Pieniä, mutta tärkeitä

M. on ollut ahkera viime viikkoina ja monet pienet, mutta tärkeät puutteet ovat tulleet kuntoon.  Yläkerran kylpyhuone on valmistunut.  Suihkuseinän asennuksessa oli mittailemista ja asentamista, mutta hyvä tuli. Tuumattavaa riittää: kylpyhuoneen WC-paperitelineelle ei oikein tuntunut löytyvän hyvää paikkaa, mutta varsin hyvin toimii tuo, johon päädyimme. Seinällä on Kati-pyykkiteline, johon miellyin jo edellsessä kodissani.  Ostimme sellaisen sekä yläkerran kylpyhuoneeseen pyyhkeiden kuivatukseen että kodinhoitohuoneeseen erityisesti lakanoiden kuivattamiseen.

Rakennusvalvonta määräsi, että parvekkeen kaiteisiin on asennettava suojalevyt, jotka estävät kiipeämisen ja putoamisen.  Niinpä tilasimme kaiteisiin lasit AKi-lasista, joka teki myös yläkerran aulan sisäikkunat. Kaidelasit on niin hyvin asennettu, ettei niitä juuri huomaakaan.  Ulkoa ne eivät näy lainkaan. Nyt on parveke turvallinen, vaikka pieni vierailija olisi siellä hetken yksinkin  - mitä tuskin kuitenkaan tapahtuu.

Viimeistelytöitä oli portaikossakin. Olimme jo suunnitteluvaiheessa päättäneet, että lasikruunu sijoitetaan portaikon kulmaan, josta se näkyy niin ulos, alas kuin ylöskin ja antaa valoa moneen suuntaan.

Sen asentaminen valmiiseen portaikkoon oli kuitenkin vähän kinkkinen juttu, ja siihen tarvittiin M:n insinööripojan suunnitteluapua.  Mutta nyt valaisin on paikallaan, eikä lamppuja varmasti kovin usein tarvitse vaihtaa.  Samalla tuli pestyä yläikkuna.

Pieniä yksityiskohtia on joskus väsyttävää, joskus mukavaa mietiskellä ja etsiskellä.  Aika tovi meillä meni siihen, kun valitsimme alakerran WC:iden pyyhe- ja paperitelineet.  Päädyimme ruotsalaisiin Smedbon terästelineisiin. Ne ovat kauniita ja linjakkaita.

Aikamoinen oivallus oli se, kun hoksasimme sijoittaa työkalut kodinhoitohuoneen isoon alalaatikkoon.

Pakki oli ollut kuukausia kodinhoitohuoneen tiskipöydän alla, sillä sitä tarvitaan tämän tästä.  Siinä se oli kuitenkin hankalassa paikassa, ja siihen löi jalkansa, kun teki töitä tiskipöydän ääressä.

Pienen mietinnän jälkeen keksin sovittaa pakkia laatikkoon, ja sopihan se.  M. hoksasi, ettei sen tarvitse olla kiinni (kiinni ollessa se olisi ollut muutaman millin liian korkea). Ja kas! Siinäpä oli maino työkalulaatikko.

Laatikon yläpuolella on lenkkeiljän vaateille kuivatuspatteri, ja taso on penkki, jonka päällä on mukava pukea lenkkivaatteet - tosin siihen helposti jää myös tarpeellista tavaraa.

Ensimmäiset yöpakkaset ovat jo takana, ja ne saivat tiaiset koputtelemaan ikkunoita ja keikkumaan parvekkeen kaiteilla ruokaa odottaen.  Niinpä ripustin talipalloja vaahteran jo paljaille oksille.  Tiaiset löysivät ne saman tien, ja niin teki metsämme tikkakin. Näppärästi tikka keikkuu pallossa pitkän tovin syömässä helppoa saalista.  Eipä taida olla konstia, joka sen estäisi.  Harakat eivät palloihin pääse, mutta ne sen sijaan osaavat syödä pähkinät uudelta lintulaudalta. Mitähän sille tekisi?

Tänään näin punarinnan!

On iloista elää näin lähellä luontoa!

Kun ikkunasta näkyy metsä ja kun siihen metsään on vain pari askelta, on luonto toden totta osa minua.  Kun ostimme tontin, en osannut kuvitella, miten paljon luontoa saisin elämääni.

Toivoin tiaisia ruokittavaksi, ajattelin, että puissa vilistää varmaankin oravia, mutta sitä lintupaljoutta, niitä jäniksiä ja kaikkea sitä pieneläjämäärää en osannut aavistaa.

Metsässä humisevat tutut puut - männyt, vaahterat, pihlajat, koivut, lepät - mutta kasvien maailmassakin riittää opittavaa.  Viime kesänä löysin sattumalta musta-apilan.  Mitähän muuta metsä kätkee?

Tänä aamuna puupinon päällä viivähti punarinta.En ehtinyt hakea kameraa, mutta enköhän vielä joskus kuvankin saa, ensi kesänä.  Suloista lintua katsellessani päätin alkaa pitää lajipäiväkirjaa tässä blogissa. Kirjoittelen luonnosta, ja merkitsen sivupalkkiin havaintoja. Aloitan vähän takautuvasti närhestä  - sattuneesta syystä. (Luontoportin sivuilta löytyy lisää kuvia punarinnasta, niin kuin muistakin linnuista.)

Punarinta on yksi lempilintujani.  Asuin  13 vuotta rivitalossa, jonka piha oli minimetsä: kymmenkunta isoa kuusta, yksi tavattoman kaunis vanha mänty, muutama koivu, kaksi komeaa vaahteraa ja pari tervaleppää sekä sammaleinen nurmikko. Keittiön ikkunan yläpuolella oli talon kulmauksessa leveä räystäspelti, ja sen päälle punarinta teki pesänsä monena kesänä.  Keväällä se tuli pihalle tepastelemaan, ja pian jo olivatkin pesässä munat ja poikaset.  Punarinnan laulu on yksi kauneimmista.  Ja lintu niin tavattoman sievä ja herttainen pyöreine muotoineen ja iloisen oransseine rinnuksineen.

Punarintahavainnon jälkeen lähdin metsään ja sauvakävelylle.  Kun olin valmiiksi herkistänyt aistini tarkkailemaan meidän metsää, tulin huomanneeksi metsän laidassa, kävelytien varressa muutaman kauniissa syysvärissä hehkuvan puun, jota en ollut ennen huomannut ja jota en tunnistanut.  Jos siis joku lukija tunnistaa yllä ja alla olevista kuvista, mikä puu on kyseessä, olisin iloinen tiedosta.

Kotiseudun kankaita pihamaalle

Talon piha rajautuu olohuoneen ja saunan terassin puolella kaupungin metsään.  Tontin perustamisen aikaan Mikko Ojala siirsi kaivurillaan tontilla olleita suuria kiviä metsän puolelle rajaamaan alueet toisistaan.

Kesän aikan aloimme tuumata, että metsä saisi kasvaa terassiin saakka, sillä nurmikko ei kuitenkaan siinä kasva, kun maa on hapanta. Männyt nimittäin varistavat neulasiaan aika määrät.

Niinpä otin alkusyksystä selvää, miten ja mistä saisimme pihaamme kunttaa, havumetsän pohjaa.  Kuntan toimittajia löytyikin useita.  Hämeen Viherrakennus pystyi toimittamaan erän vielä tänä syksynä, ja niin tilasimme heiltä 50 neliötä Kainuun ja Koillismaan rajalla kasvanutta kangasmetsän pohjaa. Maanantaina 23. syyskuuta se irrotettiin kasvualustastaan jossakin pohjoisen hakkuumetsässä.

Keskiviikkona kuntta tuotiin meidän pihaan muutaman neliön rullissa. Asennusjoukolla ei kauaa kestänyt, kun rullat oli levitetty pihakaistaleelle.

Nyt piha on kanervan ja puolukan varpujen peittämää, pehmeää mattoa. Kunttaa ei tartse sen kummemmin hoitaa, mutta nyt sitä täytyy kastella päivittäin, jotta se kiinnittyy hyvin alustaansa.
 

Syksy on tullut nopeasti.  Sen huomaa siitäkin, että paikkalinnut etsiytyvät ruoka-apajien ääreen.  Parina viime päivänä kotimetsään näyttää kotiutuneen närhi.  Toivottavasti se viihtyy talven yli.  Pian onkin aika aloittaa lintujen ruokinta.