Vesiä ja viemäreitä

Tontilla tapahtuu.  Tänään teimme sopimuksen perustuksista.  Kun kyselimme kaivinkoneurakoitsijan aikatauluja tontin töiden saattamiseksi perustuskuntoon, hän ilmoitti iloiseen tyyliinsä, että  viemäri- ja vesiputket ovat jo kaivannossa. 

Menimme katsomaan.  Kova oli tontilla tekemisen meininki.  Kaivinkoneurakoitsija Mikko Ojala on toiminnan mies: hän hoitaa kaiken maanrakennuksen nopeasti ja ammattitaitoisesti.  Ihailla täytyy osaajia. 

Sen verran monimutkaiset ovat kolmitasoisen rinnetalomme perustukset, että ne vaativat pidemmän ajan kuin aikanaan taloa  talotoimittajan kanssa suunnitellessa ja aikatauluja rakennellessa osasimme ottaa huomioon.  Niinpä meidän piti siirtää talotoimitusta kahdella viikolla.  Mutta heinäkuun lopussa alkavat seinät nousta.

Tänään on ollut ahkera päivä meillä lomalaisillakin: olemme saaneet tehtyä siis perustussopimuksen ja hoitaneet monta tarjouspyyntöä eteenpäin.  Pian on sopimus tehty myös maalämpölaitteista ja -kaivosta ja kaikesta lämmitykseen liittyvästä. Jossakin välissä tarkistimme LVI-suunnitelmat ja nekin ovat viimeistelyä vaille valmiit.  Pääsemme ehkä jo huomenna pyytämään LVI-urakkatarjouksia.

On mukava olla ahkera!  Mutta mitäpä sitä sadepäivänä muutakaan tekisi.

Alimmaisen kuvan taustalla muuten näkyy lähikauppamme: Turtolan Citymarket.  Välissä on leveä maavalli.

j.k. Rakentamisen kunniaksi ostin uuden kameran. Olen jo kauan haaveillut järjestelmäkamerasta, ja nyt minulla siis on sellainen.  Hyvältä tuntuu, mutta harjoittelu on vasta alussa.

Kepeää ja iloista juhannusta!

Kalliosta louheeksi

Eilen räjäytettiin suurin osa kalliosta, tänä aamuna loput.  Kuvasarja kertokoon, mitä tapahtui.


Porari on porannut kallioon nallinreiät.  Räjäyttäjä antaa kaivinkoneenkuljettajalle ohjeita siitä, mihin räjäytysmatot sijoitetaan.  Ne vaimentavat äänet, estävät kivien lentämisen ja pölyn leviämisen.

Nallinreikä porataan tarkasti juuri oikeaan syvyyteen ja kaltevuuteen.  Ammattitaitoa parhaimmillaan, ja ammattimiesten yhteistyötä.



Nyt pamahtaa!  Matot nousevat korkealle, kun kivet sinkoutuvat niitä vasten.  Pamauksen ääni on kuitenkin paljon vaimeampi kuin odottaisi.  Pölypilvi laskeutuu pian.
Kun kaivuri on nostanut matot pois, näkyy pamautuksen tulos: kallio on muuttunut louheeksi. Louhe jää meidän tontille, sillä sen avulla tasataan talon pohja.  Meidän ei tarvitse pelätä routaa, sillä talo on kokonaan paksun kivipatjan päällä.  Eipä myöskään nouse vesiä talon alta aiheuttamaan perustuksille ongelmia.

Pihakallioksi suunniteltu kielekekin jouduttiin louhimaan, ikävä kyllä.  Mutta autotallin taakse, etelään jäävälle piha-alueelle pystyttiin säästämään kalliota, joka tosin on vähän maanpintaa matalammalla.  Katsomme sitten kun talo on valmis, voiko sen jättää paljaaksi. 

Maanantai-iltana M. kävi sahaamassa tontilta kaadettujen puiden runkoja lyhyiksi pölleiksi ja pinosi ne kauniisti kahden männyn väliin. Siinä ne saavat kuivua rauhassa, jotta ne voidaan halkaista haloiksi ja pilkkoa pilkkeiksi.

Mäntymäki ei ole enää entisensä.  Rakentaja muuttaa maisemaa aina.

Videon lisäsin 21.6. Kovin hyvää laatua ei pikkukamerani videokuvaus tuota, mutta näkeepä jotain siitä voimasta, mitä dynamiitti saa kalliossa aikaan.  Taustalta kuuluu minun ja naapurin rouvan päivittelyt -  hänen pienet lapsensa seurasivat näkymää silmät ihmetyksestä pyöreinä.  Vasta hetken päästä he alkoivat hihkua.

Pian räjähtää

Tänään tontille tuotiin räjäytysmattoja.  Huomenna kallio murenee .  Yläkuvassa näkyvät talon uloimman nurkan  ja varaston nurkan merkit punaisina täplinä.  Niiden väliin jää reilun neljän metrin kallio, josta tulee meidän pihaa etualalla olevan kallion jatkeeksi.  Toivottavasti räjäyttäjät saavat kielekkeen säästetyksi. Toivottavasti onnistuu myös toinen toiveeni: alapiha ja yläpiha rajautuvat kallioleikkauksena. 

Huominen on jännittävä päivä.

Alakuvassa näkyy hennosti talon tuleva paikka punaisilla merkeillä. Koko tontti on nyt kaivettu kallioon asti - ja sitä on joka paikassa. Hietamoreeni on viety pois, paitsi koilliskulman notkelmaan on säästetty se, mitä mahtuu säilyttämään. 

Variksenpoika ja kaatopaikka

Variksenpoika keikkui illalla kuopan reunalla ja ihmetteli meitä, jotka tiirailimme sitä aivan lähellä. Lentää se ei osannut, mutta hetken päätä käänneltyään se otti jalat alleen ja viipotti metsään.  Kaipa emo odotti siellä ruokittavaansa.

Joka kerta tontille mennessämme olemme odottaneet innokkaina, mitä kaivurin jäljiltä näkyy. Plootuja, keskiaikaisia koruja tai muita muinaisia aarteita tietenkin ajattelimme löytävämme.

 

Mutta toisin kävi: eilen paljastui jonkun yksityinen kaatopaikka 1970-luvulta.  Muistanpa hyvinkin Tepsin ja Kulta-Even. Plastikkipusseja kuopassa on monta ja jokunen juomatölkkikin, mutta  niistä ei ota selvää, mitä merkkiä ne ovat.  Mielenkiintoista ja hyvin havainnollista on nähdä, ettei muovi tosiaan muutu muutamassa kymmenessäkään vuodessa hiekan ja mullan alla, kiviröykkiön sisässä. Metallitölkit olivat sentään hapertuneet.

Meidän ekoteko on se, että tämä kaatopaikka poistuu ja jätteet viedään sinne, mihin ne kuuluvatkin.

Kalliolle, kukkulalle

Kaivuri on kaivanut tontin pintamaat, ja mullan ja hiekan alta paljastui paljon kalliota ja lisää suuria kiviä.

Mikäli mittailumme osuivat likikään oikeaan, kuvassa oleva kallio sijaitsee keittiön terassin edessä. Jos niin on, kallio saa jäädä paljaaksi ja siitä tulee tärkeä osa meidän pihaamme.

Sanoikohan joku joskus: "Viisas mies kalliolle rakensi."  Kalliolle nousee meidän talo, ja kukkulalle, josta kuvittelen näkeväni kauas.  En osaa vielä kuvitella, mitä toisen kerroksen ikkunoista näkyy - ehkä jopa Hervannan tornit.

 Pari kiveä oli jo siirretty paikalleen tontin rajalle, korkeimmalle paikalle.  Mutta suurin osa odottaa vielä kaivurin kauhaa.

Eilinen oli tärkeä päivä: rakennuslupamme hyväksyttiin!  Rakentaminen voi todenteolla alkaa, kunhan aloituskokous on pidetty - ensi viikolla siis.

Olen pitkästä aikaa ehtinyt lukeakin oikein kunnolla.  Suosittelen kaikille historiasta kiinnostuneille lukemiani romaaneja: Eeva-Kaarina Aronen, Kallorumpu ja Carola Sandbacka, Sodan jaloissa.  Arosen romaani kuvaa Mannerheimin kotia ja sen asukkaita mielenkiintoisesta näkökulmasta.  Sandbackan romaanissa on paljon naisia, jotka koettavat selvitä talvisodan yli, vaikka kaikki eivät vahvoja olekaan.  Historiankirjoista opittu täydentyy kaunokirjallisuutta lukemalla.

Kiviä, kantoja ja muhevaa multaa

Maanrakennusurakoitsija ilmoitti tuovansa kaivinkoneen tänään tontille.  Sovimme tulevamme neuvottelemaan siitä, mitä kiville tehdään.  Mikko Ojala ei kauan miettinyt, kun jo alkoi tapahtua: järeä kone tempaisi kannot juurineen muutamassa minuutissa.  

Kadunvarren naapurit - erityisesti lapset - tulivat kiinnostuneina katsomaan, kun tontilla tapahtui.  He olivat tottuneet leikkimään metsässä ja oikaisemaan tonttimme poikki valtaväylälle.  Nyt se ei enää onnistu, mutta ei se tuntunut heitä harmittavan.

Aitakivet ovat suuria järkäleitä: kaivinkone nostaa ne paikalleen ja pian näyttää siltä, että ne ovat olleet siinä aina. Kun talo on valmis, voimme viimeistellä aidan kasvamaan sammalta.

Tonttimme on vanhaa Messukylän pitäjää, ja pysyvää asutusta on ollut näillä seuduin historiankirjojen mukaan 1400-luvulta, mutta varmasti vuosituhansia nämä maat ovat olleet ihmisten asuttamia.  Kaivinkone käänteli kantojen  alta muhevaa multaa, eikä se kertaakaan osunut kallioon.  Mäellä ei ainakaan löytämieni tietojen perusteella ole koskaan ollut asumusta, mutta peltomaisemien ympäröimä se on ollut iät ajat.