perjantai 21. syyskuuta 2012

Ilta-aurinko


Tänään ehdin Mäntymäelle vasta illalla.  Oli jo hämärää, ja puiden takana punersi iltaruskon kajo.  Tällainen näkymä meillä on saunan - kodinhoitohuoneen tarkalleen ottaen - ovelta, saunan terassilta. Rakastan sitä jo nyt: punertavia männynrunkoja, lintujen viimeisiä sirityksiä, pihlajan tuoksua, syksyisiä usvia, sateen ropinaa saunan jälkeen.



Nurkka- ja räystäslautoja on asennettu tänään.  On kiipeilty korkealla, kun olohuoneen katon ja toisen kerroken katon välinen seinä on laudoitettu.  Ensi viikolla vielä muutama päivä, ja talo on saanut verhouksensa.  Siivottavaa olisi ollut jo viikolla, mutta en ole ehtinyt koulutöiltä siivoamaan.  Huomenna  siivotaan M:n pojan kanssa.



Kotimatkaa Mäntymäeltä - matkaa on noin kilometri - valaisi koko ajan komistuva iltarusko.  Kotikulmat säilyvät näissä maisemissa, joissa voi yhdellä kertaa nähdä Viinikan kirkon, Pyynikin näkötornin, Tuomiokirkon, hotelli Ilveksen ja Näsinneulan tornin.  Tässä kuvassa näkyy kahden ensimmäisen siluetti.

Ei kommentteja: