sunnuntai 26. elokuuta 2012

Siivousviikonloppu

Perjantaina ja lauantaina oli kaunis ja aurinkoinen sää. Oli oivallinen ajankohta tehdä tontilla ja talossa suursiivous.

Talon seinät on melkein kokonaan eristetty, ja leikkuujätettä oli tullut valtavasti.   Talon ulkopuolella oli aikamoinen määrä laudan ja lankun kappaleita, joilla rakentajat eivät tehneet mitään.

Aloimme perjantai-iltana siivousurakan.  Silloin meitä oli kolme: minä, M. ja M:n vanhempi poika. Saimme raivattua suurimman osan. Sunnuntaina jatkoimme aluksi kolmistaan: minä, M. ja M:n nuorempi poika, illemmalla lopetimme homman kahdestaan. Melkoinen urakka siis.

Minä siivosin talon sisältä villan riekaleet, muovit, tupakantumpit, tupakka-askit, laudan kappaleet.  Keräsin työkalut, naulat ja ruuvit muutamaan laatikkoon. Roskaa tuli monta jätesäkillistä ja eristevillamuoviin käärittyä jätevillakääröä. Mutta kun työ oli tehty, talo näytti tosi siistiltä. (Voit verrata edellisen tekstin kuviin!) Mies ja pojat kantoivat puutavaran liiteriin, raivasivat tuulensuojalevyjätteen ja pakkasivat peräkärryn.


Suunnilleen tämän näkymän näemme aikanaan makuuhuoneemme ovelta.  Ainoastaan oikealla olevan palkin oikea puoli rakennetaan seinäksi, ja olohuoneen puolelle sitä vasten rakennetaan takkauuni. Portaiden molemmin puolin tulee lasikaide. Alakuvasta näkyy lähes koko ylätaso - otin kuvan siitä kohdalta, jossa aikanaan on saunatilojen WC. 



Viikonlopun jätekuorma.  Puujäte ei ole jätettä ollenkaan, vaan hyvää polttopuuta.

Ei kommentteja: