keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Sieponpoika kurkistaa

Kukat kasvavat rehevästi, sillä sadetta ja paistetta on piisannut tasaisesti.  Krassien lehdet ovat melkeinpä liiankin suuret, peittävät nimittäin kohta verenpisaran. Terassin kaiteella pelargonit pitävät kukintataukoa, mutta nuppuja niissä on taas aikamoisesti.
Kannatti säästää kukkapylväs: talomaalilla maalasin sen kertaalleen ja aivan on kuin uusi - kun kauempaa katsoo.  Mutta valkoinen joka tapauksessa. 

M:n maalausurakka jatkuu ja jatkuu.  Muutaman päivän paussin jälkeen tuli taas kiire.  Perjantaina tulevat Sadexin miehet asentamaan rännejä ja syöksytorvia, ja sitä ennen on saatava maalatuiksi otsalaudat ja terassin ja kuistin pilarit.  Onneksin niihin yltää paremmin kuin autotallin takaseinän katonrajaan.  Talon korkean osan otsalaudat täytyy maalata Sadexin varusteisiin kuuluvasta nosturista.


Kirjosiepot ovat olleet ahkeria nekin.  Emot ovat lennättäneet satoja hyönteisiä pojilleen.  Niitä on ollut mukava seurata terassilla lukiessa ja kahvitellessa.










Muutaman viime päivän aikana on pöntön aukosta kurkistellut untuvainen poikanenkin.  Saapa nähdä osunko paikalle silloin kun se veljineen ja siskoineen uskaltautuu pöntön ulkopuolelle, avaraan maailmaan Mäntymäen kotimetsään.  Vielä pitää pienten lintujen syödä paljon, jotta vahvistuvat.  Lentotaitokin on saatava ja siinä harjaannuttava, jotta pitkä lentomatka Afrikkaan onnistuu elokuussa.


Ei kommentteja: