torstai 6. kesäkuuta 2013

Lomapäiviä Mäntymäellä

Olemme asuneet Mäntymäellä 10 päivää.  Jokaiseksi päiväksi on riittänyt paljon tekemistä, enemmän on silti aina ollut suunnitelmissa.  Hitaasti mutta kuitenkin etenemme kohti yläkerran kuntoon saattamista.  Huomenna fiksataan portaita!

Käyttöönottotarkastuksessa tuli esille muutama seikka, jotka meidän täytyy korjata kuntoon. Olohuoneen ja ala-aulan välisiin portaisiin täytyy asentaa käsijohde.  Huomenna varmaankin teemme siitä suunnitelman, kun porrasasentajat tulevat korjaamaan muutaman  yläkerran portaan. 

Enemmän vaivaa on yläkerran huoneen ison ikkunan ulkopuolelle rakennettavasta turvakaiteesta.  Rakennustarkastaja ehdotti lasi- tai pleksikaidetta, mutta meidän mielestämme se on epäkäytännöllinen.  Päätimme tilata siihen ranskalaisen parvekkeen. 

Mutta sepä näyttääkin olevan vaikeampaa kuin voisi kuvitella.  Valmiina niitä ei saa ainakaan Rauta-Otrasta, josta sentään olemme saaneet ostettua melkein kaiken tarvitsemamme. Heillä ei ollut antaa edes vinkkiä valmistajasta.  Netistä löysin kaksi valmistajaa, jotka tekevät parvekekaiteita mittatilauksesta.  Tarjouspyynnöt ovat lähteneet, saapa nähdä ottavatko yhteyttä.


Terassien teko on vielä kesken, niin ettei ole mitään mahdollisuutta alkaa rakentaa pihaa.  Tahdoin kuitenkin edes muutaman yrtin kasvamaan.  Niinpä istutin kaupasta ostamani persiljan, ruohosipulin ja timjamin - lempiyrttini - ruukkuihin.  Kun pihamaalla ei oikein ollut rakentamiselta vapaata paikkaa, saivat ruukut sijansa kiveltä.  Siinä ne saavat kosolti aurinkoa - ja myös sadetta.


Viime päivät olen pessyt alakerran ikkunoita.  Miehen tytär pesi ennen muuttoa keittiön ja olohuoneen ikkunat, minulle jäivät ovet, eteinen, sauna, pesuhuone, WC, porras ja makuuhuone.  Aamupäivällä pesin makuuhuoneen ikkunan.  Ja illan suussa alkoikin aikamoinen ukkossade.  

Helteet taitavat olla ohi.  

3 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Hei!

Gradon portaat kiinnostavat, ne ovat meillä yksi vaihtoehto tulevaan kotiin. Kuinka yhteistyö on sujunut ja paljonko portaille tuli hintaa? Minkä takia joitakin portaita piti korjailla?

Leila kirjoitti...

Hei Tuulia!

Olemme olleet tyytyväisiä Gradon portaisiin, vaikka portaita jouduttiinkin vähän korjaamaan asennuksen jälkeen. Kyse oli natinasta, joka korjautui kuntoon. Metallirunkoiset portaathan eivät natise niin kuin puurunkoiset. Toinen korjattava seikka oli alakerran tasojen välisten portaiden "istutus" aukkoon. Se nimittäin ei tietenkään ollut aiva mittatarkka, ja siksi portaiden rakentamisessa oli omat haasteensa. Mutta hyvät tulivat niistäkin, ja kauniit.

Yhteistyö Gradon kanssa on sujunut erinomaisesti. Nämä korjauksetkin he hoitivat nopeasti tiukoista aikatauluistaan huolimatta. Meidän portaiden hinta oli mielestämme hyvin kilpailukykyinen kilpailijoihin verrattuna, mutta se ei kenteis kerro teille paljon, sillä meillähän on aivan erikeen suunnitellut ja rakennetut portaat. Neuvottelut Gradossa kyllä kannattavat, hinnankin puolesta.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla kokemuksia! Vaikuttaa hyvältä. Meillä portaiden paikka on aika haasteellinen, standardimallit eivät varmaan tule meilläkään kyseeseen, joten toimiva asiakaspalvelu houkuttelee :)