sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kiinan talouskasvun maksajat


Tarja Halonen puuttui Kiinan-vierailullaan kiinalaisten työntekijöiden kohteluun teollisuudessa. Uutisia onkin riittänyt siitä, miten tehtaissa tehdään 10 - 12 tunnin työpäiviä. Työläisellä ei ole omaa asuntoa, vaan huone on jaettava monen muun kanssa eikä edes sänky ole oma, vaan siinä nukkuu toista vuoroa tekevä silloin kun itse on työssä.

Kiinan kaivoksissa kuolee satoja työläisiä vuosittain. Kaivosten turvallisuutta ei valvota, ja niissä tehdään orjatyötä.

Orjatyötä tehdään monissa tehtaissakin. Siitä kertoi Hesari tänään. Ne tapaukset, jotka tulevat julkisuuteen, eivät varmasti ole edes pahimpia. Kiinan maaseudulla riittää rikastumisesta haaveilevia köyhiä. jotka ovat valmiit menemään tehtaisiin onnettomilla ehdoilla. Työolot osoittautuvat yleensä luvattuakin huonommiksi.

Eikä riitä, että kiinalainen markkinatalous orjuuttaa omaa kansaansa. Se on vallannut yhä isomman osan myös Afrikkaa. Kiinalaiset yritykset ovat nopeassa tahdissa viemässä Kiinaan afrikkalaisten raaka-aineet ja maan rikkaudet. Afrikan osa maailmantaloudessa on olla jatkuvasti muiden maanosien hyväksikäyttämä: 1800-luvulla eurooppalaiset siirtomaaherrat ja nyt kiinalaiset pörssiyhtiöt tyhjentävät maanosaa.

Maailman ja -pallon tila on hälyttävä. Raha määrää, talous on kaiken mitta. Oma olo on hyvin voimaton.

Ei kommentteja: