maanantai 31. maaliskuuta 2008

Siinä sai muruiksi Sampo, kirjokansi kappaleiksi




















Olen viime päivinä yrittänyt ymmärtää pankkiani, joka ei tunnu saavan sotkujaan kuntoon - aikamoinen on ollut työ, hurja ruuhka on ollut verkkopankissa, on pankin selitys. Olen ollut sen pankin asiakas koko ikäni. Ja vaikka olen muutaman kerran aiemminkin miettinyt pankin vaihtoa, vasta tämä "verkkopankkiuudistus" sai minut varaamaan ajan toisesta pankista; vienee tunnin verran perjantaiaamustani, kun vanhan pankin tilini lopetetaan ja uudet avataan ja kun olemme saaneet neuvoteltua asuntolainani kohdalleen uudessa pankissa.

Niin, hiillyin pankkiini jo talvella. Mitä on pankkisuhde, jos pitkäaikainen hyvä asiakas (tämä on pankin jargonia) varaa ajan neuvotellakseen raha-asioistaan ja joutuu odottamaan virkailijaa puoli tuntia ja lopulta lähtee tätä koskaan tapaamatta? Mitä on pankkisuhde, jos asiakas saa sähköitse lähetettyyn viestiinsä vastauksen vasta viikon kuluttua? Mitä on pankkisuhde, jos asiakkaalle lopulta vastataan muutamalla virkkeellä ne asiat, jotka hän on jo kysymyksessään itse todennut?

Tällainen on ollut pankkini minulle tänä vuonna, lieneekö onnetonta sattumaa. Pankin vaihtaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaikka uusi pankki huolehtiikin monen muutoksen tekemisestä asiakkaan puolesta. Asiakkaan on kuitenkin muistettava selvittää kaikki ne tahot, joihin hänellä on maksuja. Se ei olekaan nykyaikana vähän - vuosien varrella on tullut tehdyksi eräskin suoraveloitus- ja e-laskusopimus. Ne tahot, joista rahaa tulee, on nopsasti kirjattu.

Kuinka paljon mutkattomampaa arki olisi, jos arjen pyörittämiseen olennaisesti kuuluvat asiat rullaisivat vaivattomasti ja omalla painollaan, varsinkin kun niistä maksaa niin paljon kuin pankkipalveluista maksaa antamalla pankille liki korotonta luottoa käyttötilivaroistaan (tänä vuonna on näkynyt kertyvän peräti 0,09 euroa korkoa) ja maksamalla aikamoisia palvelumaksuja joka kuukausi saman tilin hoidosta - siis tilin, jota omalta päätteeltään itse hoitaa.

Lainankorkoja ei viitsisi edes ajatella. Olen maksanut kolmea asuntolainaani jo 17 vuotta. Kolme autolainaa ja 60 000 markan opintolaina on tullut lyhennettyä kokonaan. Mutta opintolainaani en ole koskaan murehtinut, sillä ilman sitä en olisi voinut opiskellakaan, en myöskään elättää esikoistani opiskelijana. Pankki on saanut minulta korkoja tänä aikana varmaan hyvän yksiön hinnan. Mutta raha maksaa, eikä suuria hankintoja voi tehdä ilman pankkia. Niin on talous järjestetty.

Hyvästi sinivalkoinen pankki, vaikka suomalaisuutta pankissa ei taida olla enää kuin Sampo-nimessä.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Onnea Minna!
























On upeaa herätä tasa-arvon päivään, Sinun päivääsi Minna Canth.

Kotikaupunkini muistaa Sinua päivittäin arkisesti ja samalla aina juhlallisin mielin: teatteri elää niin isoissa taloissa kuin pienissä tiloissakin. Voit katsoa lapsuuden kaupunkiisi luottavaisena myös sen kirjallisuuden tulevaisuuteen. Kirjailijoiden ja runoilijoiden kaupunki on tämä tehtaiden kaupunki edelleen.

Maailma on muuttunut. Naisen asema on Sinun ajoistasi parantunut, mutta myös monella huolestuttavalla tavalla heikentynyt. Niistä muutoksista kirjoittaakin tänään Helsingin Sanomissa - tuossa ystäviesi perustaman Päivälehden jatkajassa - Mervi Kantokorpi. Ei ole nykyistenkään Maijujen itsenäisen elämän alku mutkatonta.

Illalla kohotan Sinulle maljan ystävieni kanssa! Olkoon päivämme iloa täysi.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Vanhat miehet, uusi aika

Tämä kevät jäänee historiaan siinä, että ensimmäisen kerran isossa mitassa on alettu keskustella miespoliitikkojen käyttäytymisestä naisia kohtaan. Donjuanismia on ollut aina, sen me tiedämme. Mutta ennen sitä lienee suvaittu, ainakin se on vaiettu tai lakaistu maton alle. Nyt näyttäisi siltä, että niin ei voi enää tehdä. Siitä on kyse.

Vanhan linjan poliitikot eivät osaa nykykoodia, vaan he käyttäytyvät entisten ehtojen mukaan. Kun ne eivät tässä mediailmastossa olekaan valideja, he hämmentyvät, sillä he eivät tunne tehneensä väärin, virheitä kenties, mutta eivät moraalisesti tuomittavia tekoja.

Voiko heiltä odottaa sitä, että he muuttaisivat asenteitaan? Voiko donjuan tai kalapuikkoviiksimies muuttaa käytöstään? Kenties voi, jos aidosti myöntää, ettei hänen käytöksensä ole tätä päivää, että hän on tehnyt tuomittavia tekoja. Mutta niin kauan kuin hän ei itse näe teoissaan muuta kuin pintarikkeitä, ei muutosta voi tapahtua.

Muutos kuitenkin on käynnissä, heistä huolimatta. Nykynaiset eivät salli sellaista kohtelua kuin entisajan naiset: julkista kehua mutta yksityiselämässä alistamista, vähättelyä, seksuaalista häirintää. Julkisuus on kova ase, mutta ilmeisesti sitä tarvitaan.

On kiinnostavaa, että Kanervakin yritti ensin kieltää kaiken - aivan niin kuin seksuaalisesta häirinnästä epäillyt kansanedustajat tekivät. Kanervan tilanne oli kuitenkin tukalampi, sillä hänen teoistaan oli jäänyt todisteet, jotka voivat tulla julki. Kieltäminen ei ollut viisasta. Mainetta saattoi yrittää pelastaa vain esiintymällä reiluna anteeksipyytäjänä.

Kansanedustajat sen sijaan voivat yrittää käydä viattomista ja valittaa kohtelustaan Julkisen sanan neuvostoon tai nostaa kunnianloukkauskanteen, sillä he tietävät, kuinka vahvoilla he ovat ja kuinka heikoilla vastapuoli, jos oikeusjuttu tulee. Todisteita kun ei taida olla, eikä sana riitä sanaa vastaan.

Toisaalta olisi hyvin kiintoisaa nähdä, kuinka oikeus toimisi ja mihin tulokseen tultaisiin, jos oikeusjuttu nostettaisiin seksuaalisesta häirinnästä ja kantajana olisi siis kansanedustajanainen ja vastaajana kansanedustajamies, ja sana olisi sanaa vastaan. Tuomiota tuskin julistettaisiin, mutta tärkeämpää olisikin itse prosessi.

Kyse on suuremmasta asiasta kuin yhden tai kahden poliitikon käyttäytymisestä. On toisaalta surkuhupaisaa, että tämän hallituksen ensimmäinen vuosi muistetaan Vanhasen ja Kanervan toilailuista ja oikeudenkäynneistä - juuri luin, että Kanervan teoista on kanneltu oikeuskanslerille. Ei Kanerva anteeksipyynnöllä selvinnyt, niin kuin arvata saattoi.

Maalaus: Ilja Repin, Don Juan ja Donna Anna

Peter Pan ja Don Juan

Kokoomuksen puheenjohtaja sanoi eilen Kanervasta:"Pikkaisen kyrsii." Hmm... kiinnostavasti valittu verbi, tarkoitan onomatopoieettisesti. Katainen jatkoi Hesarin mukaan: "Ison miehen pitää pystyä vetämään käytökselleen rajat."

Tulikohan Katainen ajatelleeksi lausettaan loppuun? Hän varmasti tarkoitti mitä sanoi: aikuisten ihmisten on osattava harkita tekojaan, oppia virheistään, jättää tekemättä se mikä ei ole kenellekään hyväksi. Mutta entäpä jos joku ei vain opi, entäpä jos joku tekee tekemisiään sittenkin vaikka harkinta muuta sanoisi? Miten häneen pitää suhtautua?

Ilkka Kanerva tuntuu olevan sekä Peter Pan että Don Juan. Kumpikaan määre ei kovin suuresti nosta 60-vuotiaan miehen statusta. Kun hänestä sanotaan (niin kuin monesta muustakin miehestä, toki) että pojat ovat poikia, luulisi hänen pahoittavan mielensä. Kuka keski-ikäinen, merkittävässä asemassa oleva, tärkeitä kansainvälisiä suhteita hoitava mies haluaa olla poika? Kuka haluaa jäädä Peter Paniksi?

Koko julkisuusikänsä Kanervaan on yhdistetty naisia: tunnetuimmat lienevät Paula Koivuniemi ja Laila Snellman. Mutta luvuton on se naisten joukko, jota Kanerva lienee miehisesti lähestynyt, ja lukuisat ovat ne nimet, joita juorulehdet ovat häneen yhdistäneet. Eivät lehdetkään kaikkea kirjoittamaansa keksi - sen ovat viime aikojen esimerkit osoittaneet. Näiden tietojen perusteella häntä voi sanoa Don Juaniksi. Ei donjuanismikaan miehen poliittista painoarvoa lisää, uskoakseni, vaikka joissakin piireissä naisjutuilla voikin retostella.

Jos miehen luonne ja tavat ovat peterpanin ja donjuanin, ovat olleet 60 vuotta, voiko yksi nuoremman miehen, vaikkakin esimiehen, käsky niitä muuttaa? Eikö pikemminkin ole ajateltava niin, että tapojensa orja elää loppuelämänsä tapojensa mukaan? Vaatisi aikamoisen työn ja kenties ulkopuolisen avunkin, että muutos voisi tapahtua ja ennen kaikkea olla lopullinen. Kyse ei taida olla harkinnasta eikä valinnasta.

Tärkeä kysymys onkin, miten tuollaiset tavat ja niiden saama julkisuus vaikuttavat hänen kykyynsä hoitaa merkittävää virkaa. Siihen olisi Vanhasen ja Kataisen otettava vankempi kanta.

Pojat olkoot poikia, mutta miehet miehiä.

Lisäys klo 12.45: Olennainsta lisätietoa Kanervan peterpan- ja donjuan-käytökseen löytyy Katriina Perkka-Jortikan tekstistä Uudessa Suomessa.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Elämäni kuvat

















Keskikoulun viimeisellä luokalla kuviksen opettajani, joka innostuneesti kertoi taidemuseokäynneistään ja näytti episkoopilla postikortteja, tuli ohimennen sanoneeksi meille, ettei Helsingissä käydessä saa jättää käymättä Ateneumissa, se kun on aivan rautatieaseman kupeessa. Minä en ollut koskaan käynyt Helsingissä, enkä juuri missään muuallakaan. En tiennyt, että seuraavana kesänä pääsisin Helsinkiin.

Ateneumiin suuntaisin kulkuni heti ensimmäiseksi. Talon julkisivun en muista tehneen vaikutusta, kenties en sitä katsonutkaan, kun piti tuijottaa jalkoihin, ihmisiin, ratikoihin. Mutta kun pääsin sisälle - tiedätte, ettei se niin helppoa ole - häikäistyin: portaikko lumosi. Myöhemmin olen ajatellut portaista muitakin ajatuksia.

Kiertelin luultavasti talossa aika kauan, arkana ja puhumattomana. Kovin paljon en teoksista muista, muttta muistiini on jäänyt kirkkaana se, miten Toipilas pysäytti minut eteensä. Sen maalauksen lumo ei ole haihtunut vieläkään. Sairaan lapsen hidas päivä kirjastossa itseään viihdyttäen tuntui tutulta, vaikken ollutkaan lapsena sairastanut mitään vakavaa sairautta ja vaikkei meillä kirjastoa ollutkaan. Kirjakaupasta ostin Toipilas-postikortin ja kotona se sai paikkansa seinältä kirjoituspöytäni yläpuolelta.

Mikään matka ei ole mitään, ellen pääse taidemuseoon, ainakin pieni näyttely on löydettävä. Onnellinen olin viime viikolla Roomassakin, kun sain yhtenä päivänä kierrellä omaan tahtiini museossa. Palazzo Massimo esittelee antiikin taidetta, erityisesti kuvanveistoa ja arkkitehtuuria. Siellä katseeni poimi erityisesti naisia; suuri osa marmoriinkin ikuistetusta historiasta kun on miesten.

Museossa oli asetettu esille antiikin jumalattarien lisäksi roomalaisista naisista tehtyjä veistoksia, ja saatoin tehdä havaintoja heidän vaatetuksestaan ja hiuksistaan. Kiinnostavaa. Samantapaisia kauniita kampauksia huomasin illalla oppilaillani: yksi tytöistä on taitava kampaaja, joka ilokseen kokeili taitojaan huonekavereidensa hiuksilla. Joka päivä oli tytöillä toinen toistaan ihastuttavampia kampauksia.














Mutta onnellinen olin myös siksi, että nuoret kiertelivät museoissa mielellään. Ehkäpä joku sai kipinän taiteeseen juuri Roomassa.

Kun kävin kolme viikkoa sitten taidegalleriassa ystäväni kanssa, toteutin pitkäaikaisen haaveeni: ostin oikean taideteoksen omalle seinälleni. Kun käytin siihen saamani lahjarahat, en tyytynyt pieneen vaan nyt on seinälläni suuri työ, josta iloitsen loppuelämäni: siinä on kesän värit, syvyys ja rauha.