lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kivet liikkuvat paikalleen sammaloitumaan




Loppuviikosta tontti oli viimeistelyä vaille valmis - nimittäin valmis perustuksia varten.  Viimeistely tarkoitti sitä, että suuret kivet piti saada lopullisille paikoilleen.  Tonnien painoisia kiviä ei kukaan siirtelisi sen jälkeen kun ne ovat johonkin jämähtäneet.

Mikko Ojala ajoi kaivinkoneensa tontin reunaan ja M. antoi ohjeita siitä, mihin mikäkin kivi siirretään.  Suoralinjaista aitaa emme tahtoneetkaan, sillä kivet ovat siihen liian isoja.  Tahdoimme ne kuitenkin jollain lailla rajaamaan meidän pihaamme ja kaupungin metsää. 
 
Kaivurin kauha on taitajan käsittelyssä tosiaan kuin koura, jolla hän tarttuu kulloiseenkin esineeseen. Tarkoin  liikkein Mikko ohjaili kauhaa ja siirsi taitavasti suuren kiven siihen, mihin sen oli tarkoitus pudota.
Ja niin kivi putosi kauhasta lopulliselle paikalleen sammaloitumaan.  Siinä se on vielä sittenkin, kun me emme enää ole tässä maisemassa ja kun meidän taloammekaan ei enää ole - näin uskon.
Kivet ovat paikoillaan. Niiden ympärille kasvaa aikanaan metsän pohjaa, mutta varmaan istutamme myös joitakin kukkivia pensaita,. Kuvasta näkyy, miten talomme kaksi tasoa asettuvat tontille. Metsän puolelle länteen tulee olohuone ja saunaosasto. Terassi tulee talon päätyyn, etelä-lounaaseen,  kuvan vasempaan reunaan ja  kiertää kapeampana koko talon länsiseinän.  Etualalle tulee talon kaksikerroksinen osa.



 LVI- ja sähkösuunnitelmat ovat valmistuneet ja urakkatarjouspyynnöt on lähetetty.  Työmaasähkö on tilattu. Tekemistä on riittänyt joka päivälle. Meille tuli alkuviikosta sellainen olo, että olemme olleet töissä, vaikka olemme lomalla. Niinpä saimme  yhtäkkisen tuuman lähteä viikoksi matkalle, jotta saamme ajatukset irti rakentamisesta. Vaikka se onkin mukavaa ja kiinnostavaa tekemistä, on aivojen saatava levätä välillä.

Tontilla ei tapahdu mitään ensi viikolla.  Eikä tapahdu tässä blogissakaan, sillä minä ja M. olemme Madeiralla katselemassa toisia maisemia.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vesiä ja viemäreitä


Tontilla tapahtuu.  Tänään teimme sopimuksen perustuksista.  Kun kyselimme kaivinkoneurakoitsijan aikatauluja tontin töiden saattamiseksi perustuskuntoon, hän ilmoitti iloiseen tyyliinsä, että  viemäri- ja vesiputket ovat jo kaivannossa. 

Menimme katsomaan.  Kova oli tontilla tekemisen meininki.  Kaivinkoneurakoitsija Mikko Ojala on toiminnan mies: hän hoitaa kaiken maanrakennuksen nopeasti ja ammattitaitoisesti.  Ihailla täytyy osaajia. 



Sen verran monimutkaiset ovat kolmitasoisen rinnetalomme perustukset, että ne vaativat pidemmän ajan kuin aikanaan taloa  talotoimittajan kanssa suunnitellessa ja aikatauluja rakennellessa osasimme ottaa huomioon.  Niinpä meidän piti siirtää talotoimitusta kahdella viikolla.  Mutta heinäkuun lopussa alkavat seinät nousta.

Tänään on ollut ahkera päivä meillä lomalaisillakin: olemme saaneet tehtyä siis perustussopimuksen ja hoitaneet monta tarjouspyyntöä eteenpäin.  Pian on sopimus tehty myös maalämpölaitteista ja -kaivosta ja kaikesta lämmitykseen liittyvästä. Jossakin välissä tarkistimme LVI-suunnitelmat ja nekin ovat viimeistelyä vaille valmiit.  Pääsemme ehkä jo huomenna pyytämään LVI-urakkatarjouksia.

On mukava olla ahkera!  Mutta mitäpä sitä sadepäivänä muutakaan tekisi.

Alimmaisen kuvan taustalla muuten näkyy lähikauppamme: Turtolan Citymarket.  Välissä on leveä maavalli.

j.k. Rakentamisen kunniaksi ostin uuden kameran. Olen jo kauan haaveillut järjestelmäkamerasta, ja nyt minulla siis on sellainen.  Hyvältä tuntuu, mutta harjoittelu on vasta alussa.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kalliosta louheeksi

Eilen räjäytettiin suurin osa kalliosta, tänä aamuna loput.  Kuvasarja kertokoon, mitä tapahtui.


Porari on porannut kallioon nallinreiät.  Räjäyttäjä antaa kaivinkoneenkuljettajalle ohjeita siitä, mihin räjäytysmatot sijoitetaan.  Ne vaimentavat äänet, estävät kivien lentämisen ja pölyn leviämisen.
Nallinreikä porataan tarkasti juuri oikeaan syvyyteen ja kaltevuuteen.  Ammattitaitoa parhaimmillaan, ja ammattimiesten yhteistyötä.



Nyt pamahtaa!  Matot nousevat korkealle, kun kivet sinkoutuvat niitä vasten.  Pamauksen ääni on kuitenkin paljon vaimeampi kuin odottaisi.  Pölypilvi laskeutuu pian.
Kun kaivuri on nostanut matot pois, näkyy pamautuksen tulos: kallio on muuttunut louheeksi. Louhe jää meidän tontille, sillä sen avulla tasataan talon pohja.  Meidän ei tarvitse pelätä routaa, sillä talo on kokonaan paksun kivipatjan päällä.  Eipä myöskään nouse vesiä talon alta aiheuttamaan perustuksille ongelmia.


Pihakallioksi suunniteltu kielekekin jouduttiin louhimaan, ikävä kyllä.  Mutta autotallin taakse, etelään jäävälle piha-alueelle pystyttiin säästämään kalliota, joka tosin on vähän maanpintaa matalammalla.  Katsomme sitten kun talo on valmis, voiko sen jättää paljaaksi. 

Maanantai-iltana M. kävi sahaamassa tontilta kaadettujen puiden runkoja lyhyiksi pölleiksi ja pinosi ne kauniisti kahden männyn väliin. Siinä ne saavat kuivua rauhassa, jotta ne voidaan halkaista haloiksi ja pilkkoa pilkkeiksi.

Mäntymäki ei ole enää entisensä.  Rakentaja muuttaa maisemaa aina.

Videon lisäsin 21.6. Kovin hyvää laatua ei pikkukamerani videokuvaus tuota, mutta näkeepä jotain siitä voimasta, mitä dynamiitti saa kalliossa aikaan.  Taustalta kuuluu minun ja naapurin rouvan päivittelyt -  hänen pienet lapsensa seurasivat näkymää silmät ihmetyksestä pyöreinä.  Vasta hetken päästä he alkoivat hihkua.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pian räjähtää

Tänään tontille tuotiin räjäytysmattoja.  Huomenna kallio murenee .  Yläkuvassa näkyvät talon uloimman nurkan  ja varaston nurkan merkit punaisina täplinä.  Niiden väliin jää reilun neljän metrin kallio, josta tulee meidän pihaa etualalla olevan kallion jatkeeksi.  Toivottavasti räjäyttäjät saavat kielekkeen säästetyksi. Toivottavasti onnistuu myös toinen toiveeni: alapiha ja yläpiha rajautuvat kallioleikkauksena. 

Huominen on jännittävä päivä.

Alakuvassa näkyy hennosti talon tuleva paikka punaisilla merkeillä. Koko tontti on nyt kaivettu kallioon asti - ja sitä on joka paikassa. Hietamoreeni on viety pois, paitsi koilliskulman notkelmaan on säästetty se, mitä mahtuu säilyttämään. 


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Variksenpoika ja kaatopaikka


Variksenpoika keikkui illalla kuopan reunalla ja ihmetteli meitä, jotka tiirailimme sitä aivan lähellä. Lentää se ei osannut, mutta hetken päätä käänneltyään se otti jalat alleen ja viipotti metsään.  Kaipa emo odotti siellä ruokittavaansa.

Joka kerta tontille mennessämme olemme odottaneet innokkaina, mitä kaivurin jäljiltä näkyy. Plootuja, keskiaikaisia koruja tai muita muinaisia aarteita tietenkin ajattelimme löytävämme.



Mutta toisin kävi: eilen paljastui jonkun yksityinen kaatopaikka 1970-luvulta.  Muistanpa hyvinkin Tepsin ja Kulta-Even. Plastikkipusseja kuopassa on monta ja jokunen juomatölkkikin, mutta  niistä ei ota selvää, mitä merkkiä ne ovat.  Mielenkiintoista ja hyvin havainnollista on nähdä, ettei muovi tosiaan muutu muutamassa kymmenessäkään vuodessa hiekan ja mullan alla, kiviröykkiön sisässä. Metallitölkit olivat sentään hapertuneet.

Meidän ekoteko on se, että tämä kaatopaikka poistuu ja jätteet viedään sinne, mihin ne kuuluvatkin.




torstai 14. kesäkuuta 2012

Kalliolle, kukkulalle


Kaivuri on kaivanut tontin pintamaat, ja mullan ja hiekan alta paljastui paljon kalliota ja lisää suuria kiviä.

Mikäli mittailumme osuivat likikään oikeaan, kuvassa oleva kallio sijaitsee keittiön terassin edessä. Jos niin on, kallio saa jäädä paljaaksi ja siitä tulee tärkeä osa meidän pihaamme.

Sanoikohan joku joskus: "Viisas mies kalliolle rakensi."  Kalliolle nousee meidän talo, ja kukkulalle, josta kuvittelen näkeväni kauas.  En osaa vielä kuvitella, mitä toisen kerroksen ikkunoista näkyy - ehkä jopa Hervannan tornit.



 Pari kiveä oli jo siirretty paikalleen tontin rajalle, korkeimmalle paikalle.  Mutta suurin osa odottaa vielä kaivurin kauhaa.

Eilinen oli tärkeä päivä: rakennuslupamme hyväksyttiin!  Rakentaminen voi todenteolla alkaa, kunhan aloituskokous on pidetty - ensi viikolla siis.

Olen pitkästä aikaa ehtinyt lukeakin oikein kunnolla.  Suosittelen kaikille historiasta kiinnostuneille lukemiani romaaneja: Eeva-Kaarina Aronen, Kallorumpu ja Carola Sandbacka, Sodan jaloissa.  Arosen romaani kuvaa Mannerheimin kotia ja sen asukkaita mielenkiintoisesta näkökulmasta.  Sandbackan romaanissa on paljon naisia, jotka koettavat selvitä talvisodan yli, vaikka kaikki eivät vahvoja olekaan.  Historiankirjoista opittu täydentyy kaunokirjallisuutta lukemalla.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kiviä, kantoja ja muhevaa multaa

Maanrakennusurakoitsija ilmoitti tuovansa kaivinkoneen tänään tontille.  Sovimme tulevamme neuvottelemaan siitä, mitä kiville tehdään.  Mikko Ojala ei kauan miettinyt, kun jo alkoi tapahtua: järeä kone tempaisi kannot juurineen muutamassa minuutissa.  
Kadunvarren naapurit - erityisesti lapset - tulivat kiinnostuneina katsomaan, kun tontilla tapahtui.  He olivat tottuneet leikkimään metsässä ja oikaisemaan tonttimme poikki valtaväylälle.  Nyt se ei enää onnistu, mutta ei se tuntunut heitä harmittavan.

Aitakivet ovat suuria järkäleitä: kaivinkone nostaa ne paikalleen ja pian näyttää siltä, että ne ovat olleet siinä aina. Kun talo on valmis, voimme viimeistellä aidan kasvamaan sammalta.

Tonttimme on vanhaa Messukylän pitäjää, ja pysyvää asutusta on ollut näillä seuduin historiankirjojen mukaan 1400-luvulta, mutta varmasti vuosituhansia nämä maat ovat olleet ihmisten asuttamia.  Kaivinkone käänteli kantojen  alta muhevaa multaa, eikä se kertaakaan osunut kallioon.  Mäellä ei ainakaan löytämieni tietojen perusteella ole koskaan ollut asumusta, mutta peltomaisemien ympäröimä se on ollut iät ajat.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Hakkuuaukko on meidän piha


Perjantai-iltana tontti oli täynnä havuja, järeitä puunrunkoja ja valtavia oksia. Tunsin itseni rohkeaksi, kun kuljin tontin poikki kuusen runkoa pitkin.  Lapsuuden kokemukset tulivat lähelle ja mieli oli onnellinen kuin silloin, ja samasta syystä.  Toisaalta mieli oli myös kaihoisa: puut ovat olleet lintujen laulujen sijoina, pesimäpaikkoina, varjoina. Onneksi toiselle puolelle tonttia jää kaunis metsä ja omalle maallekin kasvaa pikapikaa uusia puita - heti kun talo on rakennettu.


Tänään pääsimme itsekin ensi kerran oikeisiin hommiin: kun traktori oli nosturillaan kasannut rungot ja isot oksat ja vienyt ne energiapuuksi kaupungin jäteasemalle, keräilimme aika kasan pienempiä oksia läjään.  Muutama runkokin jätettiin odottamaan halkomista ja sahaamista.  Niistä tulee polttopuuta pitkäksi aikaa.

Mittailimme talon paikkaa ja mietimme pihaa.  Kiviä on tontilla paljon, ja ties kuinka paljon vielä paljastuu, kun maanantaina aletaan kaivaa pintamaita pois.  Niistä syntyy kaunis kiviaita.  Yhtään kiveä ei pois kuljeteta.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Talo Mäntymäelle



Tähän metsikköön alkaa rakentua talo.  Ilta-aurinko heittää pitkät varjot männyistä ja kuusista; polku vie pyörätielle, valtaväylän varteen. Kielot, orvokit, metsätähdet ja oravanmarjat kukkivat.

Ostimme tontin viime vuoden lokakuussa.  Talven mittaan olemme suunnitelleet taloa ja järjestäneet tulevaa rakentamista: tekemistä on ollut paljon, vaikka mitään näkyvää ei ole tapahtunut tontilla ennen eilistä, jolloin puut kaatuivat.


Kaksi metsuria teki päivän työtä suurten kuusten ja mäntyjen sekä muutaman lehtipuun kaatamiseksi.  Tarkasti ja täsmällisesti iso puu kaatui juuri siihen, mihin oli suunniteltukin. Laskin ison kuusen vuosirenkaat. Hyvässä maassa se on kasvanut, mutta on ollut huonojakin vuosia.  Noin satavuotiaaksi sai kuusi elää, ennen kuin tulimme me ja metsurit. Saimme kuusenrungosta hyvän hakkuupölkyn ja naapuri saa toisen, olihan kuusi osittain hänen tontillaan.  Aikamoiselta hakkuutyömaalta tontti illalla näytti, mutta tänään varmaan taas jo toisenlaiselta, kun oksat on viety pois.


Kirjoittelen blogiin rakentamisen vaiheista. Siitä nimittäin Hilman päivät täyttyvät tänä kesänä ja pitkälle ensi vuoteen.