keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Sisätöihin


Viikonloppuna urakoimme taas kumpanakin päivänä.  Talo oli saatava täysin siivotuksi sisältä, sillä tällä viikolla aloitti kirvesmies Jukka Kukkola työnsä.  Lattialle tulee kolme kerrosta styroksia valun alle estämään kylmyyttä.  Styroxin työstäminen on tarkkaa hommaa, mutta nopesti sora peittyi valkoisten levyjen alle. Olohuoneen lattiakorko on pylväiden alapinnassa - metallitolpat jäävät piiloon. Olohuoneen ja alatason korkeusero valmiissa talossa on 80 senttiä.



Ulkoverhous tuli valmiiksi eilen.  Kirvesmies esitteli meille kaarevan seinän - hän puhui mutterista - rakenteita: Jokaisen ikkunan välissä on pieni kulma, josta kaarevuus syntyy.  Runkopuut ovat vierekkäin, ja ikkunoiden väliin jää vain niiden levyinen kaista seinää. Ikkunoiden verholaudat peittävät niiden välin kauniisti, ja ikkunaseinä on ehyen näköinen.  Sinisessä seinässä on kulman kohdalla ohuet, seinän väriset listat, jotka peittävät lautojen liitoskohdat. Liitokseen oli jätettävä pieni rako puun elämistä varten, joten listat ovat välttämättömät.  

Suunnittelun loppuvaiheessa mietimme paljon ikkunoita. Emme voisi olla tyytyväisempiä talotehtaan suunnittelijoiden kanssa tekemiimme ratkaisuihin.  Kaareva seinä näyttää kauniilta, ja oven yläpuolella oleva ikkuna tuo lisää elävyyttä seinään.  Olohuoneen korkeus on seinän kohdalla 280 cm, joten ikkunoista saatiin korkeat. Lattiasta on ikkunan alareunaan 30 cm, katosta yläreunaan 30 cm, joten ikkunat ovat 220 cm korkeat.  Oven korkeus on 210 cm ja sen yläpuolella olevan ikkunan 40 cm. 

Kapea ja korkea ikkuna on etelään.  Sen suhteen kävi hassusti: ikkunatehtaalta tilattiin vääränkätinen viisto ikkuna, joten sen paikalla on vieläkin reikä.  Kunhan oikea ruutu tulee, sekin reikä peittyy.  Mutta reikäkään ei haittaa, sillä valun kuivuminen kunnolla edellyttää imuria ja ilmanvaihtoa.  Reikä seinässä on helppo reitti poistoilmalle ja se voidaan eristää kätevästi.  Näin minua juuri viisattiin talotehtaalta.









Kaksikerroksinen julkisivukin tuli eilen valmiiksi.  Siitä näkyy kaksi muuta oven yllä olevaa ikkunaa.  Kun kaikkien alakerran ikkunoiden korkeutta lisättiin, tuli mahdolliseksi sijoittaa ovien yläpuolelle ikkuna.  Niinpä saimme rutkasti lisää valoa eteiseen, ja mikä parasta ikkunan myös tekniseen tilaan.

Totesimme olevamme vähän vanhanaikaisia, kun tahdoimme ikkunoihin ja oviin vuorilaudat, nykyisin kun on tapana vuorata ikkunat vain smyygilaudoilla. Kirvesmies oli meidän kanssamme samaa mieltä: talo on kaunis tällaisena.

Ensi viikonloppuna on taas kova siivousurakka tiedossa.  Tontilla on vielä paljon puutavaraa verhoustyön jäljiltä ja aikamoinen kasa styroxin kappaleita lattiaeristyksestä. Saapa nähdä montako peräkärryllistä ajamme taas Nekalaan.

Ei kommentteja: