Ihmisten hätä

Ryanair suunnittelee rahastavansa ihmisten hädällä

Viihde - 11:27 - 27. helmikuuta 2009 - (Päivitetty klo 11:40) Hämeen Sanomat

Euroopan suurin halpalentoyhtiö, irlantilainen Ryanair harkitsee ryhtyvänsä rahastamaan matkustajien vessakäynneistä, kertoi yhtiön toimitusjohtaja Michael O'Leary perjantaina. O'Leary on tunnettu saneeraaja. Hänen aikanaan yhtiö on laajentunut tarjoamalla halpoja lentolippuja ja ottamalla lisähintaa muun muassa matkatavaroista.

Jaa-a. Voihan tuon uutisen tietenkin noinkin otsikoida.

Mutta että media olisi valmis tarttumaan kriittisemmin niihin uutisiin, joissa on kyse ihmisten hädästä.

Koko maailmaa koskeva hätä, melkein seitsemän miljardin ihmisen hätä, on yhteisen pallomme tila. Ja sitä hätää ei yhtään lievitä se, että nämä halpalentoyhtiöt saavat jatkaa ihmisten lennättämistä mitättömillä hinnoilla pitkin Eurooppaa shoppailemaan. Tavallisen, varakkaan pallonpuoliskon ihmisen hiilijalanjäljestä iso osa kertyy lentomatkoista.

Siinä bisneksessä kun ei tunnu edes olevan sitä normaalin kaupankäynnin periaatetta, että ostaja tietää, mitä ostos maksaa, ennen kuin sen ostaa. Kun hän ostaa lentolipun, sen hän saa. Mutta ei saa matkatavarakuljetusta, ei saa lentoselvitystä, ei saa edes kupillista kahvia, ei saa nyt siis myöskään WC:tä käyttöönsä tarvitessaan.

Tähän malliinhan meitä ollaan viemässä muuallakin yhteiskunnassa: se maksaa joka käyttää, ja jos ei ole rahaa, olkoon käyttämättä. Se on joidenkuiden mielestä aivan oikea periaate. Muu on hyysäämistä. Mutta tosiasiassa, juuri se on ihmisten hädällä rahastamista.

Miljoonien ihmisten on tultava toimeen eurolla päivässä. Lentomatkashoppailija ei taida maksaa sillä edes lentokoneen vessakäyntiä.

Hallituksen ylimielisyydestä

Hallitus valmistelee lainsäädäntöä, ja eduskunta päättää lait. Näin suomalainen poliittinen järjestelmä toimii - periaatteessa. Kansalainen toivoo, että se toimii niin myös käytännössä, onhan hän äänestänyt eduskuntavaaleissa, mikä on hänen oikeutensa vaikuttaa demokratiassa.

Tämä Vanhasen ja Kataisen hallitus alkaa näyttää siltä, ettei sen tarvitse välittää eduskunnasta, eikä siis äänestäjistä. Vanhanenhan on moneen kertaan ilmoittanut, että hän aikoo jatkaa pääministerinä seuraavienkin eduskuntavaalien jälkeen, vuoteen 2015.

Eduskunta käsitteli eilen tärkeitä asioita, juuri niitä, joita hallitus on valmistellut ja tärkeinä pitänyt ja joista eduskunnan pitää voida keskustella: yliopistolakia ja työeläkeiän muutosesitystä. Molempia esityksiä hallitus on valmistellut siihen tapaan, että ne, joita ne koskevat, tuntevat itsensä petetyiksi.

Yliopistoväki on noussut poikkeukselliseen kapinaan. Miten voisikaan hyväksyä sitä, että ylimmän riippumattoman tutkimuksen ja opetuksen ylintä päätösvaltaa käyttää yrityselämästä valittu hallitus. Niinkin on mahdollista käydä.

Me 50-luvulla syntyneet alamme miettiä, mahdammeko päästä eläkkeelle ollenkaan, sen verran moneen kertaan työelämän aikana on meidän tulevaa eläkeikäämme muutettu. Tähän asti (90-luvun muutosten jälkeen) olen luullut pääseväni eläkkeelle, kun olen 64 vuotta 4 kuukautta vanha, hallituksen esitys lisää siihen vielä 4 kuukautta. Nuorempien eläkeikää en ala edes arvailla, tämän vuoden ylioppilaat voivat kenties saada eläkettä 75-vuotiaana.

Hallitus kuitenkin osoitti, ettei kansanedustajien kysymyksillä ja niistä syntyvällä keskustelulla ole sille merkitystä: poissa eduskunnan täysistunnosta olivat niin Vanhanen, Katainen kuin Hyssäläkin, siis juuri ne ministerit, jotka eläkelakia ovat tärkeimmin valmistelemassa. Heitä ei taida kiinnostaa, mitä mieltä kansa edustajiensa välityksellä asiasta on.

Yliopistolakikeskusteluun osallistui vain ministeri Virkkunen, muu hallitus oli jossakin muualla. Ei taida hallitusta kiinnostaa. Ministeri Virkkunen tuli lauantaina TV1:n Ykkösaamussa toimittajan moneen kertaan tivattua sanoneeksi, että opintotukea olisi syytä korottaa, että opiskelijat voisivat paneutua opintoihinsa paremmin.

Nyt sitten ollaan jotain tekemässä: palataan opintolaina-aikaan. Näinköhän hallitus ajattelee kannustavansa opiskelijoita. Näinä aikoina opintolaina tuntuu rangaistukselta. Ajat ovat niin kovin toiset kuin ne 70 - 80-luvun vuodet, joina Vanhanenkin opiskeli omaa yliopistotutkintoaan toista kymmentä vuotta. Ne lainat söi inflaatio.

Demokratia ei toimi sanelu- ja salailupolitiikan keinoin, niin kuin Vanhanen tuntuu ajattelevan.

Toivon, että Vihreät räksyttäisivät hallituksessa entistä enemmän juuri siihen tapaan kuin Outi Alanko-Kahiluoto teki yliopistolaista keskusteltaessa. Siihen vihreitä on varmasti äänestettykin.

Kaunis Audrey

Anita Konkan Sanat-blogissa oli hauska meemi.

Kun en ole ilmaissut henkilöyttäni täällä blogissani (vaikka toisaalta täällä on paljon tunnistettavaa, ja monet lukijani minut tietävät), en voinut ottaa neljättä kansiota. Rikon siis meemin sääntöä 1. Muuten noudatan sääntöjä.

Tässä kansiossa on kuvia, joita olen kerännyt minulle tärkeistä kirjailijoista, näyttelijöistä, muusikoista. Niin, aivan kuin lapsena keräsin ruutuvihkoon lehdistä kuvia. Muistan elävästi, kuinka äiti arpoi meille tytöille - meitä on neljä - Beatlesien kuvat, ettei niistä olisi tullut riitaa. Se oli oikeudenmukaista, ja kuvia riitti kyllä kaikille. En muista, mitä aikakauslehtiä meille tuohon aikaan tuli, mutta johonkin aikaan ainakin Hopeapeili, Jaana ja Seura. Niistä ne kuvat leikattiin.

Kuvassa on siis Audrey Hepburn. Viimeksi olen katsonut hänen elokuvistaan Sabrinan, aivan vastikäänhän se tuli taas telkkarista. En muista, monesko kerta se oli.

Tästä kuvasta pidän erityisesti. Hän on niin Kaunis ja Viehättävä ja Salaperäinen.

Meemi kuuluu näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Haastan siihen Merin, Vaahteramäen Linan ja Pionin sekä Jatulintarhan.

Kirjoja ja tekijöitä

Ennen kirjailijat olivat kansakunnan viisaita. Heiltä pyydettiin haastattelua, kun tahdottiin syvällisiä näkemyksiä ajan ilmiöistä. He eivät olleet julkisuudessa kovinkaan usein, mutta heidät tunnettiin silti - teostensa kautta.

Niin olettaisin useimpien kirjailijoiden tahtovan asiantilan olevan edelleenkin. Mutta niin ei ole. Kirjailija on julkinen olento. Hänen tulee olla julkisuudessa hymy huulilla, katse kameraan. Ei häneltä kovin paljon tahdota ajatuksia kuulla, kunhan osallistuu ahkerasti kiertohaastatteluihin ja lausuu vakaan kantansa milloin mihinkin päiväkohtaiseen probleemaan, kuten siihen, onko oikea muusikko valittu euroviisuihin. Useimmat kirjailijat eivät tietenkään näihin haastatteluihin osallistu, ei heitä voisi vähempää kiinnostaa.

Kirjallisuus ja kulttuuri on vientituote. ”Kirjallisuuden ja kulttuurin kaupallistaminen on minulle innostavin mahdollinen tehtävä”, sanoo WSOY:n uusi myyntijohtaja. Ennen kaikkea. Näinä laman aikoina on erityisen tärkeää, että me näymme ulkomailla. Ne ponnistelut ovat tärkeitä sen lisäksi, että kirja myy kotimaassa. Näin tunnutaan ajateltavan yleisesti. Rahaa riittää paremmin markkinointiin kuin sille, joka on alkutuotteen (!) tekijä. Joku kirjoittaa, toinen myy. Mutta entistä enemmän myös se, joka kirjoittaa, joutuu myymään, tahtoipa tai ei.

Onneksi kirjailijat kirjoittavat. Lukija saa lukea.