Suurin osa tontilla olleista suurensuurista kuusista ja komeista männyistä jouduttiin viemään pois, koska meillä ei ole mahdollisuutta säilyttää niin suuria puumääriä - vähäinen halkokatoskin jouduttiin poistamaan autokatoksen päädystä, kun jouduimme muuttamaan autokatoksen paikkaa. Mutta ei se enää harmita. Emmeköhän aikanaan löydä hyvän paikan puupinoille. Kuvassa on tilapäinen liiterimme männikössä. Mäntyjen latvukset suojaavat puita, kun ensi talveksi ei niille ole edes katosta. Puupinot ovat kauniita, ja olenkin ajatellut, että ei lainkaan haittaa, vaikka puut olisivat jatkossa autotallin päädyssä leveän räystään alla - tilataideteoksena.
Eilen tehtiin muotteja jatkovaluille. Vesisateita on ollut joka päivä, mutta valujen aikaan on sattunut pilvipoutaa, joten kaikki on sujunut oikein hyvin. Tänään tehdään viimeiset valut ja maanantaina loput täytöt. Maanantai-iltana tontille tulevatkin talon runkopuut! Siitä alkavat sitten seinät nousta, siis tiistaina. Koetan osua tänään tontille, kun valu on meneillään, jotta saisin muutaman kuvan siitäkin työstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti