sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Uuden vuoden lumet


Uuden vuoden aattona matkasin etelään Kainuun lumilta. Lumesta raskaat kuuset, männyt ja koivut reunustivat tietä, rekat pöllyttivät lunta niin, että sokkona sain hetken ajaa. Mutta tie oli hiljainen, vastaantulijoita ei juuri ollut.

Pohjoisen tie oli vielä sinisempi kuin etelän, miten lie valo taittunut. Aurinkoa ei matkalla juuri näkynyt.
(Kuvat on otettu linja-autopysäkiltä noin kolmisenkymmentä kilometriä Kajaanin eteläpuolelta. Ylempi tie vie etelään, alempi pohjoiseen.)




Lumisateet ovat jatkuneet kotonakin. Pieni kuuseni on lähes peittynyt valkoiseen.

Ei kommentteja: