Minna Canthin talo, Kanttila, jossa Minna asui ensin lapsuus- ja nuoruusvuosinaan 1853 - 1863 ja uudestaan leskeksi jäätyään 1880 - 1897 ja jossa hän kirjoitti valtaosan tuotannostaan, on surullinen näky. Kukaan ei tunnu tietävän, mikä sen kohtalo on. Talo on käyttämättömänä, rapistuu ja päästetään ilmeisesti niin huonoon kuntoon, että "ainoaksi vaihtoehdoksi" jää purkaminen. Kuvassa talon Kuninkaankadun puoleinen osa, jossa oli aikanaan Minnan asunto ja sekatavarakauppa (sen ovi oli talon kulmassa). Minna Canthin kadun puolella oli lankakauppa, jota Minna hoiti kirjoittamistyönsä lisäksi ja josta ansaitsi elannon perheelleen: seitsemälle lapselleen, äidilleen, veljelleen ja itsellleen.Kadun toisella puolella on valokuvaaja Viktor Barsokevitschin talo, jossa nykyisin toimii VB-valokuvakeskus. Barsokevitsch (1863-1933) kuvasi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Kuopiota, kuopiolaisia ja lähiseutuja neljän vuosikymmenen ajan. Siellä on paraikaa meneillään upea Henri Cartier-Bressonin valokuvien näyttely. Näin pitää vanhoja arvorakennuksia hoitaa ja ylläpitää. Talon pitää elää - vaikkei hyvin hoidetuissa museoissakaan mitään vikaa ole. Mutta aina kun talossa on kunkin ajan elämää, yleisölle avointa ja sitä kiinnostavaa, talo saa sen kaiken arvon, jonka se ansaitsee.
Voisiko Kanttilasta tulla Kuopion Kirjan Talo? Kirjailijoiden keskus, kenties residenssi savolaiselle kirjailijalle muutamaksi vuodeksi kerrallaan, keskustelu- ja näyttelypaikka. Ja mitä kaikkea muuta.
Bengtskärissä oli kaunista! Meri oli sininen, majakka ylväs. Vesi näyttäytyi taas uusissa väreissä.
12 kommenttia:
Minä vain olen sitä ihmetellyt, miten hyvin on masinoitu MC:n "kotitalon" suojeleminen. Suurin osa siitä, mitä rakennuksesta oli ennen sotia jäljellä, tuhoutui ystävällismielisen naapurin pommi-iskussa jotakuinkin perustuksiaan myöten. Ennen ja jälkeen -kuvia on kyllä olemassa. Minua on kiinnostanut ns. Kanttilan kahta alkuperäistä hirttä enemmän kadun alapäässä olevan vahan työväentaloksi muutetun rakennuksen ydinosan kunnostaminen, mutta tietääkseni sillä ei nyt ainakaan rakennuksena hätää ole. Nykyinen Kanttila on monen arkkitehdin luomus enkä näe sillä rakennushistoriallista merkitystä suojelumielessä, mutta muuten olin Heikin kanssa samaa mieltä siitä, että voisihan se siinä olla muistona puutalokaupungista kaupunkikuvaa elävöittävänä fragmenttina, ja sitä en ole koskaan vastustanut, etteikö siitä voisi jonkinlaista kulttuurikeskusta kehitellä. Kanttilan naiset yrittävät nyt kuitenkin suojella tunne-, eivät kulttuuri- tai rakennushistoriallista arvoa. Mikäpä siinä, jos se heitä hoitaa.
Jouko Tyyri vastusti aikoinaan periaatteellisista syistä Snellman-museon perustamista, todeten, että ei Snellmanilta jäänyt Kuopioon taloja, vaan ajatuksia. Museo onkin auki vain sopimuksesta ja harvoin silloinkin. Ajatukset ovat toisaalla.
Pro puutaloa ei liene Kuopiossa enää ollut sen jälkeen, kun sieltä lähdin, mutta Pro rötiskö ehkä elää. Kun siellä olin, oli ikuisena itkun aiheena, että Saastamoisen kulma ja Kansalliskauppa tuli purettua. Rumaa jälkeä niiden tilalle syntyikin. Puijon edellisestä tornistakin kitistiin alinomaa. Kummallista, että sekin piti purkaa. Luetteloa voisi jatkaa, mutta olkoon. Salon kulmankin olisi säilyttänyt, mutta kuka enää taloa muistaa. Toivottavasti Kukkosen rakennukset eivät ole palaneet tai kelvottomiksi lahonneet.
28. kesäkuuta 2010 17.33
Kyseisessä talossa MC ei ole kirjoittanut kirjaakaan, mutta kylläkin sen paikalla olleessa. Minnan "salongista" on jonkinlainen rekonstruktio Korttelimuseossa.
Minusta taas on tuntunut, ettei juuri mitään masinointia ole, niin vähän tunnutaan Kanttilan kohtalosta Kuopiossa tiedettävän. Kyselin siitä museoista, mm. Korttelimuseosta. Enpä oikein jaksa uskoa, että Kanttilan Kulttuuriyhdistys pystyy taloa säilyttämään, jos rakennusyhtiö sen päättää purkaa. Aivan eri voimat ovat rahalla kuin innokkaimmillakaan taloa rakastavilla naisilla.
Jäin ihmettelemään tietoa siitä, että talo olisi kokonaan pommitettu sodassa. Miksi sitä ei mainita missään tiedoissa, joita julkisuudessa esitetään. Esimerkiksi tuolla ( http://nimikot.nettisivut.fi/jasenseurat/kanttilan_kulttuurikeskuksen_kan/kanttila/ ) kerrotaan varsin tarkasti talon vaiheet ja siihen tehdyt muutokset, mutta ei mitään sodan vuosien tuhoista.
Rakennus on rakennus ja juuri se tekee siitä elävän, että se on ollut monessa käytössä ja oman aikansa asujat ja käyttäjät ovat tietenkin sitä korjanneet. Niin pitää olla. Mutta jos se on edelleen sama talo, jossa Minna Canth on työnsä tehnyt, on se sama talo, ja siksi sillä on myös kulttuurihistoriallinen arvo. Ainakin kuvien perusteella näyttää hyvin samalta talolta.
Johan Minna itsekin kirjeissään kertoo iloissaan tehneensä remontteja. Niinhän pitää tehdä. Talon ensimmäiset osat on rakennettu 1820-luvulla, joten korjauksia on tarvittu.
Työväenyhdistyksen taloa katselin myös ja surin sen surkeaa kuntoa, katto oli suorastaan notkolla ja rännit vinksallaan. Minna Canthin perilliset hankkivat sen aikanaan käyttöönsä, mutta sen jälkeen silläkin on ollut mitä moninaisinta käyttöä. Talojen seiniin on Kuopiossa saatu laatat, jotka kertovat rakennusten historiallisesta merkityksestä. Se on vierailijalle ja miksei kaupunkilaisellekin tärkeää. Tunsin olevani löytyretkellä, kun Kuopion katuja kuljin. Kiitos siitä kuopiolaisille kulttuuri-ihmisille.
Pian sitten löysinkin kuvan Kanttilasta sodan tuhojen jäljiltä. Tuhoja on, mutta ei nyt sentään koko talo ole tuhoutunut niin ettei hirttäkään jäljellä olisi:
http://www.kuopio.fi/net.nsf/TD/170209152406912?OpenDocument
Yksi sitaatti tähän vielä:
"Tammikuussa 1853 kortteliin muutti Tampereelta Gustav Johnson perheineen hoitamaan vasta avattua lankakauppaa "Finlaysonin laskuun". Perheeseen kuului 1844 syntynyt tytär Vilhelmiina, josta parinkymmenen vuoden kuluttua tuli lehtorinrouva, kirjailija ja kauppias Minna Canth. Hänen aikanaan kauppa- ja asuintaloa alettiin kutsua Kanttilaksi. Canthin suku hallitsi kulmaa aina 1970-luvun alkuun, jolloin valtio osti koko korttelin. Joulukuussa 2003 korttelille annettiin suojelupäätös, joka koskee Kanttilaa ja vanhaa työväentaloa. Maaliskuun 19. päivänä Kanttilan pihalla liputetaan Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon kunniaksi.
Syksyllä 2004 kortteli siirtyi rakennusliike NCC:n omistukseen. Ostoista huolimatta Kanttila on edelleen kulttuurikäytössä. Siellä työskentelee Pohjois-Savon taidetoimikunta, ja rakennuksessa on taidegallerioita ja käsityöläisten työhuoneita.
Korttelin alakulmassa seisoo nk. Vanha työväentalo. Osa siitä on 1820-luvulta. Kulmatalossa, jota kutsuttiin Torpaksi, Kuopion työväenyhdistyksellä oli 1901-21 kokoustilat, teatterisali, kirjasto, kahvila ja voimistelusali. Kuopion Steiner-koulu aloitti 1980-luvulla tässä toimintansa. Nyt talo on tyhjiltään.
Korttelin taloilla on kahdensadan vuoden aikana ollut lukuisia omistajia ja rakennuksissa monia muutoksia. Kortteli ei ole rakennustaiteellisesti tyylipuhdas ja arvokas, mutta kulttuurihistoriallisesti harvinaisen merkittävä Kuopiossa."
http://www.pohjois-savonmuisti.fi/verkko_nayttelyt/napoleon_ja_kuopio/kustaa_III.htm
Kannattaa käydä lukemassa. Muutkin kuin Kanttilan kulttuurinaiset tuntuvat arvostavan Kanttilan korttelia. Mutta NCC omistaa ja päättää, olipa se suojeltu tai ei. Nyt jo sisäpiha on rakennettu täyteen moderneja rakennuksia, ja vanhat talot voidaan myydä yksityisille asunnoiksi ja säilyttää vain ulkokuori. Se olisi sääli!
Laitanpa yhden linkin vielä: SAFA:n sivuilla on lueteltu Kanttilan vaiheet ja sen korjauksia suunnitelleet arkkitehdit.
http://savo.safa.fi/
Tuollakin puhutaan Minna Canthin talosta, ei parista hirrestä.
Hei Hilma
Olipas sattuma, että sinäkin olet käynyt Bengtskärin majakalla. Vierailin nimittäin elämäni ensimmäisen kerran Bengtskärissä ja Hangossa (!) heinäkuun alkupuolella. Minusta joka kesä pitää tehdä yksi merimatka ja tänä vuonna kohteenamme oli Bengtskär.Minä en kuitenkaan taida olla mikään majakkaihminen, sillä parin tunnin vierailu riitti hyvin. Muistaakseni yksi tuttavani piti Bengtskärissä 50-vuotisjuhlansa. Sukulaislasten kanssa tehdystä retkestä jäi kuitenkin hyvä kesämuisto.
Pioni, kyllä minäkin kovasti mietin niitä ihmisiä, jotka ovat majakalla asuneet 1900-luvun alkuvuosikymmeninä läpi vuoden. On oltava omanlaisensa sielu, ettei kaipaa puita, laajoja metsiä, jokia. Meren pauhinaa, loisketta, liukkaita kallioita siellä kyllä on ollut riittämiin. Lapsiakin on ollut yli 20 enimmillään. Heidän ulkoleikkejäänkin aloin ajatella: ei jalkapalloa, metsäretkiä. Mutta jotain muuta. Yhteisön on ollut oltava tiivis ja samanhenkinen.
Minun sieluni on Sisä-Suomessa, ei merellä. Se kuuma, aurinkoinen heinäkuun päivä, kun Bengtskärillä kävin, oli kesän vilkkain. Niinpä näin jotain aivan muuta kuin tavallisen majakkasaaren.
En ole käynyt koskaan Bengstkärillä mutta tiedän isäni olleen taistelussa, jossa se vallattiin takaisin Suomalaisille.
Hänellä oli valokuvia palavasta Venäläisestä laivasta, jonka he upottivat kaaritulella luodon yli.
Suloensio, opas kertoi meille tuosta taistelusta. Se oli suurin meritaistelu, jossa suomalaiset olivat mukana. He puolustivat majakkaa kerros kerrokselta, tosiaan niin että venäläiset olivat jo majakan sisällä. Viimeinen kranaatti pelasti suomalaiset: se heitettiin portaisiin ja venäläiset pelastuivat. Suomalaisia menetettiin sitten jollakin tavalla vielä myöhemmin, mutta olen unohtanut, miten siinä kävi. Sodan jälkiä on rakennuksessa edelleen nähtävillä.
Isäsi on ollut tosi kovassa paikassa, lähitaistelussa. Majakka säilyi suomalaisilla, vaikka venäläiset ampuivat majakan prisman alkutöikseen tuhansiksi siruiksi pitkin saarta.
Piti kirjoittaa kranaatista: venäläiset perääntyivät ja suomalaiset pelastuivat.
Hilma on rakkaan ystäväni nimi, josta en olekaan kuullut vuosiin, siksi kiinnostuin oikeestaan blogista, ja ahhaa..mitä näenkään, kuvia lapsuus maisemista : Kuopiosta!
Asuin Kuopiossa aikuisikkään asti, ja kaipaan joskus palata takaisin, en pidä etelän tylyistä ihmisistä, ja sen kyllä huomaa, että ovat erilaisia.
Tännepä tulenkin uudestaan, kiva blogisi :D
Kiitos, Seijastiina!
Kävin Kuopiossa pitkästä, pitkästä aikaa. En ole sieltä kotoisin, mutta Itä-Suomesta kyllä, Kainuusta. Kuopion päivä oli sekä haikea että riemullinen: paljon kaunista vanhaakin on sentään jäljellä, vaikka kaikkea ei ymmärretä säilyttää. Eniten suren Kanttilaa.
Lähetä kommentti