tiistai 28. elokuuta 2012

Tiilet ja talli

Paljon on taas parissa päivässä tapahtunut.  Muutos on erityisen iso maisemassa kadulta katsottuna, kun autotalli on saanut runkonsa. Yllättävän korkea siitäkin tulee, mutta toisaalta se ei haittaa ketään: meiltä se ei peitä näkymiä parvekkeelta, ja naapuri saa puolestaan vähän suojaa meidän pihalle päin. Komealta näyttävät männyt tallin takana.

Tästä kulki ennen polku.  Nyt siitä avautuu meidän piha rakennuksineen.  Aikanaan tallin oikealle puolelle rakennetaan muuri ja pihaportaat.  Piha noudattaa hyvin kaavamääräystä siitä, että piha-alue on jaettava julkisempaan katupihaan ja suojaisaan oleskelupihaan.


Tällä puolella taloa me pääasiassa oleskelemme: terassi tulee kuvan etualalle, ja autotallin, naapurin pihan ja metsän väliin jää pieni, suojaisa piha. Vielä en oikein osa hahmottaa, mille korkeudelle piha asettuu, mutta kaikki aikanaan.  Metsän puolelta katsottuna talli näyttää aivan tavallisen korkuiselta, vaikka toisaalta juuri tästä kuvasta huomaa, että tallin ja naapuritalon katot  ovat samalla korkeudella.

Kaikki seinät on nyt rakennettu tuulensuojalevyyn saakka ja mikä mukavinta, tiilet on asetettu katolle säntillisiin riveihin. Pian talo on kokonaan suojassa syyssateilta. Tällä viikolla nimittäin asennetaan ikkunat ja ovet.  Ne on jo nostettu talon sisälle odottamaan asennusta.  Alakuvassa on näkymä työhuoneen ikkunasta (yläkuvassa siis kapean seinän ylempi ikkuna) Valtaväylälle päin.  Autoja ei näy eikä kovin paljon kuulukaan, sillä ääniin tottuu.


Ei kommentteja: