On iloista elää näin lähellä luontoa!
Kun ikkunasta näkyy metsä ja kun siihen metsään on vain pari askelta, on luonto toden totta osa minua. Kun ostimme tontin, en osannut kuvitella, miten paljon luontoa saisin elämääni. Toivoin tiaisia ruokittavaksi, ajattelin, että puissa vilistää varmaankin oravia, mutta sitä lintupaljoutta, niitä jäniksiä ja kaikkea sitä pieneläjämäärää en osannut aavistaa.
Metsässä humisevat tutut puut - männyt, vaahterat, pihlajat, koivut, lepät - mutta kasvien maailmassakin riittää opittavaa. Viime kesänä löysin sattumalta musta-apilan. Mitähän muuta metsä kätkee?
Tänä aamuna puupinon päällä viivähti punarinta.En ehtinyt hakea kameraa, mutta enköhän vielä joskus kuvankin saa, ensi kesänä. Suloista lintua katsellessani päätin alkaa pitää lajipäiväkirjaa tässä blogissa. Kirjoittelen luonnosta, ja merkitsen sivupalkkiin havaintoja. Aloitan vähän takautuvasti närhestä - sattuneesta syystä. (Luontoportin sivuilta löytyy lisää kuvia punarinnasta, niin kuin muistakin linnuista.)
Punarinta on yksi lempilintujani. Asuin 13 vuotta rivitalossa, jonka piha oli minimetsä: kymmenkunta isoa kuusta, yksi tavattoman kaunis vanha mänty, muutama koivu, kaksi komeaa vaahteraa ja pari tervaleppää sekä sammaleinen nurmikko. Keittiön ikkunan yläpuolella oli talon kulmauksessa leveä räystäspelti, ja sen päälle punarinta teki pesänsä monena kesänä. Keväällä se tuli pihalle tepastelemaan, ja pian jo olivatkin pesässä munat ja poikaset. Punarinnan laulu on yksi kauneimmista. Ja lintu niin tavattoman sievä ja herttainen pyöreine muotoineen ja iloisen oransseine rinnuksineen.
Punarintahavainnon jälkeen lähdin metsään ja sauvakävelylle. Kun olin valmiiksi herkistänyt aistini tarkkailemaan meidän metsää, tulin huomanneeksi metsän laidassa, kävelytien varressa muutaman kauniissa syysvärissä hehkuvan puun, jota en ollut ennen huomannut ja jota en tunnistanut. Jos siis joku lukija tunnistaa yllä ja alla olevista kuvista, mikä puu on kyseessä, olisin iloinen tiedosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti