keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Pilvisen viikon hommia
Säätiedotuksia on tullut viime aikoina luetuksi ja katsotuksi tavallista tarkemmin. Sateet ovat kuitenkin kiertäneet Turtolan seudut, niin että vain pari rajua kuuroa on tonttiamme koetellut perustusten teon aikaan.
Eilen olimme tontilla halkomassa pöllejä varsin myöhään (tai minä lähinnä kuvasin, M kera poikansa teki työt), ja päivän päätteeksi ihailimme kotona Kalevanharjun taakse laskeutuvaa aurinkoa ja sen aikaansaamaa poikkeuksellisen komeaa iltaruskoa. (En ole käsitellyt kuvaa, pikkuisen rajannut vain: poistin alareunasta talojen kattojen harjat.)
Tänä aamuna menimme aikaisin tontille suunnittelemaan pihamuurien anturoiden, lipputangon ja portaiden paikkoja. Tontin etuala oli jo täynnä urakoitsijan koneita, letkuja, putkia, soraa. Tontti näyttää työmaalta, juuri niin kuin pitääkin.
Autotalli tulee jatkossakin olemaan tärkeä varasto. Siihen on helppo saada suojaan iso määrä tavaraa. Talli rakennetaan vesikattoon samaan tahtiin kuin talokin.
Perustusten ensimmäinen vaihe on tehty, ja sisätäyttöjä jäätiin tekemään, kun tontilta lähdin. Terassin perustukset ja tolppien valut ovat myös tekeillä tällä viikolla. Ensi viikolla perustukset valmistuvat, ja seinät voivat alkaa nousta ajallaan.
Eilen tarkensimme pääsuunnittelijan kanssa kustannusarviota. Aika hulppeisiin lukuihin tullaan, kun tällaisesta tontista on kyse. Rinne ja kallio vaativat työtä ja tavaraa, siitä ei pääse mihinkään. Mutta hyvästä kannattaa maksaa, niin se nyt on nähtävä.
Eilinen menikin konttoritöissä: pitkä soittokierros kirvesmiehille tuotti tulokseksi neljä tarjouspyyntöä kirvesurakasta. Saapa nähdä, millainen ammattilainen saadaan. Hyvää haetaan eikä huonoon tyydytä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti