Kaunis kultakuoriainen pöristeli pihallani, kun join aamukahvia.
Nautin sen lentoäänestä, sen iloisesta menosta, mutta odotin samalla kovasti, että se pysähtyisi johonkin, jotta näkisin sen loistavan kullanvihrän selän - ja saisin siitä kuvan.
Kuvaaminen on mukavaa. Mutta ei se saa viedä aistikokemuksen iloa. Siltä välillä tuntuu ja sitä on ankarasti jaksettava vastustaa.
Kovin kaunista taustaa kultakuoriainen ei valinnut, mutta muutaman kuvan sain napattua ennen kuin se nousi taas siivilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti