sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Fyysisen työn ihanuudesta



Eipä ole ollut tapanani pyhittää lepopäivää, vaikka toisaalta pidänkin siitä ajatuksesta, että on oltava katkoja työntekoon ja muuhun arkiseen aherrukseen. Siihen sunnuntait ovat oikein omiaan. En viihdy kauppakeskuksissa, niin että mulle on aivan sama, ovatko kaupat sunnuntaisin auki vai eivät.

Mutta sunnuntaiaamuisin, kun lehdet on luettu ja kahdet kahvit juotu, on oikein hyvä ajankohta saada jotakin hyödyllistä aikaan. Tänä aamuna se hyödyllinen oli auton sisätilojen siivous. Kyllä olikin kertynyt hiekkaa! Mikä johtuu siitä, että meneillään on isompi projekti: terassin laajennus. Eräskin asennushiekkasäkki on autolla kuljetettu rautakaupasta pihalle.

Kun talvet on omistettu ennen kaikkea henkisille uurastuksille, on kesällä erityisen mukavaa saada aikaan käsillään ja huomata nopeasti työnsä tulokset. Pidän fyysisen työn tuomasta väsymyksestä, pidän siitä, että lihaksissa tuntuu se, mitä on tehnyt. Tällä iällä on hyvä huomata myös se, että edelleen on voimissaan ja pystyy moneen. Talvella olen ajoittain huolissani kunnostani, laiska kun olen välillä lähtemään lenkille. Kirjaan tartun mieluummin, kun joutoaikaa liikenee.

Terassin teko ei tokikaan ole vain yhden naisen urakka, vaan siinä on tarvittu kumpaakin poikaani. Rivakasti olemme poikien kanssa hommia paiskineet. Se on ollut mukavaa.

Pihatöitä riittää edelleen. Kukkapenkki on laajennettava. Pihan takaosasta päätin kokeilla tehdä kukkakeon, saapa nähdä onnistuuko se. Se onkin hidas projekti. Nyt on valmiina pohja, jossa on terassin kuopasta kaivettu maa-aines. Siihen sekoitan muutaman pussin multaa. Peruskasviksi kylvän apilaa ja loppukesästä kerään ketokasvien siemeniä. Päivänkakkaraa, puna-ailakkia, kellokukkia, siankärsämöä. Siemenet vain maahan talvea odottamaan, ja keväällä nähdään, nouseeko mitään.

En kuitenkaan näinäkään päivinä ole lukemista unohtanut. Suosittelen jokaiselle Marja-Liisa Vartion romaaneja ja runoja, Raija Siekkisen novelleja ja pienoisromaaneja, Carol Shieldsin novelleja ja romaaneja. Ja miesten kirjoja myös. Nyt vain on niin, että taaskin lukulistallani näyttää olevan enimmäkseen naisia.

Ei kommentteja: