Viikonvaihteen vesiä

Viikonloppuna olin vesien äärellä.  Perjantai-iltana kuvasin Näsijärvellä, sillä piti saada kuvaan laskevan auringon värit ja kajo.  Järvellä oli paljon elämää: veneitä, skoottereita ja rannalla viihtyjiä.  Nuoriso löytää kauniit, ilmaiset maisemat ja pistää pystyyn bileet. Onneksi ainakaan vielä näitä rantoja ei ole rakennettu rikkaiden asunnoiksi, kuten Pyhäjärven rannoille on tehty.

Lauantaina lähdimme pitkästä aikaa veneilemään.  Vene on Kyrösjärven Kauhtuan rannassa Hämeenkyrössä. Satama on pieni ja hyvin hoidettu.  Maalaispitäjässä riittää vielä talkoohenkeä, nimittäin satamaan on rakennettu mainio sauna, savusauna ja yhteiset tilat isolle joukolle.  Eilenkin rannassa oli toistakymmentä uimaria ja saunojaa.

Liikkuvasta veneestä kuvaaminen täydessä vauhdissa ei minulta helposti onnistunut,  ei ainakaan vielä. Järvellä oli liikkujia enemmän kuin kertaakaan tänä kesänä, mutta yhtään venettä ei muutamaan edes jotenkuten onnistuneeseen kuvaan tarttunut.  Suurin osa veneilijöistä oli liikkeellä hyötytarkoituksessa: veneissä oli muutaman miehen lisäksi paljon kalastusvälineitä.  Ilmeisesti eilen pyydettiin kalaa tamperelaisiinkin kauppoihin. 

Autiolla saarella, kaupungissa

Maanantai-iltana suuntasimme ensimmäisen kerran Kallavedelle.  Matka taittui Saaristokaupungin sillan alta kohti lähisaarta, Hietasaloa.

Järvi oli tyyni, rannat tuulettomat, mutta veneesssä kävi silti mukava vire.

Kuopio on Puijo - se näkyy kaikkialle.

Vanhat männyt ovat reheviä, vaikka juuret eivät aina multaa tavoita.

Vene ja alkuillan aurinko.  Eikä muita veneitä ollutkaan. Me olimme tosiaan autiolla saarella, vaikka rannalla näkyivät päivän kävijöiden jäljet. Rantavesi oli mäntyjen ja kivi levän värjäämä. Luonnon estetiikkaa. 

Parasta tänä kesänä

Parasta kesässä 2010 olivat valo, vesi ja lämpö.

Nyt valo ja lämpö tuntuvat olevan auttamatta ohi: vettä kyllä sataa ja on niin koleaa, että aamulla oli etsittävä villasukat jalkaan. Keskiviikkona on jo kalenterinkin mukaan syksy.

Kesän aluksi sain nauttia lämmöstä ja häikäisevästä auringosta Italiassa. Kuvan lapset leikkivät Bergamon torilla. Italialaiset osaavat olla kaupunkilaisia, ja he kestävät helteet lukuisten suihkukaivojensa ja kaupunkilaisille tarkoitettujen juomapaikkojen avulla. Eikä kaduilla kulkijoilla ole kiirettä. Kuumuus väsyttikin, ja valo häikäisi välillä silmät kipeiksi.

Mutta silloin, alkukesällä, ne tuntuivat ihmeellisiltä. Vielä silloin ei edes aavistanut, että kuumuutta ja häikäisevää valoa riittäisi yli kaksi kuukautta kotimaassakin. Valoa, lämpöä ja vettä. Kuva on otettu juhannuksen aikaan, yöllä. Siinä on kaikkein paras: rannan rauha. Olin ainoa ihminen noissa maisemissa. Kuikat nukkuivat vastarannalla. Jossakin kukkui käki, ja aamuyöstä alkoi ruovikko laulaa.











Valo ja vesi. Ääretön maisema, karu ja
kovakin. Mutta rannan rauha vallitsi heinäkuisena hellepäivänä näilläkin rannoilla - kun unohti ne kymmenet ihmiset, jotka olivat minun laillani tulleet tutustumaan majakkasaareen.

Valoa ja lämpöä riitti myös omalla pihalla. Niistä nauttivat myös perhoset, joita tuntui olevan enemmän kuin kertaakaan ennen näissä pihani hortensioissa.

Matkalla Kuopiossa ja Bengtskärissä

Minna Canthin talo, Kanttila, jossa Minna asui ensin lapsuus- ja nuoruusvuosinaan 1853 - 1863 ja uudestaan leskeksi jäätyään 1880 - 1897 ja jossa hän kirjoitti valtaosan tuotannostaan, on surullinen näky. Kukaan ei tunnu tietävän, mikä sen kohtalo on. Talo on käyttämättömänä, rapistuu ja päästetään ilmeisesti niin huonoon kuntoon, että "ainoaksi vaihtoehdoksi" jää purkaminen. Kuvassa talon Kuninkaankadun puoleinen osa, jossa oli aikanaan Minnan asunto ja sekatavarakauppa (sen ovi oli talon kulmassa). Minna Canthin kadun puolella oli lankakauppa, jota Minna hoiti kirjoittamistyönsä lisäksi ja josta ansaitsi elannon perheelleen: seitsemälle lapselleen, äidilleen, veljelleen ja itsellleen.

Kadun toisella puolella on valokuvaaja Viktor Barsokevitschin talo, jossa nykyisin toimii VB-valokuvakeskus. Barsokevitsch (1863-1933) kuvasi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Kuopiota, kuopiolaisia ja lähiseutuja neljän vuosikymmenen ajan. Siellä on paraikaa meneillään upea Henri Cartier-Bressonin valokuvien näyttely. Näin pitää vanhoja arvorakennuksia hoitaa ja ylläpitää. Talon pitää elää - vaikkei hyvin hoidetuissa museoissakaan mitään vikaa ole. Mutta aina kun talossa on kunkin ajan elämää, yleisölle avointa ja sitä kiinnostavaa, talo saa sen kaiken arvon, jonka se ansaitsee.

Voisiko Kanttilasta tulla Kuopion Kirjan Talo? Kirjailijoiden keskus, kenties residenssi savolaiselle kirjailijalle muutamaksi vuodeksi kerrallaan, keskustelu- ja näyttelypaikka. Ja mitä kaikkea muuta.

Bengtskärissä oli kaunista! Meri oli sininen, majakka ylväs. Vesi näyttäytyi taas uusissa väreissä.

Vilvoittavissa vesissä

Tällaisina päivinä minä, joka en ui ollenkaan mielelläni, vaikka veden äärellä viihdynkin, olisin mielelläni vedessä juuri tuohon tapaan kuin ulpukka: kahlaisin siellä niin että pää keikkuisi reilusti pinnan yläpuolella, ylävartaloa myöten, ehkä vetäisin muutaman uintiliikkeenkin.

Onnea Ulla ja Ulpu!
Erityisesti serkku-Ulla sekä ystävä-Ulla, joka tahtoisi uida aina, ainakin joka päivä.




















Kotijärveni Iidesjärvi oli tänään iltapäivällä hiljainen. Sorsat pyllistelivät ruoan etsinnässä ja uiskentelivat laiskasti, lokit kirkuivat satunnaisesti ja pääskyset lentelivät veden ja ruovikon yllä.



















Uimimen ei Iidesjärvellä onnistu kuin vesilinnuilta, kuten kuvassa olevilta nokikanoilta, heinäsorsalta ja lokilta. Mutta niille se onkin mitä mainioin, vilvoittava vesi.

Veden väri

Vietin viikon Kulkemusjärvellä. Vuokramökin ihanuus on se, että näkee Suomea. Uusia rantoja, uusia vesiä.

Vesi on mökkielämän tärkein elementti.

Veden väri muuttuu jatkuvasti tuulen, valon, heijastusten mukaan.

Mahtavalta Linnavuorelta katsoen Linnavirran vesi hohtaa teräkseltä helteisenä kesäpäivänäkin - miltä mahtaakaan näyttää syysmyrskyssä.



































Ei ole ihme, että muinaiset suomalaiset rakensivat puolustustaan juuri tällaisille paikoille. Jääkausi on totisesti vaikuttanut maisemaan. Muinaiset henget liikkuivat kallioilla: ajatus tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten jalanjäljissä kulkemisesta huimasi mutta samalla tunsin ihmeellisten voimien siirtyvän minuun. Sitten vasta alkoikin huimata, ja oli kiireenvilkaa siirryttävä kallion reunalta kauemmas kuvaamaan. Pudotusta oli kymmeniä metrejä.
























Korento järvisätkimen heteitä maistamassa.



















Isokoskeloiden lento.



















Kuikkaperheen päiväretki auringon kilossa. Tai pikemminkin herraseurueen, sillä emot lienevät olleet hautomassa. Pieniä kuikanpoikia ei näkynyt. Sen sijaan ruovikossa lymyili kaksi pikkuista telkänpoikaa, mutta telkkäemoa en nähnyt.



















Ulpukat rantavedessä keskipäivän helteessä.



















Laulujoutsen tuli aamiaiselle matalaan lahdelmaan, auringon kimallukseen.




















Joka ilta veden väri oli eri.