Variksenpoika keikkui illalla kuopan reunalla ja ihmetteli meitä, jotka tiirailimme sitä aivan lähellä. Lentää se ei osannut, mutta hetken päätä käänneltyään se otti jalat alleen ja viipotti metsään. Kaipa emo odotti siellä ruokittavaansa.
Joka kerta tontille mennessämme olemme odottaneet innokkaina, mitä kaivurin jäljiltä näkyy. Plootuja, keskiaikaisia koruja tai muita muinaisia aarteita tietenkin ajattelimme löytävämme.
Mutta toisin kävi: eilen paljastui jonkun yksityinen kaatopaikka 1970-luvulta. Muistanpa hyvinkin Tepsin ja Kulta-Even. Plastikkipusseja kuopassa on monta ja jokunen juomatölkkikin, mutta niistä ei ota selvää, mitä merkkiä ne ovat. Mielenkiintoista ja hyvin havainnollista on nähdä, ettei muovi tosiaan muutu muutamassa kymmenessäkään vuodessa hiekan ja mullan alla, kiviröykkiön sisässä. Metallitölkit olivat sentään hapertuneet.
Meidän ekoteko on se, että tämä kaatopaikka poistuu ja jätteet viedään sinne, mihin ne kuuluvatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti