurin silmin ja herkin korvin hekin ihmettelevät ja tutkivat maailmaa. Ja niin toivottavasti minäkin, aina silloin tällöin. Vain se tapa pitää meidät elossa ja elämässä.